Radiohead teki musiikkivideon ilman kameroita

Pitchfork kertoi jokunen päivä sitten, että Radioheadin "House of Cards" -biisin musiikkivideo tehdään "siistiin teknologian avulla", ilman kameroita. Video on nyt nähtävissä Google Code -sivujen alla. Sivuilta löytyy myös "the making of" -video, tietoa käytetystä teknologiasta ja kaikki videon tekoon käytetty 3d-data. Radiohead kannustaa ihmisiä tekemään näistä aineksista omia videoitaan ja ...

Tagit: , , ,

Songza.com

Itselleni täysin uusi palvelu, nimeltää Songza, jonka kauttaa voi streamata aikamoisen määrän musiikkia. Pikaisella kokeilulla sieltä löytyi aikamoinen määrä hyvinkin epämääräisiä artisteja, joten aivan turhasta palvelusta ei ole kyse. Hieman lisää testausta ennen kuin aiheesta voi sanoa mitään sen kummempaa, mutta aika hyvältä näyttää (tai siis kuulostaa).

Tagit: , ,

Roklintu muualla

Roklintu on muutakin kuin vain tämä blogi. Kovimmat nettihörhöt löytävät Roklintu-possea myös ircnetin #roklintu-kanavalta ja Jaikusta #roklintu-kanavalta.

Tagit:

Nokia Trendlabs: DRM on kuuma peruna

Nokia Trendlabs -tapahtumassa Nokia hehkutti uutta Suomessakin auennutta musiikkikauppaansa. Puhujavieraana oli myös EMIn TJ Wemppa Koivumäki, joka pääsi yllättämään meikäläisen. Wemppa kertoi, että EMIn strateginen linjaus on myydä mahdollisimman paljon musiikista DRM-vapaana. Tätä en odottanut levy-yhtiöltä kuulevani. Nokia ei vielä paljastanut, mihin suuntaan ollaan kaupassa menossa, mutta en keksi Nokian tai kuluttajan ...

Tagit: ,

Ismoa FLACina

Muutamat äänenlaatua arvostavat karsastavat musiikin ostamista verkosta ykkösinä ja nollina, koska verkossa myytävät MP3:t, WMA:t ja AAC:t ovat aina alkuperäistä CD-äänenlaatua huonompia. FLAC ei ole, vaan se on täsmälleen yhtä ja samaa CD-äänen kanssa ja on käännettävissä alkuperäiseksi CD:ksi laadun kärsimättä lainkaan. FLACia vaan ei myydä juurikaan nettikaupoissa muutamia harvinaisia ...

Tagit: , , ,

Guitar Hero for real!

Vaikka olen käyttänyt viimeisen parin päivän aikana tunnin jos toisenkin Guitar Hero III for Macin kanssa, jotain puuttuu: Guitar Hero for real - Guitar Rising! Sikäli kun esittelyvideota oikein tulkitsen, kyseessä on Guitar Hero -logiikalla toimiva systeemi, joka näyttää kielen lisäksi nauhan, jolta kyseinen nuotti pitäisi soittaa. Välineenä soittamiseen toimii Guitar Hero ...

Tagit: ,

SonyBMG suunnittelee DRM:n käytön lopettamista

Businessweekin mukaan SonyBMG aikoo lopettaa käytöneston tuuppaamisen musiikkiinsa. Muut isot levy-yhtiöt olivat jo loikanneet Amazonin suojaamattoman MP3-kaupan kyytiin. Musiikkiteollisuuden ulkopuolelta katsottuna näytti siltä, että tämä temppuolisi pitänyt tehdä jo todella kauan sitten. En oleta, että elokuvateollisuus vielä katsoisi tämän olevan jollain tavalla olennaista heille.

Tagit: , ,

Arkaaista jakelua

Kiikkustuolissa kerron 2050-luvun lapsille, että silloin kun minä olin kolmekymppinen, leffat jaeltiin sillä tavalla, että painettiin jossain kaukana poissa muovisia levyjä ja niitä läheteltiin ympäriinsä, ja haluamansa leffan näki vasta monta päivää sen jälkeen, kun sen oli tilannut. Luultavasti lapset nauravat minulle ja ihmettelevät, miksi ihmeessä niin tehdään, olihan kaikki tarvittava ...

Tagit: ,

Videoblogeja

Vaikka tämä ehkä liippaa vähän läheltä mainosta, päätin kuitenkin ottaa riskin ja kirjoitta hieman aiheesta, jotta näiden artistien videoblogit löytävät itselleen yleisöä. Ne ovat mielestäni yleisönsä ansainneet. Kyse on osasta Meteli.mobi palvelua, jossa on käynnistetty videoblogeja erilaisille ja erilailla menestyneille suomalaisille artisteille. Tällä hetkellä mukana on Kemopetrol, Tuomo (Prättälä) sekä Underwater ...

Tagit:

Hooray for EMI!

EMI alkaa myydä musiikkiaan iTunesissa ilman kopiosuojausta - ja vieläpä entistä parempilaatuisena. Eikä tässä vielä kaikki! EMI myy koko katalogiaan siellä. Entä ne, jotka ovat ostaneet jo DRM-skeidaversiot? ...no ne voi upgreidata pelkällä DRM-version ja kunnollisen version hinnanerotuksella korkealaatuisiksi AAC-fileiksi. Olen aivan häkellyksissä kaikesta siitä maalaisjärjestä ja kohtuullisuudesta, joka tähän liittyy. Jos ...

Tagit: