Wavves: Afraid of Heights

Uusi Wavves on ulkona. Afraid of Heightsillä on entisestään pienennetty säröä edellisestä King of The Beach -platasta. Enää ei kuulosta siltä kuin jo valmiiksi säröinen vuosi 1993 olisi ajettu kahden peräkkäisen säröpedaalin läpi. Nyt se on vain yhden säröpedaalin läpi.

Iloista surffipoppia ja perkeleellistä mekkalaa yhdistetään ihan liian vähän. Siinä on paikka, täyttäkää se. 90-lukuretroakin soisi olevan enemmän ja 80-lukuretroa vähemmän. (ANSSI KELA, PUHUN NYT SINULLE. KÄÄNNÄ KELLO KYMMENEN VUOTTA ETEENPÄIN. Hyviä biisejä, käsittämättömät kasarisoundit.) Ysäristä voi pitää ilman nostalgiaa. Kasarista nauttiminen vaatii ironisen suodattimen, joka latistaa kaiken vitsiksi.

Alla on VHS-mäinen albumin nimiraidan video. En ole ainoa, jolle tulee hieman Nirvana mieleen. Eipä tuota yhteyttä bändikään kovin paljon piilottele, ainakaan aiemman EP:n I Wanna Meet Dave Grohl -biisistä päätellen.

Wavvesin kollit kävivät pari päivää sitten Lettermanissa soittamassa. Yleensä en lämpeä product placementeille, mutta Nathan jakaa ihastukseni vaatemerkki Mishkaan, joiden kanssa Wavves on muutaman lippiksen ja paidan tehnytkin. Basistin esteettinen taju tuntuu olevan poimittu Jussi Lehtisalolta. Ironista, että basistilla on Metallican kaikista mahdollisista räsyistä nimenomaan Justice for All -paita.

Mitä kuuntelin joulunpyhinä ja välipäivinä?

Ala-asteella piti aina kirjoittaa essee siitä, mitä teki kesällä. Yleensä se oli jotain tylsää, koska kymmenvuotiailla ei ollut vapaata pääsyä esimerkiksi kaikkeen länsimaiseen rockmusiikkiin, liikennevälineisiin, eikä rockklubeihinkaan ollut asiaa. Nyttemmin on mahdollisuudet kaikkeen, ja silti istun sunnuntai-iltapäivänä sängyssä läppäri sylissä.

Jouluna olin innostunut näistä:

Wavvesin uusi levy King of the Beach, etenkin nimiraita. Melusurfpunkpoppari saa kolmannelle levylleen kunnollisen studion käyttöön, ja särön ja kaiun alta löytyy liuta hienoja biisejä.

Hellsongs soittaa metallia pehmeästi akustisella kitaralla, uruilla ja naisvokaaleilla ryyditettynä. Parhaita versioita ovat AC/DC:n Thunderstuck ja Panteran Walk. Dandy Warholsin Hells Bells -coveri on näiden sukulaissielu.

Henry Rollinsin Fanatic-radio-ohjelmasta on joulujakso imuroitavissa verkosta, mikä on hyväksi meille, jotka eivät ole KCRW:n kuuluvuusalueella. Tuossa show’ssa voi peräkkäin soittaa Eazy-E:tä, Slayeria, Bill Hicksiä ja Bad Brainsia, ja se kuulostaa silti oikealta. Joulun tienoilla olen intoillut pitkästä aikaa myös Henry Rollinsin loistavasta Eric The Pilot -levystä (spoken word).

Grindermanin kakkoslevy on soinut aika reippaasti kuulokkeissani – jopa niin reippaasti, että alan miettiä, olisiko Grinderman nykykunnossaan jopa emobändiään Bad Seedsiä kiinnostavampi.

Pitchforkin vuoden parhaat -listat ovat kiinnostavia. Joku Cabal76-nimimerkin takana on askarrellut vuoden 50 parhaasta levystä Spotify-soittolistan, jossa on pari olennaisinta biisiä joka levyltä. On siitä soittolistasta täysien levyjen versiokin.

Mitä sinä kuuntelit jouluna? (3 sivua, 2 ruudun marginaalit.)