Sielun Veljet Tavastialla 18.12.2011

Sielun Veljien paluukiertue loppui Tavastialle sunnuntaina. Onnekseni olin yleisössä.

Kesän Siekkari-paluu oli ollut hieno ja ajaton, mutta aivan viimeinen vimma siitä puuttui. En tiedä, oliko kyse intiimimmästä tilasta vai kiertueen kokemuksen tuomasta vapautuneisuudesta, mutta nyt viimeksi peräänkuuluttamaani vimmaa oli enemmän.

Bändi ei ollut juttutuulella, kuten ei Ilosaaressakaan. Koko iltana ei taidettu kuulla sanaakaan välispiikkejä ja kiitoksetkin hoidettiin kumartamalla.

Keikka kuulosti kokeneiden muusikoiden vakaalta keikalta, jossa on poikkeuksellisen kovaa materiaalia ja kaksi karismaattista nokkahahmoa pitämässä huolta show’sta. Missään vaiheessa se ei kuulostanut nostalgialta, vaan ainoastaan hyvältä, ajattomalta musiikilta. Tämä voisi ihan hyvin olla tällä vuosituhannella perustetun bändin keikka.

Tämä voisi olla sellaisen bändin keikka, joka menee studioon tekemään vielä yhden levyn. Vaikka rima on korkealla, se voisi onnistua.

Illan kovin veto oli – ehkä hieman yllättäen – On mulla unelma. Onneksi aiemmalta Tavastian keikalta Tomi Palsa kaapi tuon biisin videolle talteen. Tältä se näytti:

Sielun Veljet palasi

Sielun Veljet

Eilen illalla Sielun Veljet palasi. Lehdet ovat aika voimakkaasti hehkuttaneet keikkaa.

Siekkareissa oli mahtavaa se, etteivät laulut tuntuneet yli 20 vuotta vanhoilta. On kuitenkin ihan väistämätöntä, että nykyisiä Sielun Veljiä verrataan entiseen. Olen niin nuori (pian 34), etten ehtinyt nähdä edellisiä vetoja. Mainion Siekkari-DVD:n todistus menneiden aikojen keikkakunnosta nostaa riman niin korkealle, että eilisen kaltainen veto on hyvä, mutta jää kakkoseksi.

Ismon karisma kestää ja materiaali on vahvaa. Ehkä kuitenkin rytmiryhmällä iän tuoma arvokkuus ja maanisuuden laantuminen on sitä, mikä ei ole Siekkareille hyväksi.

Hyvähän se keikka oli, legendaarinen myös. Ongelma on se, että entiset Veljet olivat niin nuoria ja vimmaisia.