Kasarihaaste: 4/7

Tässä haasteessa olen poiminut ei-kasareita biisejä 80-luvulta. Kaikista tähän poimituista Suicidal Tendencies: Join The Army on lähimpänä kasaria. Kitaroiden äänimaailmassa tuntuu olevan pieni ripaus ajankuvaa. Päästetään se silti läpi.

Punkkibändi otti aikamoisen askeleen kohti trässiä ja jonkinsorttista grooviakin tässä haetaan jo ja uumoillaan tulevaa 90-luvun alun funkahdusta. Parin vuoden takainen Virgin Oilin keikka oli ihan käsittämättömän kova.

Nuorena tämä oli yksi kovimmista. 1993 Oulunkylässä olivat lämmittelemässä Metallicaa. Se oli silloin tämän 15-vuotiaan kollin ensimmäinen iso keikka, ja se teki vaikutuksen. Ilmeisesti silloinen ST-basisti Robert Trujillo teki myös Metallicaan vaikutuksen.

ST olisi tovin päästä Jäähallilla. Saapa nähdä, tuleeko mentyä, koska lämmittelevät Slipknotia ja en suuremmin Slippareille lämpiä.

Trivia: Tämän levyn on tuottanut Les Claypool. …tosin ei se Les Claypool, vaan joku muu lähes samanniminen. (Leslie vs. Lester.)

Body Count: Manslaughter – Ice-T ja XBox

Vaikka muuta olisi voinut luulla, Body Count ei pannut pillejä pussiin. Kaikkien yllätykseksi kasasivat kummallisessa räppimetalligenressään ihan pätevän levyn, ei-järin-herkästi Manslaughter nimeltään.

Ainakin minun korvaani 90-luvun Body Count -levyt olivat melkoista harrastelua ja räpellystä, vaikka siellä jotain puoleensavetävääkin oli. Nyt ulosantia on tiukennettu paljon. Naiiveja ja tasa-arvon päälle kuseskelevia nuo biisit paikoin ovat, mutta se tulee aika usein genren mukana. Aika harva odottaa Ice-T:n olevan filosofi ja tasa-arvon ylin airut.

Koska Ice-T ei ikinä oikein saanut kunniaa Jay-Z:n kierrättämästä 99 Problems -hookistaan, palataan tällä levyllä vuoden 1993 Home Invasion -levyn hittiin ja tuodaan siihen metalli taustalle. Jay-Z:n hitissä bitch ei viitannut naiseen lainkaan, koska sehän olisi vähän junttia. Body Count ei ole samaa mieltä.

Kuitenkin, keski-ikä uhkaa meitä kaikkia, myös Ice-T:tä. Uudella levyllä versioidaan Suicidal Tendenciesin Institutionalized-klassikkoa vuodelta 1983. Säkeistöjen sanat on kuitenkin päivitetty teiniangstista Ice-T:n nykypäivään. Ennen kuin hiljennytään hetkeksi kuuntelemaan tätä, haluan muistuttaa, että Body Countin ensimmäisen levyn tunnetuin kappale kertoi poliisin tappamisesta ja sillä leuhottelusta.

Kertojan ongelmana on ensimmäisessä säkeistössä se, että hänen vaimonsa kokee Oprahin neuvoja kuunneltuaan, että kertoja käyttää liikaa aikaa XBoxin pelaamiseen. Kertoja ei halua muuta kuin relata ja pelata XBoxia. Toisen säkeistön vastoinkäyminen liittyy siihen, että protagonisti yrittää tarkastaa sähköpostiaan, mutta salasana ei kelpaa. Kertoja soittaa teleoperaattorin asiakaspalveluun, joka lähettää uuden salasanan hänen sähköpostiinsa, johon hän ei pääse. GANGSTA AS FUCK. STILL O.G.! (Tosin, mikä minä olen sanomaan, juuri tulin kotiin toimistotyöstäni.)

Kaikesta huolimatta, tämä on hömelö kesähittilevy niille, jotka eivät saa allergista kohtausta 90-lukuisten metallikitaroiden ja räpin yhdistämisestä tai gangstarapin tematiikasta. Yllättävää, että kesti bändiltä 22 vuotta saada kasaan paras levynsä, ja se tapahtui 2014 – kauan sen jälkeen kun tämä genre on mennyt muodista pois. Ei tämä Dark Side of The Moon ole, mutta hyvää viihdettä.

Suicidal Tendencies Virgin Oilissa

Suicidal Tendencies

18 vuotta sitten Oulunkylässä olin ensimmäistä kertaa isolla keikalla. Siellä soittivat Suicidal Tendencies, The Cult ja Metallica. 90-luvun alussa ensimmäisen viiden ostamani levyn joukossa oli Suicidal Tendenciesin levy. Nyt, elokuussa 2011 Virgin Oilissa, palattiin kauas menneisyyteen. Vähän jännitti, että voisiko tämä olla niin kova kuin miltä se joskus tuntui.

Ensimmäisen biisin puolivälissä olin varma, että tästä tulee vielä kovempi veto kuin edes uskallan toivoa. Tallella oli sekä 80-luvun punk ja thrash että myös 90-luvun alun funk-Suicidal.

Uusi rytmiryhmä oli poikkeuksellisen pätevä ja funkkasi jokseenkin niin kovaa kuin tuollaisessa mätössä voi funkata. Kitaristit pärjäsivät riffien runnomisen lisäksi komeasti kasaritilutuksessa, vaikken moisesta suuremmin välitäkään. Kasaritilutus on Suicidalissa ainoa asia, joka ohi aika on ajanut.

Mike Muir oli edelleen sellainen kuin Muir on. Muir näyttää hyvin, mikä ero on laulajalla ja keulahahmolla. Ehkei Muir ole järin taitava laulaja teknisesti, mutta virtaa riittää, ja koko ajan huomio on Muirissa. Tyyppi veuhtoo niin kuin ei tietäisi, että on ihmisten ilmoilla. Juuri noin se pitää tehdäkin – vaikka ikää olisi melkein 50, kyllä vielä voi painaa täysillä. Iggy Pop on 64, eikä vielä ole löysännyt, joten eiköhän Muirillakin ole tehokasta peliaikaa vielä reippaasti jäljellä.

Yleisö oli tulessa. Moshpit oli käynnissä joka kerta kun tempo vähänkin nousi. Alta näkyy, millainen meininki oli:

Jotkut bootleggasivatkin pätkiä keikasta:

Tämä oli kova veto, ei pelkkä nostalgiapläjäys. Jos oikein kuulin, Muir huikkasi lavalla, että olisivat tulossa ensi vuonna uudestaan. Minäkin olen tulossa.

Infectious Grooves Tavastialle 17.6.

Ehdin luulla, että Infectious Grooves on jo kuollut, mutta näemmä on levy suunnitteilla ja keikka Tavastialla 17.6.

Kun Suicidal Tendenciesin tuotanto alkoi heiketä, Mike Muirin kakkosbändi Infectious Grooves alkoi paikata vajetta. Tätä tuli 90-luvun alkupuolella kuunneltua urakalla. Pakkohan se on mennä paikalle nostalgiamielessä.