Queens of the Stone Age: …Like Clockwork

No mitäs mitäs? QOTSA ottaa Era Vulgarisilta jo siellä pikkuisen hämmentäneet koskettimet ja överisti efektoidut kitarat ja nostaa ne …Like Clockworkilla pääosaan. Tulokseksi tulee hankalasti lähestyttävä surumielinen levy.

En tiedä, mitä mieltä olla parin kuuntelun jälkeen. Puolet minusta koettaa väittää, ettei pinnan alta raaputtamalla löydy juuri mitään. Puolet minusta uskoo, että kymmenen kuuntelun jälkeen tämä voi olla yhtä iso kuin Nick Caven hitaasti auennut Push The Sky Away. Arvostelijat ovat päättäneet, että tämä on timanttia. Näemmä ne kymmenen kuuntelua on tehtävä. Onhan siinä Reznor ja Grohl kanssa.

Keskeisimmät teemat Josh Hommen sanoituksissa

- Kukaan ei tiedä, joku tietää, joku tietäisi, tai kaikki tietää (jotain)
- Joku tai jokin on hukassa
- Jonkun pitää löytää jokin, tai joku ei voi löytää jotain
- Minä tulen tekemään jotain
- Sinä olet jossain
- Liikkuminen kulkuväylillä (mm. kävely jalkakäytävällä, ajaminen maantiellä, umpikujat)
- Silmät pitää joko aukaista tai sulkea

QOTSAn debyytti uudelleenjulkaistaan bonusbiisien kera

Tuoreessa haastattelussa Josh Homme paljastaa, että vuoden lopulla he uudelleenjulkaisevat Queens of the Stone Agen eponyymin ensimmäisen albumin. Mukana on varhaiset QOTSA-biisit The Bronze ja These Aren’t The Droids You’re Looking For. Bändi aikoo tehdä julkaisun aikoihin kiertueen, jossa soitetaan vain alkuaikojen biisejä.

Roklinnun vuosikymmenen parhaat albumit – 4. Queens of the Stone Age: Songs for the Deaf

Vuosikymmenen parhaiden albumien sijalla neljä on Queens of the Stone Age: Songs for the Deaf vuodelta 2002.

Tänä vuonna tuli ulos erinomainen Them Crooked Vulturesin debyyttilevy, joka käytännössä on kuin Queens of the Stone Age, jossa on Dave Grohl rummuissa. Tällä levyllä Queens of the Stone Age on Queens of the Stone Age, jossa on Dave Grohl rummuissa. Olennainen ero Them Crooked Vulturesiin on se, että biisimateriaali on vieläkin parempaa. Kun vaahtosin Them Crooked Vulturesista aiemmin, totesin ettei TCV ole monien vaahtoama vuosikymmenen klassikko, vaan Songs for the Deaf on se.

Stoner-junnaus ei yleensä ole kovin monen mieleen, enkä itsekään sen suurimpia ystäviä ole, mutta kun se on tehty näin hyvin, sillä on etäisesti mahdollisuuksia tulla suosituksi. Ei kuitenkaan järin suosituksi: Paras sijoitus Suomen listalla oli 33 18 11 Ks. kommentit. Roklinnun ystävät kuitenkin palkitsivat ja äänestivät levyn vuoden parhaaksi 2002 ja Go With The Flow’n vuoden parhaaksi biisiksi. Ehkä ihmiskunnalla on sittenkin toivoa. Itse mietin 2002, että Beckin Sea Change olisi ollut parempi, mutta aika oli armollisempi QOTSAlle.

Go With The Flow Spotifyssä

Them Crooked Vultures

Olen nyt kuunnellut tuon superryhmän levyn kymmenisen kertaa läpi. Hemmetin hieno levy, joka kuulostaa juuri osiensa summalta. Kuulostaa siltä, kuin Queens of The Stone Agea soitettaisiin Nirvanan In Uteron rumputatsilla, ja mukana olisi aavistus Led Zeppeliniä.

Kaikki nuo osat ovat hienoja, mutta hei oikeasti, vaikka tämä on todella mainio platta, niin pikkuisen yliampuvia ovat kaikki puheet vuosikymmenen klassikosta, joita kovilta fanittajilta yhtenään kuulee. Jotta tästä saataisiin klassikko, tässä täytyisi olla erinomaisesti soitettujen ja erinomaiselta kuulostavien hyvien biisien sijasta erinomaisia biisejä. Tämän pitäisi olla Songs for the Deaf John Paul Jonesilla. Songs for the Deaf oli vuosikymmenen klassikko.

Yhtä kaikki, tämä on mahtavaa Led Zep -junttausta – toivottavasti tätä saadaan vielä pari levyä lisää ja toivottavasti saadaan herrat käymään Suomessakin.

Vilkaise Spotifystä ja päättele itse.

Them Crooked Vultures

Dave Grohl Nirvanasta / Foo Fightersistä, Josh Homme QOTSAsta ja John Paul Jones Led Zeppelinistä ovat studiossa nauhoittamassa levyä Them Crooked Vultures -nimellä. Onpa melkoinen superkokoonpano.

Odotettavissa on myös kiertue, mutta vielä emme tiedä, nähdäänkö bändiä Euroopassa. Toivottavasti tulevat, nimittäin tuo yhtälö on tosi hankala mokata.

Josh Hommelta paloi käämit

how to get your ex back – exbacksms.com

Queens of the Stone Age esiintyi perjantai-illalla Oslossa Norwegian Wood -festareilla. Joku syyntakeeton nulikka heitti laulaja-kitaristia jollain ”shitillä” kengällä. Seuraamuksena oli heittäjän julkinen nolaaminen ja armotonta vittuilua.

Muistutus kaikille syyntakeettomille nulikoille: älä vi

how to get your ex back – exbacksms.com

ttuile Josh Hommelle. Hän vastaa takaisin ja on näemmä paha suustaan.

zp8497586rq

Armotonta fanitusta

Ala-asteella liikuttiin tyttöporukoissa, jotka fanittivat aina samaa bändiä (joka siihen aikaan oli ensin Dingo ja sen jälkeen Bon Jovi ja sitten joku muu niistä lukuisista sukkahousubändeistä). Jokainen tyttö halusi naimisiin jonkun bändin jäsenen kanssa, eikä kaksi tyttöä tietenkään voinut ihastua samaan tyyppiin, joten asiasta kinasteltiin pitkään ja hartaasti.

80-luvulla naimisiintahtomisen kriteereinä taisi olla lähinnä se, kenellä bändin pojista on tukka hyvin ja kenellä on parhaimman väriset trikoot, sittemmin valintakriteereihin on tullut ulkomuodollisten lisäksi tai tilalle myös, hmm, hormonaalisia syitä. Tähän päivään asti olen halunnut naimisiin Josh Hommen kanssa (tässä paljastuu nyt salattu mieltymykseni testosteronia puhkuviin rokkikukkoihin…), mutta kuunneltuani viimeiset pari päivää repeatilla The Gutter Twinsin uutuuslevyä Saturnalia olen tullut siihen tulokseen, että Homme on pelkkää paperia verrattuna Mark Laneganiin.

Lanegan on siis toinen katuojakaksosista ja on laulanut myös Josh Hommen

bändin Queens of the Stone Agen biisejä. Olen fanittanut miestä aiemminkin, sekä QOTSA:n että Mark Lanegan Bandin aikoihin, mutta nyt havahduin taas huomamaan, että jestas, mikä ÄÄNI sillä miehellä on.

Ainoa YouTubesta löytynyt virallinen video on biisistä All Misery/Flowers, joka ei välttämättä ole kokonaisuudessaan erinomaisen levyn paras biisi, mutta rokkaa kuitenkin. Bändin MySpace-sivuilta löytyy enemmän maistiaisia. Siihen, että tahdonkin mieluummin naimisiin Mark Laneganin kanssa, vaikutti erityisesti biisi Circle the Fringes. Lanegan on biisillä laulavista tyypeistä se matalaäänisempi, siellä jossain loppupuolella.

Ja tuossa videossa on muuten jotain peräti lomografista.

(Crosspostattu Eräänä iltapäivänä-sivustolle.)

zp8497586rq

Vuoden 2007 levyt

Kun kerran pojatkin, niin kyllä sitten minäkin (ja kun poikien listoissa ei juurikaan ollut samoja levyjä kuin omassani):

Radiohead: In Rainbows
Henkka hoitikin jo tämän levyn hehkuttelut aiemmin. Hieno bändi, hieno levy.

The National: The Boxer
Täysi levyllinen liki täydellistä poppia. Ja laulajalla just sellainen matala laulusoundi, josta täti tykkää.

The Arcade Fire: Neon Bible
Mahtavan mahtipontista kamaa rokkibändiksi eriskummallisella kokoonpanolla. Kirkkourut ovat vähän kuin kitaravallit, toimivat aina.

Low: Drums & Guns
Low teki kaikessa hiljaisuudessa erittäin hyvän levyn. Jatkaa bändin aiempien levyjen hidasta, mutta jykevää linjaa, ja jalostaa sitä edelleen tyylikkäämmäksi.

Interpol: Our Love to Admire
Ei ihan pääse samaan sarjaan kuin kaksi edeltäjäänsä, mutta tässä on biisi Pioneer to the Falls, ja se yksinään on jo aika paljon.

Queens of the Stone Age: Era Vulgaris
Tämäkään ei nouse QOTSA:n aiempien levyjen tasolle, mutta kyllä tämä kuitenkin rokkaa, ja Josh Homme on edelleen The Äijä.

Handsome Furs: Plague Park
Kiinnostuin bändistä alunperin täysin ulkomusiikillisista syistä – halusin tietää, miksi kanadalainen bändi on nimennyt levynsä helsinkiläisen puiston mukaan. Itse levy paljastuikin sitten varsin toimivaksi paketiksi simppeliä ja rosoista vaihtoehtorokkia.

PJ Harvey: White Chalk
PJ teki Erilaisen, ns. aikuisen naisen levyn. Aukeaa hitaasti, mutta kasvaa isoksi.