Provinssin lauantai

Lauantai jatkui Eläkeläisten jälkeen vahvasti.

YUP keräsi hittinsä kautta aikojen nippuun ja tahkosi tunnin luennon meille iltapäivän iloksi. Trubaduuri Martikainen on hieman keventänyt ilmaisuaan ja ottaa yhä useammin akustisen kitaran käteen. Vaikka erinomaisilla soololevyillä tämä toimii kuin hirvi, meluisan bändin edessä se vie minusta väärään suuntaan.

YUP vaatii vimmaa. Kontrastiksi pitää toki välillä löysätä, mutta välimuodot ovat väliinputoajavaihtoehtoja. Onneksi uran biisimateriaali on edelleen niin tiukkaa, että kevyempikin ote riittää nautittavaan keikkaan.

Ismo Alanko Teholla taasen ei vaadi vimmaa. Teho on virtuoosi ja Ismo on harjoitellut hommaansa kolmisenkymmentä vuotta. Ismo on ollut yleensä takuutavaraa, eikä taaskaan ollut pettymyksestä vaaraa. Yleisön hurmosta olisi voinut leikata veitsellä.

Kun oli katsonut kaksi artistia, joilla on parinkymmenen vuoden repertuaari loistavia kappaleita, Serj Tankian oli sen jälkeen ristiriitainen kokemus. Serjillä on mahtava ääni ja stadiontasoinen lavakarisma, mutta biisimateriaali on hiukkasen ohutta. Empty Walls ja Unthinking Majority ovat mainioita kappaleita, mutta niistä ei saa tunnin settiä. Kun encoressa kuultiin Dead Kennedysin erinomainen Holiday In Cambodia, oli selvää, että bändi ja Serj olivat kovia, omat biisit vain keskinkertaisia. Toivottavasti seuraavalle soololevylle saadaan tiukempaa tavaraa – tai toivottavasti System of a Down palaa pian.

Vielä on sunnuntai jäljellä. Odotan innolla Mokomaa ja Foo Fightersiä.