Provinssirock, lauantai

Kuten muutaman muunkin Roklintulaisen kohdalla, lauantai lähti käyntiin Eläkeläisillä. Aurinko paistoi ja humppa soi mainiosti, mutta puolen tunnin humppaamisen jälkeen siirryin päälavalta X-stagelle tsekkaamaan Scandinavian Music Groupia. Bändi veti perusvarman festarisetin jonka kiinnostavinta antia oli uuden Kun minä vihellän matkallani -kappaleen esittäminen. Illemmalla oli vuorossa näitten festareitten ensimmäinen täysosuma, electro housea ...

Tagit: , , ,

Oulun Qstock kertoi esiintyjistä

Qstock 2008: Within Temptation, Dark Tranquillity, Ismo Alanko Teholla, Sturm und Drang, Kotiteollisuus, 22 Pistepirkko, Scandinavian Music Group, Mokoma, Stam1na, PMMP, YUP. Konemusiikkipainoitteisessa happiteltassa esiintyvät mm.: Rex the Dog, The Field, 120 Days, Äänijännite, Eero Johannes, Komytea, Artificial Latvamäki

Tagit: , , , , , , , , , , , ,

Rokvuosi 2007 - parhaimmistoa

Vuosi on lopuillaan joten on aika tehdä yhteenvetoa kuluneesta vuodesta. Viime vuonna selkeitä suosikkeja oli vaikeampi löytää, mutta kulunut vuosi on ollut viiden tähden levyjen juhlaa. Myös keikkarintama oli tänä vuonna erityisen kuuma. Omituista etten ole tainnut kirjoittaa allaolevista levyistä ainuttakaan arvostelua. Entistä tärkeämpää siis että tulevat tässä mainituiksi.

Tagit: , , , ,

Scandinavian Music Group Tavastialla 28.12.2007

Ihana Scandinavian Music Group. Mitä muuta tällaisen keikan jälkeen voi sanoa. Näin yhtyeen Tavastialla jo lokakuussa, tuoreeltaan Missä olet Laila? -levyn julkaisun jälkeen. Tuolloin sinänsä hyvä keikka jäi suurten odotusten ja takariviin jäämisen takia pieneksi pettymykseksi. Perjantainen uusinta täytti onneksi kaikki odotukset.

Tagit: , ,