Sahara Hotnightsilta coverlevy

Sahara Hotnightsilta on juuri ilmestynyt Sparks-niminen coverlevy. Uutukaisen myötä nelikko on tehnyt saman kuin ystäväbändinsä The Donnas eli perustanut oman levy-yhtiön, Stand By Your Bandin.

Sparks sisältää mm. version Foo Fightersin Big Me:sta. Myspacessa on tarjolla neljä biisiä ja lisäksi Ruotsin TV4:n sivuilta löytyy kaksi jousitrion kanssa esitettyä kappaletta, Dusty Springfield -laina In Private sekä Anekan alunperin esittämä Japanese Boy. Jälkimmäisen bändi soitti muistaakseni viime vuonna Qstockissa.

The Donnasilta kokoelma keväällä

The Donnas -yhtyeen postituslista kertoo, että bändi suunnittelee kokoelman julkaisua. Näillä näkymin ensi keväänä julkaistava levy ei kuitenkaan ole tyypillinen best of -kokoelma, vaan se sisältää uudelleen äänitettyjä versioita vanhoista kappaleista, julkaisemattomia b-puolia ja harvinaisuuksia, videoita sekä täysin uusia kappaleita. Julkaisuformaatista ei vielä sanota mitään.

Rokvuosi 2007 – parhaimmistoa

Vuosi on lopuillaan joten on aika tehdä yhteenvetoa kuluneesta vuodesta. Viime vuonna selkeitä suosikkeja oli vaikeampi löytää, mutta kulunut vuosi on ollut viiden tähden levyjen juhlaa. Myös keikkarintama oli tänä vuonna erityisen kuuma. Omituista etten ole tainnut kirjoittaa allaolevista levyistä ainuttakaan arvostelua. Entistä tärkeämpää siis että tulevat tässä mainituiksi.

Continue reading