The Smashing Pumpkinsilta uusi biisi

Billy Corgan on pistänyt jokin aika sitten pihalle uuden biisin nimeltä A Song For A Son. Julkaisu venähti alkuperäisestä aikataulusta, mutta blogin mukaan kolme biisiä on valmiina ja neljäs tekeillä. Biisi ei ole yhtään hassumpi. Rauhallinen, pianolla soitettu intro kehittyy loppua kohden kitaravetoiseksi progeiluksi. Radiosoittoa tällä tuskin irtoaa.

Tagit:

The Smashing Pumpkins julkaisee 44 kappaletta ilmaiseksi

The Smashing Pumpkinsin nokkamies Billy Corgan on ilmoittanut että yhtyeen seuraavat kappaleet julkaistaan yksi kerrallaan - ilmaiseksi. Kappaleita on tarkoitus julkaista yhteensä 44. Kokonaisuus kantaa nimeä Teargarden By Kaleidyscope ja ensimmäinen kappale julkaistaan jo loppukuusta. Kappaleet saa myöhemmin ostettua yhtenätoista EP-levynä joista kukin sisältää neljä kappaletta. Hieman pelottaa että mammuttitauti ...

Tagit:

Muutoksia The Smashing Pumpkinsissa

Viime vuoden lopussa Billy Corgan ilmoitti että The Smashing Pumpkins lopettaa albumien julkaisun ja tekee jatkossa vain yksittäisiä kappaleita. Corganin mukaan yhtyeen viimeisin albumikokonaisuus Zeitgeist ei kiinnostanut yleisöä tarpeeksi. Itse pidin levystä vaikkei se aivan terävimpään kärkeen yhtyeen tuotannosta yltänytkään. Myös keikat tulevat muuttumaan. Jatkossa yhtye aikoo Corganin mukaan esiintyä pienimuotoisemmin ...

Tagit: ,

20-vuotias The Smashing Pumpkins esiintyi ailahdellen

Varsin mainion keikan aiemmin tänä vuonna Helsingissä heittänyt The Smashing Pumpkins soitti viime viikolla kaksi konserttia New Yorkissa juhlistaen 20-vuotista uraansa. Rolling Stonen toimittaja Kyle Anderson ei liiemmin lämmennyt keikoista. Anderson kirjoittaa keikka-arviossaan että Corgan kadotti yhteyden yleisöön.

Tagit: ,