The Pains of Being Pure at Heart @ Korjaamo

The Pains of Being Pure at Heart, New Yorkista kotoisin oleva indiebändi soitti eilen kompaktin mutta energisen keikan Helsingin Korjaamolla. Lisäpisteitä siitä kun bändin keulahahmo Kip Berman jäi esityksen jälkeen juttelemaan faneilleen ja signeeraamaan yhtyeen albumeita.

The Pains of Being Pure at Heart

Lämppärinä toimi kotimainen Black Twig
Black Twig

Flow: Toistaiseksi ei täysosumia

Harmittavasti täytyy todeta että omalla kohdallani Flow ei ole vielä tarjonnut täysosumia.

The Pains Of Being Pure At Heart

Nimihirviö The Pains Of Being Pure At Heart soitti kuitenkin lauantaina kelpo keikan. Laulaja-kitaristi Kip Berman ei ole kummoinen vokalisti, mutta se ei onneksi yhtyeen kokonaissoundia juuri haittaa.

Muiden suusta toki kuului kehuja hyvistä keikoista. Jo Stancen esitys ison, suomijazzin huippunimiä vilisevän yhtyeen kanssa oli toki laadukas. Myös Janelle Monáeta kehuttiin.

Monáen keikan alkupuoli oli kuitenkin turhan siirappinen. Monáe viljeli laulussaan tyypillisen amerikkalaisia korukuvioita, jotka kuulostavat helposti mauttomilta. Lisäksi Smile-klassikkokappaleen versiointi ei oikein sopinut tyyliin. Onneksi toinen coverkappale, Jackson 5:n I Want You Back toimi huomattavasti paremmin. Loppupuoli keikasta oli muutenkin timanttia mm. Cold War ja Tightrope -hittien tahtiin. Kykyjä nuorella naisella on, siitä ei ole epäselvyyttä.

Aiemmin ehdin katsomaan tovin amerikkalaista Iron & Winea. Yhtyeen kanssa esiintyneen Samuel Beamin soitto soi oikein mallikkaasti. Tein kuitenkin virheen ja lähdin etsimään paikkaa MC Taakibörstan keikalta. Pieni Open Source Stage oli kuitenkin tupaten täynnä eikä räppikolmikko edes aloittanut ennen Iron & Winen lopettamista. Lykke Li:n peruttua olisi ollut hyvä idea siirtää Taakibörsta päälavalle. Väkeä olisi riittänyt sinnekin.

Loppuillasta kokeilin Human Leaguen 80-luvun nostalgiaa, mutta se ei uponnut, ei sitten yhtään. Hämmentävän moni silti tuntui olevan fiiliksissä.