Uutta hyvää suomiräppiä

Pari uutta, maininnan arvoista suomiräppibiisiä:

Mikidi & Gaiaf: Jyrkkä ehkä
Solonen & Kosola: Miljoona vuotta

Ensimmäinen on minulle entuudestaan tuntematon kokoonpano, mutta biisi on hyvä. Väittäisin että Memmy Possea on ainakin kuunneltu.

Jälkimmäinen kappale sisältyy Nyt kolisee -levylle, joka julkaistaan huomenna. Kysehän on suomiräppäreiden tekemästä J. Karjalaisen Et ole yksin -levyn versioinnista.

Nyt kolisee -platalla on mukana mm. Karri Miettinen eli Paleface, jonka isännöimää luentoa olin eilen kuuntelemassa Musiikkitalossa. Aiheena oli jazzin vaikutus hip hopiin ja erityisesti hip hopin kultakaudeksi sanottu 1980- ja 1990-lukujen taite.

Luento oli todella antoisa. Toisena asiantuntijana oli Ashley Kahn, joka on kirjoittanut useamman jazzin historiaa käsittelevän kirjan. Yhdessä Miettisen kanssa he kertoivat hip hopin tarinan 1920-luvun vaikutteista aina 1990-luvun merkkiteoksiin. Tällaisia olivat mm. Gurun Jazzmatazz, De La Soulin Buhloone Mindstate ja Nasin Illmatic.

Luennon jälkeen Ricky-Tick Big Bandista tutut räppärit Lindgren-Miettinen-Mellberg sekä muusikot Lötjönen-Lukkarinen-Kannaste esittivät osin improvisoitua, osin omaa materiaaliaan.

Vuoden 2013 parhaita biisejä

Tein Spotify-soittolistan johon kokosin viime vuoden parhaimpia biisejä.

Listalta löytyy parhaimmilta albumeilta löytyviä kappaleita kuten Daft Punkin Lose Yourself To Dance sekä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana -kokoonpanon Julkinen sana. Ricky-Tickin lisäksi Minä ja Ville Ahosen Mia oli vuoden kovimpia kotimaisia.

Maininnan arvoinen on myös Karnivool, jonka Asymmetry oli vuoden parhaita raskaan rockin levyjä. Bändin erinomainen keikkakuntokin tuli tsekattua marraskuussa.

Pearl Jamin Lightning Bolt oli kokonaisuutena pettymys, mutta radiosoittoa saanut Sirens on hyvä esitys.

Muistakaa myös Roklintu Tips and Tricks -soittolista, jolle kerään lähinnä tuoreita, kiinnostavia biisejä.

Alkuvuoden parhaat levyt

Vuosi on puolessa välissä. Levyjulkaisujen laadun puolesta ensimmäinen puolikas on ollut hyvä ellei jopa erinomainen. Tässä vuoden kolme parasta tähän mennessä (aakkosjärjestyksessä):

-Daft Punk: Random Access Memories

Erittäin tyylitajuinen levy. Eräs tyyppi luonnehti osuvasti että Random Access Memoriesia kuunnellessa tulee fiilis siitä että ”juuri näin sen kuuluukin mennä”.

-Queens of the Stone Age: …Like Clockwork

Olin jo ehtinyt unohtaa kuinka hyvä bändi QOTSA on. Tämä levy palautti mielenkiinnon. Sopivasti rosoa, rankkuutta, rytmiä ja rockia. Nimekkäät vierailijat eivät pääse keulimaan vaan tuovat biiseihin tasan sen oman panoksensa.

-Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana: Burnaa

Henkka onkin tätä jo hehkuttanut. Vaikka jazz ja rap ovat jossain mielessä hengenheimolaisia, jazzbändin ja kolmen mc:n yhdistelmä on silti yllättävä. Toimii!

Loppuvuonna levyn julkaisevilla on kova työ kiilata kärkikolmikkoon.

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana Tavastialla 25.5.2013

Ricky-Tick Big Bandin levy löi ällikällä, kuten tuossa tovi sitten totesin. Tavastian keikka myi hyvissä ajoin loppuun. Täysi tupa odotti bändiä lauantai-iltana lavalle.

Ja hei jumaliste, mikä meno. 17-henkisen big bandin ja kolmen räppärin yhdistelmä on kiinnostavampaa kuin ne nautittuna erillään. Tällaisen konklaavin samaan paikaan samaan aikaan organisoiminen lienee melkoinen jumppa.

Ilta alkoi instrumentaalilla. Lupaavaa, mutta selkeästi jazz-instrumentaalit eivät ole se show’n ydin. Kun Neuvonpito-instrumentaali saadaan hoidettua pois alta, Lindgren/Father Metro, Miettinen/Paleface ja Mellberg/Redrama kävelevät lavalle ja mennään Julkisen Sanan teemabiisiin. Kun sen viimeiset tahdit on soitettu, yleisö repeää ja ei ole enää minkäänlaista epävarmuutta siitä, onko nyt tullut täysosuma.

Sama meno jatkuu avausbiisienkin jälkeen. Jokainen biisi on pieni timantti. Redrama vetää hyvin, mutta Lindgrenin ja Palefacen lavakarisma on niin läpitunkevaa, että ei mitään rajaakaan. Yleisö ei aina malta odottaa biisin loppua, vaan antaa jo säkeistön lopulle aplodit.

Keskellä keikkaa MC’t kävelevät muutaman biisin ajaksi ulos ja Ricky-Tick Big Band vetää hetken ilman Julkista Sanaa. En ymmärrä jazzia kuin ohuesti, joten luotan siihen, että he mitä ilmeisimmin tekevät hommansa hyvin. Silti, hyvinkin tehdy instrumentaalit jäävät tuon järjettömän kovan hiphopfuusion jälkeen kevyeksi.

Käyn hakemassa instrumentaalien aikana oluen. ”Iso Koffi.” ”Kahdeksan euroa.” …mitä? Teinkö juuri ennätyksen ison perusoluen hinnassa? No, se on sentään 0,568. Eipä tänne tinttaamaan tultu ja oluen hinnan hienosäädöt eivät ole kovan keikkapaikan olennaisin asia. (Silti kahdeksan euroa isosta perusoluesta tuntuu aika jyrkältä.)

Palaan saliin, kuten tekevät myös Lindgren/Miettinen/Mellberg. Aivan järjetön meno jatkuu. Jokainen biisi on hitti. Etenkin Rakkaudella vihaajille putoaa kuin nokkelasti kehitetty kielikuva jostain painavasta. Encoreksi taputellaan vaihtoehtoisilla räpeillä vedetty Julkinen Sana -teemabiisi. Mikit kiinni ja kotiin. Nyt on tehty isoja. Tällaista keikkaa harvoin näkee.

He kertoivat lavalla palaavansa Tavastialle loppusyksystä. Todellakin tulee ostettua liput. Kesän aikana on harvoja keikkoja, kuten Ruisrock, Pori Jazz, Raahen Rantajatsit ja Flame Jazz Cruise. Jos sinulla on vain suinkin saumat, käy katsomassa. Tällaista porukkaa ei saa usein kasaan ja nyt on synnytetty jotain ihan poikkeuksellista.

Jos tämä jää vain yhden levyn projektiksi, se on suomalaisen jazzin ja hiphopin huonoin päätös ikinä. Kynät suihkimaan ja uutta putkeen! Eikä se ihan mahdoton idea tuolla porukalla olisi tehdä sama englanniksi kansainvälisille markkinoille. Tuo voisi oikeasti lyödä läpi.

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana: Burnaa

Johan pärähti. Joku keksi, että otetaan Ricky-Tick Big Band, noin kolmen lätkäkentällisen kokoinen yhtye, joka soittaa jazzia vanhahtavasti. Siihen päälle laitetaan Tommy Lindgren, Paleface ja Redrama räppäämään. Kuulostaa erikoiselta yhdistelmältä, mutta jumalavita kun vaan toimii. Kuvaus kuulostaa päälleliimatulta mashupilta, mutta levyltä kuunneltuna tuo vaikuttaa täysin luontevalta – niin luontevalta, että mietin, miksei nämä kaksi maailmaa kohtaa useammin.

Minulla ei ole mitään taitoa arvioida jazzia tai tiputtaa sitä genrerajoihin. Tämä keitos kuitenkin kuulostaa ihan luontevalta lisältä meikäläisen musiikkikirjastoon. Pelkät instrumentaalit saattaisivat sytyttää jazzfanit, mutta kolme turboturpaa murtavat padot ja me jazzille altistumattomatkin pääsemme ymmärtämään, mistä on kysymys.

Palefacen, Lindgrenin ja Redraman karismalla voisi tuottaa sähköä pienen kylän tarpeiksi. Heti, kun kollit avaavat suunsa, iso yhtye jää vain taustaksi. Kolmesta mikistä tulee isompi vyörytys kuin kuudestatoista pätevästä soittajasta.

Tästä levystä tuli kevään tapaus. Jouduin kipittämään ostamaan Tavastian keikan liput ennen kuin loppuu. Onneksi ihan muunlaistakin crossoveria tehdään kuin Vain Elämää.