Samuli Putro: Älä sammu aurinko

Putron debyyttialbumi Elämä on juhla oli yllättävä täysosuma. Zen Cafésta vapautunut Putro teki aivan uudella otteella levyn, ja homma toimi samalla tavalla kuin Martikaisen akustinen irtiotto YUP:sta. Muoto oli juuri sopiva reilulle kymmenelle hienolle omaelämäkerralliselle kappaleelle.

Toinen albumi Älä sammu aurinko on jotain uutta jälleen. Sointi on kevyt ja akustinen, mutta tällä kertaa tämä kuulostaa bändin aikaansaannokselta, eikä yksinäisen trubaduurin laulukokoelmalta. Harmi, että palaset eivät ole yhtä hyvin kohdallaan. Levy on ilman muuta aikuinen, mutta tässä tapauksessa se tarkoittaa siltä, että se on valju, kevyt ja yllätyksetön, ja biisit eivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta – kuten esimerkiksi nimikappale – ole järin mieleenpainuvia.

Olisin halunnut, että Putro onnistuu. Onneksi tälläkin biisikattauksella ja viime levyn parhailla tukemalla saa kasaan kesäfestarille hienoja iltapäiväkeikkoja Suomen kesän aurinkoisen taivaan alle. Josko seuraavaksi palattaisiin yksinäinen mies ja akustinen kitara -osastolle, tai otettaisiin särökitarat ja bändi mukaan? Tähän väliin ei ole hyvä jäädä.

Samuli Putro: Älä sammu aurinko Spotifyssa

Ilosaarirock: perjantai

Ilosaarirock on sikäli fiksusti järjestetty, että ensimmäinen päivä on jäähdyttelypäivä, jolloin on vain kolme lavaa auki. Tällöin kaikki eivät tunge festarialueelle samaan aikaan, ja saadaan leirintöjen ja vastaavien ruuhkaa vähän hellitettyä.

Yritin mennä katsomaan Herra Ylppöä Ihmisineen, mutta yli kuuden tunnin matka ja yli 30 asteen sää olivat imeneet mehut pois miehestä. Ylppö sai väistyä litran nestetankkauksen ja ”ei voi olla näin kuuma” -taivastelun edestä.

Chisu sai kunnian avata osaltani festarit. Yleisö vaikutti olevan pähkinöinä ja söi esiintyjän kädestä. Itse en osannut innostua vielä Chisusta, vaikka monet biisit ovat poikkeuksellisen erinomaista biisinkirjoitusta. Oma mokani.

Paikallinen lupaus Eläin, jota ehdin jo kehua aiemmin Roklinnussa, pisti edelleen lupaavan keikan. Lisää surffia, niin hyvä tulee. Jos calipoppunk olisi keksitty parin kahvipannullisen jälkeen Suomessa, se kuulostaisi Eläimeltä.

Samuli Putro soitti paljon uusia kappaleita. Festivaalikausi on alkanut, Ilosaarirock on myyty loppuun -kappale oli niin tuore, että se oli sovitettu eilen illalla. Jos tästä uudesta materiaalista voi jotain päätellä, niin ainakin sen, että seuraava levy tulee olemaan hyvä. Putron mukana oli myös viimevuotiseen verrattuna enemmän väkeä, oli viulua, rumpua ja toista kitaraa – mutta silti edelleen sointi oli primitiivinen.

Chisu

Samuli Putro

Eläin

Radio-ohjelma laulunkirjoittamisesta

Radio Helsingissä pyörii Lasse Kurjen isännöimä ohjelmasarja, jossa keskustellaan vaihtuvien vieraiden kanssa laulunkirjoittamisesta. Ohjelma tulee kanavalta tiistaisin kello 18-20. Huomenna vuorossa on Tommy Lindgren Don Johnson Big Bandistä.

Aiemmat ohjelmat ovat ladattavissa mp3-muodossa Radio Helsingin nettisivujen kautta, tosin niistä on poistettu musiikki.
14.4. Tuure Kilpeläinen
7.4. Tuomo Prättälä
31.3. Samuli Putro

Erityisesti suosittelen tuota Tuure Kilpeläisen jaksoa, herralla oli paljon kiinnostavaa asiaa.

Putro Aleksanterin teatterissa

Pääsin juuri kehumasta Putron soololevyä ja menin suurin odotuksin Aleksanterin teatteriin Elämä on juhla -performanssiin.

Esitys oli yksi tunti yhtä miestä sekä video- ja valoshow’ta. Show vuorotteli pienen ja suuren välillä tehokkaasti. Alku oli vain punainen verho, vahvistamaton ääni, ja akustinen kitara. Suurimmillaan käytiin äänivalleissa, loopeissa ja kääntyvissä videoscreeneissä.

Kaiken keskipisteessä oli – niin levyllä kuin tässäkin – hienot biisit. Jos tätä vertaa esimerkiksi Ismo Alangon ja Teho Majamäen kahden miehen performanssiin, tämä on selkeästi vähemmän esiintyjän ja enemmän laulunkirjoittajan pakkaus.

Illan sankari oli tavalliseen tapaansa silminnähden hermostunut ensi-illasta. Hauskaa sinänsä, että hermostuneisuus purkautuu sympaattisena vaatimattomuutena. Pientä epävarmuutta tuntui olevan äänipuolellakin, välillä tuntui olevan pientä klappia, jopa häiriöksi asti. Esimerkiksi Hoidetaan kämppä Berliinistä kärsi siitä. Muutama siirtymä tuntui myös hieman liian hitaalta livetilanteeseen. Jos videoskriini kääntyy puoli minuuttia ja lavalla ei sinä aikana tapahdu muuta, se on pitkä aika välispiikin ja seuraavan biisin välissä.

Tunnin luennolla kuultiin lähes koko levy läpi. Täydennettiinpä sitä vielä julkaisemattomalla ja nimeämättömällä rumpukone-särö-megafonibiisillä, jossa kerrotaan urposta kännäävästä lappeenrantalaisesta julkkisäijästä, joka kolumneissaan kirjoittaa sitä ja tätä ja kuinka hän on muka herkkä kun uskaltaa hetken olla normaali. Kappale loppuu sanoihin ”Samuli Putroa”, mikä on vielä suorempi viittaus kertojaminään kuin hehkuttamani Hoidetaan kämppä Berliinistä -lainaus.

Keikka oli mainiota vaihtelua tavalliselle klubikeikalle. Joskus on paikallaan tulla keikalle kello 19 ja olla ulkona varttia yli kasi.

Olivathan nuo 22 euron liput hintavia, mutta elämä on. Juhla.

Esirippu
Kuva: Saija Lehto

Samuli Putro: Elämä on juhla

Ajelin viime viikonloppuna kolmostietä ja kuuntelin radio Helsingistä, kun Herra Ylppö hehkutti Samuli Putron soololevyä. Kaupunkiin palattuani ostin sen ja panin ankaraan kuunteluun.

Putron soololevystä on helppo vetää rinnastus Jarkko Martikaisen viimeisimpään sooloon tai Ismo Alangon Kun Suomi Putos Puusta -soolodebyyttiin. Kaikissa kolmessa liikutaan entistä emoyhtyettä paljon seesteisemmissä tunnelmissa ja kaiken keskipisteenä on mainio biisinkirjoittaminen. Yhteydet eivät ole sattumaa, sillä Martikainen on ollut tuottamassa Putron levyä, ja siinä sivussa myös laulelee hieman ja soittaa muutamaa instrumenttia. Kun Suomi Putos Puusta -levyn jouset sovitti Ahti Marja-aho, ja samassa työssä hän on tässäkin 19 vuotta myöhemmin.

Akustisemmasta otteesta huolimatta levy on tuttua ilmaisua. Tästä samasta materiaalista toisin toteutettuna olisi voinut tehdä Zen Cafen uuden levyn, eikä kukaan olisi huomannut mitään kummallista. Primitiivinen ote tuo kuitenkin biisit paljaampina esille kuin särökitaravalleilla runtatessa.

Valtaosa levystä on noin nelikymppisen miehen minä-muotoista kerrontaa. Tämän levyn ”minä” on Putro, ei vain laulun kertoja. Muutamaan otteeseen Putro jopa pohdiskelee omaa samuliputrouttaan:

Niityllä luvattoman nuori tyttö kääntyy kaverinsa puoleen, että ”mikä tää bändi on” Kaveri on hiljaa, hymyilee sitten, näillä on se biisi, se ”Todella kaunis”
-Hoidetaan kämppä Berliinistä (Spotify)

Levystä on myynnissä neljällä bonusbiisillä varustettu erikoispainos, joka kannattaa kaivaa käsiin ennemmin kuin perusversio. En aivan ymmärrä, miksi nuo neljä kappaletta on karsittu perusversiolta pois, koska viimeinen bonusbiisi Kolme Sisarta (Spotify) on levyn parhaimmistoa.

Tämä on hieno levy, viiden tähden kamaa. En ole vielä Hesarin Tero Valkosen tavalla valmis julistamaan helmikuussa Vuoden levy -kisan voittajaa, mutta kärkikastiin tällä varmasti pääsee.

Levy on kuunneltavissa Spotifyssä ja muutama maistiainen on tarjolla myös MySpacessa.

Levyn kumppaniksi on valmisteltu yhdeksän keikan kiertue. Kiertue lienee erilainen kuin normaali rockkeikka. Esityksen sivuilla luonnehditaan kiertuetta näin:

”ELÄMÄ ON JUHLA on muusikko Samuli Putron, kuvataiteilija Terike Haapojan ja äänisuunnittelija Tuomas Norvion valmistama esitys, joka laajentaa ajatusta kevyen musiikin konsertista. Esityksen runkona toimii sitä varten sävelletty, ennen julkaisematon teksti- ja laulumateriaali jota äänisuunnittelu sekä video ja valotyö kehittävät esitystilanteessa. Tuloksena on musiikillinen näyttämöteos, jonka seuraaminen ei välttämättä vaadi humalatilaa.”

Käyn kuuntelemassa tuon torstaina suurin odotuksin.

laituri_koira

Herra Ylppö & Ihmiset: Sata vuotta

Maj Karma alkoi puuduttaa ja Herra Ylppö päätti tuulettaa itseään soololevyllä. Vaan mikä tuuletus olikaan – hyvänen aika!

Soololevyllä Herra Ylppö kääntää säröä pienemmälle ja käy Putron ja Röyhkän reviirille. Aivan selkeä röyhkäinen ja putroinen itseironia ja suhteen arkielämä pursuaa lähes jokaisessa biisissä. Kun Röyhkä kirjoittaa hahmosta nimeltä Kauko Röyhkä, Putro kolmannesta persoonasta, niin Ylppö kirjoittaa itsestään. ”Se, mistä tässä laulan, on se, mitä tapahtui”, lukee kansilehdykässä.

Kaikkein yllättävintä on, että levy on tasaisesti hyvä. Kun artisti toistakymmentä vuotta saman yhtyeen kanssa puurrettuaan vaihtaa tyyliä, ei uskoisi, että uusi tyyli on niin toimiva, että jokseenkin jokainen kappale osuu kohdalleen.

Levyn huippukohta on levyn päätöskappale Loppu. Loppu on livenä purkkiin vedetty tyhjentävä tilitys suhteen lopusta, joka voisi olla mikä tahansa Röyhkän parhaista petollisen miehen tarinoista. Luultavasti tänä vuonna ei Suomessa kirjoiteta parempaa kappaletta.

Nyt-liite antoi levylle viisi tähteä. Jos myös Roklinnussa annettaisiin tähtiä, tämä saisi ne kaikki.

Muutamia maistiaisia levyltä on tarjolla Myspacessa.