29.7.2008 – 21:06 by jsantala
Omalta osaltani Qstockin perjantai-illan päätti pitkästä aikaa Suomessa esiintynyt Manic Street Preachers. Etukäteen toivoin että bändi olisi soittanut mahdollisimman paljon materiaalia uusimmalta Send Away The Tigers -levyltä. Manicsit soittivat kuitenkin suurimmat hittinsä lisättynä muutamalla valinnalla uutukaiselta sekä muutamalla coverilla. Hyvä niin, sillä setti ei olisi juuri parempi voinut olla.
Lavan varustus ...
Tagit: Keikka-arviot, Manic Street Preachers, Qstock
3 kommenttia »
26.7.2008 – 15:41 by jsantala
Qstock on kaupunkifestivaali, joten pääsin täälläkin nettiyhteyden päähän. Tänä vuonna festivaalilla on viisi lavaa, joten bänditarjontaa riitti. Sääkin oli täydellinen auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta.
Ensimmäisenä ehdin näkemään Rantalavalla soittaneen 22-pistepirkon. Välttelin saamasta liikaa aurinkoa sijoittumalla miksauskopin varjoon, josta käsin keikka tuntui etenevän totutun rennosti. Settilista oli kuulemma käytössä ensimmäistä kertaa ...
Tagit: 22-Pistepirkko, Eero Johannes, Keikka-arviot, Qstock, Sahara Hotnights
Kommentoi »
29.4.2008 – 13:28 by arrto
Tein tasan kuukausi sitten vertailun Last.fm-käyttäjien osallistumisaktiivisuudesta tulevan kesän festareille. Katsotaanpas miten tilanne on muuttunut kuukauden aikana:
1. (1.) Tuska 1136 (941)
2. (2.) Provinssirock 951 (718)
3. (3.) Ruisrock 742 (582)
4. (4.) Ilosaarirock 516 (408)
5. (5.) Sauna 281 (230)
6. (7.) Ankkarock 180 (96)
7. (10.) Qstock 141 (56)
8. (8.) Rockperry 127 (88)
9. (6.) ...
Tagit: Ankkarock, festarit, Ilosaarirock, Jalometalli, last.fm, Nummirock, Provinssirock, Qstock, Rockperry, Ruisrock, Sauna, Tuska
Kommentoi »
28.4.2008 – 14:41 by arrto
Ruotsin doom-ylpeys Witchcraft saapuu Oulun Qstockiin, kertoo festivaalin nettisivu nyt. Muita tuoreita Qstock-julkistuksia ovat Leverage, Poets Of The Fall, Moses Hazy, Amorphis sekä ainutkertaisen reunion-keikan heittävä Aknestik.
Video: Witchcraft - Lady Winter [Live]
Tagit: festarit, Qstock, video, Witchcraft
Kommentoi »
7.4.2008 – 14:45 by jsantala
Brittiläinen Manic Street Preachers on Oulussa järjestettävän Qstockin pääesiintyjä. Toisena pääesiintyjänä on Within Temptation. Vielä ei kerrota, minä päivänä kyseiset artistit esiintyvät. Festivaali järjestetään 25.-26.7.
Manicsien uusin levy Send Away The Tigers on sen verran hyvä, että matka Ouluun menee vakavaan harkintaan.
Tagit: festarit, Manic Street Preachers, Qstock
2 kommenttia »
13.3.2008 – 23:40 by arrto
Qstock 2008: Within Temptation, Dark Tranquillity, Ismo Alanko Teholla, Sturm und Drang, Kotiteollisuus, 22 Pistepirkko, Scandinavian Music Group, Mokoma, Stam1na, PMMP, YUP.
Konemusiikkipainoitteisessa happiteltassa esiintyvät mm.: Rex the Dog, The Field, 120 Days, Äänijännite, Eero Johannes, Komytea, Artificial Latvamäki
Tagit: 22-Pistepirkko, Dark Tranquillity, festarit, Ismo Alanko, Kotiteollisuus, Mokoma, PMMP, Qstock, Scandinavian Music Group, Stam1na, Sturm und Drang, Within Temptation, YUP
Kommentoi »