Bridge School Benefit @ Shoreline Amphitheatre

Neil Young vaimoineen järjestää vuosittaista Bridge School Benefit -hy­vän­te­ke­väi­syys­kon­sert­tia. Viikonloppuna oli tämänvuotinen konsertti. Muutaman onnekkaan sattuman kautta päädyin paikalle nauttimaan sunnuntain kattauksesta.

Eniten etukäteen kiinnosti Queens of the Stone Age ja tietenkin Neil Young itse. Pikkuisen kutitteli Tom Waits, joka ei ole kiertänyt viiteen vuoteen. Harvinaista herkkua on tarjolla. Bonuksena lämmittää se, että Waitsilla on bassossa Les Claypool.

Päivä oli pitkä. Showtime oli kahdelta iltapäivällä ja iltakymmeneen asti väännettiin. Kalifornia on toki lämmin, mutta loka-marraskuun vaihteessa tulee viileitäkin päiviä. Auringon ollessa ylhäällä oli vajaa parikymmentä astetta, ja auringon laskettua 12 astetta oli sellainen sää, että sai olla tyytyväinen, että oli ottanut viltin mukaan.

Neil Young avasi konsertin intiaanitanssihäröilyiden ja avajaispuheiden jälkeen. Isäntä soittaa muutaman biisin soolona huuliharpun ja akustisen kitaran kanssa. Neil Young vaikuttaa olevan kotonaan lavalla, pukeutuneena neilyoungiksi, juttelee pari lyhyttä lausetta relasti ja soittaa kuin soittaisi omaksi ilokseen. Jos minun tarvitsee kertoa, millainen akustinen Neil Young on, et ole tehnyt taustatyötäsi kunnolla.

Päivän alkupuoli ei ihan hirveästi vakuuta. Listalla ovat Jenny Lewis, Heart, Diana Krall ja Elvis Costello. Olisivat voineet jättää soittamatta. Costellolla oli muutama parempi biisi, Krall oli ilmeisen lahjakas laulaja ja Heart oli kahden biisin ajan huipulla, soittivat Zeppeliniä ja isoimman hittinsä Barracuda, joka vaikutti sytyttävän kaikki yleisön harmaatukkaiset tuleen.

Fun. oli kovassa vedossa. Koska kaikki Bridge Schoolin esitykset ovat akustisia, sävellykset ja laulusuoritukset korostuvat. Fun.in Nate Ruess on ilmiömäinen laulaja. Kaikkein eniten se näkyi Queen-coverissa Somebody to Love, joka oli päivän parhaita. Tältä se näytti:

Tässä postauksessa olevat videot ovat karuja yleisövideoita, koska sunnuntain keikkaa ei ole ainakaan vielä julkaistu. Young lupaili lavalla, että jossain vaiheessa tämäkin päivä julkaistaan Youtubessa, mutta ainakaan vielä ei ole livenä. Joudutte pärjäämään näillä videoilla, jotka vaikuttavat olevan äänitetty perunalla.

My Morning Jacket meinasi muuten jäädä Lewis/Heart/Krall/Costello -osastolle, mutta pistivät loppuun pari tiukkaa coveria. Soundillisestikin uskollinen Neil Young -cover Harvest Moon oli hieno. Koska Neil Young sattui olemaan mestoilla ja ilmeisesti biisikin muutamantuhatta kertaa harjoiteltuna, niin sattuipa sopivasti – Neil Young tuli vierailemaan biisillä. MMJ oli myös ainoa, joka mainitsi Lou Reedin sunnuntaiaamuisen kuoleman ja soitti sen muistoksi Velvet Undergroundin Oh! Sweet Nuthin’in.

Rolling Stone otsikoi sunnuntain keikka-arvionsa koko konsertista: ”Tom Waits Triumphs at Bridge School Benefit”. ”Triumph” on vahva sana, mutta tässä se on kohdallaan. Jos soitat keikan Les Claypool bassossa ja Les jää ihan statistiksi, olet vetänyt kovaa. Jos olet ollut viisi vuotta kiertuetauolla ja veto vaikuttaa siltä, ettet olisi ollut päivääkään poissa, olet kova.

Katsokaa nyt tuosta alta:

Tom Waits kertoi tarinan settinsä keskellä:

”I volunteered to come here. Long story. Back in the 1970s I borrowed a lot of money from Neil. For me, it was the days of long hair and short money. He loaned it to me so I could start a restaurant. I lost a lot of money on that restaurant. Let me rephrase that, I lost a lot of Neil’s money. And you don’t wanna see Neil mad. Anyway, it was a small, little restaurant, sort of a specialized place. We were gonna have eel and donuts and fish scales, just fish scales, sauteed and all gluten free. But it went under, so Neil said, ’Listen, you owe me a lot of money, so I have three ideas for you: Jail time, or you can come work in my yard, or you can do the Bridge School.'”

Waits

(kuva: Saija L.)

Tom Waits oli muutenkin ihan järjettömässä vedossa. QOTSAn Homme kommentoi välispiikeissä, että olivat katsoneet omaa vuoroaan odotellessa lavan sivusta monttu auki, kuinka jäätävä keikka Waitsilla oli. Ei voi kiistää. Waitsin karisma on ihan käsittämätön. Yleisö oli ihan Waitsin kädessä. Välispiikit saivat naurut per virke, koska Waits on samaan aikaan erikoinen, vakava, surullinen, hauska ja koominen hahmo. Vuosikymmenten lavakokemus on antanut Waitsille myös timanttisen komediallisen ajoituksen.

Queens of the Stone Age oli se, joka minulle piti olla pääesiintyjä, mutta ei voi mitään – Waits tyhjensi juuri ennen heitä pajatson. Hyvähän QOTSA oli, eihän siitä pääse ympäri. QOTSAn biisit olivat kiinnostavia suhteessa siihen, mitä ne olivat olleet ennen. Esimerkiksi No One Knows Go With The Flow oli todella kiinnostava versio. Jos saisi valita ensimmäisen kerran kuultavaksi joko akustisen version tai alkuperäisen hienon sähköisen version, valinta olisi helppo. Sen sijaan, jos saisi valita, onko sadas kerta, kun kuulee tämän biisin sähköinen vai ensimmäistä kertaa akustinen, akustinen vie voiton.

Crosby, Stills, Nash and Young rullaili jokseenkin vanhoilla meriiteillä. CSNY on minulle kiinnostava vain Y:n takia. Ei se huono ollut, mutta olin siten puolueellinen, että minulle CSN olivat vain Y:n tiellä. Kolme vanhaa setää ja yksi räppärin lailla huitova hupparihörhö, jonka karismalla tämä keikka on järjestetty. Stills näytti nelikosta kaikkein nuorimmalta, mutta kuulosti vanhimmalta. Hänen esiintymisensä oli hieman haparoivaa ja laulu oli Grandpa Simpson -henkistä – mutta toisaalta se hauraus teki Stillsistä kiinnostavimman CSN-kolmikosta.

Vanha hippipariskunta edessämme imuroi illan mittaan yrttiä sellaista tahtia, että väsy tuli. He nauttivat viimeiset kolme artistia makuultaan makuupussissa usvaiselta, mutta tyytyväiseltä vaikuttaen. Kun CSNY lopetti, he pomppasivat pystyyn ja pyyhkäisivät parkkipaikalle. Toivottavasti heillä oli kuski, sen verran kuutamolla vaikuttivat olevan.

Lauantain vastaava keikka – valitettavasti ilman Tom Waitsia – on jo Youtubessa koko kahdeksantuntisessa komeudessaan. Ehkä jossain vaiheessa sunnuntainenkin tulee. Tässä kuitenkin lauantai, johon Waitsia ja Somebody to Lovea lukuunottamatta kaikki sanomani pätee:

Tämä oli hieno päivä. Jos alkupäivä olisi ollut yhtä kova kuin ilta, tämä olisi ollut yksi parhaita festaripäiviä ikinä, mutta neljä tuntia on pitkä aika maata rantatuolissa odottamassa, että kelvolliset aktit pistävät rähinäksi. Onneksi Shoreline Amphitheatressa on mahdollisuus vuokrata nurmikkopaikoille rantatuolit ja tuoda omat eväät, niin aika ei käy niin pitkäksi.

Päivän trivia: La Hondan väkiluvusta 0,1% on neilyoungeja.

Alkuvuoden parhaat levyt

Vuosi on puolessa välissä. Levyjulkaisujen laadun puolesta ensimmäinen puolikas on ollut hyvä ellei jopa erinomainen. Tässä vuoden kolme parasta tähän mennessä (aakkosjärjestyksessä):

-Daft Punk: Random Access Memories

Erittäin tyylitajuinen levy. Eräs tyyppi luonnehti osuvasti että Random Access Memoriesia kuunnellessa tulee fiilis siitä että ”juuri näin sen kuuluukin mennä”.

-Queens of the Stone Age: …Like Clockwork

Olin jo ehtinyt unohtaa kuinka hyvä bändi QOTSA on. Tämä levy palautti mielenkiinnon. Sopivasti rosoa, rankkuutta, rytmiä ja rockia. Nimekkäät vierailijat eivät pääse keulimaan vaan tuovat biiseihin tasan sen oman panoksensa.

-Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana: Burnaa

Henkka onkin tätä jo hehkuttanut. Vaikka jazz ja rap ovat jossain mielessä hengenheimolaisia, jazzbändin ja kolmen mc:n yhdistelmä on silti yllättävä. Toimii!

Loppuvuonna levyn julkaisevilla on kova työ kiilata kärkikolmikkoon.

Rock The Beachin keskiviikko

Pikaisia huomioita Rock the Beach -festareista:

-Alle kilometrin päästä kotiovelta järjestettävät festarit ovat jees

-Queens of the Stone Age veti erittäin hyvän, joskin turhan lyhyen setin. Avauskolmikko Feel Good Hit of the Summer, You Think I Ain’t Worth a Dollar… ja No One Knows oli aika hemmetin tiukka avaus. Onneksi erinomaiselta uudelta levyltäkin kuultiin pari biisiä. Päivän ehdottomasti paras veto.

-Green Dayn setillä oli pituutta, mutta ei ihan niin paljon sisältöä. Jo toisen biisin kohdalla otettiin yleisön joukosta joku lavalle laulamaan ja huudatusta riitti. Tuoreimpien levyjen matskua soitettiin (sisältöön nähden) sopivasti vaikkei suuri yleisö niitä oikein tuntenut. Encoren Jesus of Suburbia pelasti paljon. Johtuikohan räjähteiden puute siitä ettei kyseessä ollut Green Dayn oma keikka. Saa nähdä miten on Rammsteinin laita lauantaina.

-Kaljaa sai aina alle minuutin jonotuksella, kiitos siitä!

Queens of the Stone Age: …Like Clockwork

No mitäs mitäs? QOTSA ottaa Era Vulgarisilta jo siellä pikkuisen hämmentäneet koskettimet ja överisti efektoidut kitarat ja nostaa ne …Like Clockworkilla pääosaan. Tulokseksi tulee hankalasti lähestyttävä surumielinen levy.

En tiedä, mitä mieltä olla parin kuuntelun jälkeen. Puolet minusta koettaa väittää, ettei pinnan alta raaputtamalla löydy juuri mitään. Puolet minusta uskoo, että kymmenen kuuntelun jälkeen tämä voi olla yhtä iso kuin Nick Caven hitaasti auennut Push The Sky Away. Arvostelijat ovat päättäneet, että tämä on timanttia. Näemmä ne kymmenen kuuntelua on tehtävä. Onhan siinä Reznor ja Grohl kanssa.

Keskeisimmät teemat Josh Hommen sanoituksissa

- Kukaan ei tiedä, joku tietää, joku tietäisi, tai kaikki tietää (jotain)
– Joku tai jokin on hukassa
– Jonkun pitää löytää jokin, tai joku ei voi löytää jotain
– Minä tulen tekemään jotain
– Sinä olet jossain
– Liikkuminen kulkuväylillä (mm. kävely jalkakäytävällä, ajaminen maantiellä, umpikujat)
– Silmät pitää joko aukaista tai sulkea

QOTSAn debyytti uudelleenjulkaistaan bonusbiisien kera

Tuoreessa haastattelussa Josh Homme paljastaa, että vuoden lopulla he uudelleenjulkaisevat Queens of the Stone Agen eponyymin ensimmäisen albumin. Mukana on varhaiset QOTSA-biisit The Bronze ja These Aren’t The Droids You’re Looking For. Bändi aikoo tehdä julkaisun aikoihin kiertueen, jossa soitetaan vain alkuaikojen biisejä.

Roklinnun vuosikymmenen parhaat albumit – 4. Queens of the Stone Age: Songs for the Deaf

Vuosikymmenen parhaiden albumien sijalla neljä on Queens of the Stone Age: Songs for the Deaf vuodelta 2002.

Tänä vuonna tuli ulos erinomainen Them Crooked Vulturesin debyyttilevy, joka käytännössä on kuin Queens of the Stone Age, jossa on Dave Grohl rummuissa. Tällä levyllä Queens of the Stone Age on Queens of the Stone Age, jossa on Dave Grohl rummuissa. Olennainen ero Them Crooked Vulturesiin on se, että biisimateriaali on vieläkin parempaa. Kun vaahtosin Them Crooked Vulturesista aiemmin, totesin ettei TCV ole monien vaahtoama vuosikymmenen klassikko, vaan Songs for the Deaf on se.

Stoner-junnaus ei yleensä ole kovin monen mieleen, enkä itsekään sen suurimpia ystäviä ole, mutta kun se on tehty näin hyvin, sillä on etäisesti mahdollisuuksia tulla suosituksi. Ei kuitenkaan järin suosituksi: Paras sijoitus Suomen listalla oli 33 18 11 Ks. kommentit. Roklinnun ystävät kuitenkin palkitsivat ja äänestivät levyn vuoden parhaaksi 2002 ja Go With The Flow’n vuoden parhaaksi biisiksi. Ehkä ihmiskunnalla on sittenkin toivoa. Itse mietin 2002, että Beckin Sea Change olisi ollut parempi, mutta aika oli armollisempi QOTSAlle.

Go With The Flow Spotifyssä

Them Crooked Vultures

Olen nyt kuunnellut tuon superryhmän levyn kymmenisen kertaa läpi. Hemmetin hieno levy, joka kuulostaa juuri osiensa summalta. Kuulostaa siltä, kuin Queens of The Stone Agea soitettaisiin Nirvanan In Uteron rumputatsilla, ja mukana olisi aavistus Led Zeppeliniä.

Kaikki nuo osat ovat hienoja, mutta hei oikeasti, vaikka tämä on todella mainio platta, niin pikkuisen yliampuvia ovat kaikki puheet vuosikymmenen klassikosta, joita kovilta fanittajilta yhtenään kuulee. Jotta tästä saataisiin klassikko, tässä täytyisi olla erinomaisesti soitettujen ja erinomaiselta kuulostavien hyvien biisien sijasta erinomaisia biisejä. Tämän pitäisi olla Songs for the Deaf John Paul Jonesilla. Songs for the Deaf oli vuosikymmenen klassikko.

Yhtä kaikki, tämä on mahtavaa Led Zep -junttausta – toivottavasti tätä saadaan vielä pari levyä lisää ja toivottavasti saadaan herrat käymään Suomessakin.

Vilkaise Spotifystä ja päättele itse.

Them Crooked Vultures

Dave Grohl Nirvanasta / Foo Fightersistä, Josh Homme QOTSAsta ja John Paul Jones Led Zeppelinistä ovat studiossa nauhoittamassa levyä Them Crooked Vultures -nimellä. Onpa melkoinen superkokoonpano.

Odotettavissa on myös kiertue, mutta vielä emme tiedä, nähdäänkö bändiä Euroopassa. Toivottavasti tulevat, nimittäin tuo yhtälö on tosi hankala mokata.

Josh Hommelta paloi käämit

how to get your ex back – exbacksms.com

Queens of the Stone Age esiintyi perjantai-illalla Oslossa Norwegian Wood -festareilla. Joku syyntakeeton nulikka heitti laulaja-kitaristia jollain ”shitillä” kengällä. Seuraamuksena oli heittäjän julkinen nolaaminen ja armotonta vittuilua.

Muistutus kaikille syyntakeettomille nulikoille: älä vi

how to get your ex back – exbacksms.com

ttuile Josh Hommelle. Hän vastaa takaisin ja on näemmä paha suustaan.

zp8497586rq