YUP jää verkkosivujensa mukaan määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Yhtyeen jäsenet keskittyvät ainakin toistaiseksi muihin projekteihin. Onhan tuota YUP:ta jo tovi väännettykin.
Josko nyt saataisiin kahden mainion Martikaisen soololevyn jatkoksi kolmas? Vai onko muut pahat mielessä, kun CV:kin on kutsuvasti verkossa?
Sen kunniaksi: Jarkko Martikainen soittamassa Maj Karmaa, olkaa hyvä:
Lauantai jatkui Eläkeläisten jälkeen vahvasti.
YUP keräsi hittinsä kautta aikojen nippuun ja tahkosi tunnin luennon meille iltapäivän iloksi. Trubaduuri Martikainen on hieman keventänyt ilmaisuaan ja ottaa yhä useammin akustisen kitaran käteen. Vaikka erinomaisilla soololevyillä tämä toimii kuin hirvi, meluisan bändin edessä se vie minusta väärään suuntaan.
YUP vaatii vimmaa. Kontrastiksi pitää toki ...
YUP:n historian pisimmän levytystauon aikana bändi kertoi hakeneensa suuntaa ja hionut kappaleita kohdalleen. Niinä samoina aikoina Jarkko Martikainen teki aivan huikean soololevyn, joten kynä tuskin oli tylsynyt.
Mutta ai ja voi, miksi levy näyttää tältä iTunesissani:
Onhan bändi toki uusiutunut. Soinnillisesti ollaan poimittu Ismo Alanko Säätiötä matkaan mukaan. Soundimaailma on aikaisempaa akustisempi ...
Enpä olisi arvannut näkeväni päivää, jolloin YUP on levy-yhtiönsä artistirosterin popein.
Nyt se päivä tuli. YUP ja Sakara Records löivät nimet paperiin. Kolmastoista YUP-levy syntyy kevään aikana.
Qstock 2008: Within Temptation, Dark Tranquillity, Ismo Alanko Teholla, Sturm und Drang, Kotiteollisuus, 22 Pistepirkko, Scandinavian Music Group, Mokoma, Stam1na, PMMP, YUP.
Konemusiikkipainoitteisessa happiteltassa esiintyvät mm.: Rex the Dog, The Field, 120 Days, Äänijännite, Eero Johannes, Komytea, Artificial Latvamäki