Provinssin lauantai, 27.6.2015

Provinssirock on nyt Provinssi. Ovat tiputtaneet rockin nimestä pois, ja buukkaavat isoiksi esiintyjiksi EDM-tyyppejä. Calvin Harris ja Deadmau5 tanssittivat kansaa. Olen hämmentynyt. Elän maassa, jossa Provinssirock on EDM-juhla ja Pekka Pouta on hevi-ikoni. Toisesta noista olen fiiliksissä, toisesta en.

Onneksi lauantain teemana minulle oli 90-luvun nostalgia. Faith No More ja Refused palasivat. Kaikkea muutakin oli, mutta eivät ne minulle järin tärkeitä olleet.

Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa Helsingistä aamulla tuhatta ja sataa Seinäjoelle, tiputtaa kamat majapaikkaan ja mennä katsomaan heti Scandinavian Music Groupia. Tiedätte kyllä, miten siinä kävi. Emmehän me majapaikasta päässeet liikeelle riittävän nopsaan ja SMG jäi näkemättä. Onnistuimme sen sijaan saunomaan, juomaan olutta ja hankkiutumaan Mallaskosken Panimoravintolaan muistelemaan kahden vuoden takaista Provinssi-kummallisuutta. (Tässä on tarinan potta.)

Pääsimme lopulta alueelle. Siellä oli kaikenlaista yhden-jos-toisensorttista artistia. Koetin seurata niitä, mutta mikään ei tuntunut miltään. Edes normaalisti kiinnostavat artistit eivät iskeneet. Olinkohan setäytynyt? Alkaako ikä painaa ja festarien aika omalta kohdaltani ohi?

#nyrkkitappelu #provinssi

A photo posted by Henry Lehto (@hlehto) on

Menin katsomaan Nyrkkitappelua. Setäytymiseni piirteet alkoivat kadota. Vähän hypitytti ja roksotus kuulosti hyvältä. Viimeisimpään Nyrkkitappelu-plattaan olin tykästynytkin, ja keikalla kuullut kokonaan uudet biisit antoivat luottoa seuraavan levynkin laatuun.

Olipa kova. #refused #provinssi

A photo posted by Henry Lehto (@hlehto) on

Refused @ #provinssi

A photo posted by Henry Lehto (@hlehto) on

Nyrkkitappelun jälkeen oli Refused, johon olin ladannut isot odotukset. Päätin, että setäily saa luvan loppua ja menin koko keikan ajaksi pittiin pomppimaan ihan pekkapoutana. Kohta 38-vuotias kroppani ei ole täysin tällaiseen suunniteltu, mutta saa sitä toimistojäbäkin pogota.

Sisäsiisteiltä näyttäneet punkkarit painoivat tunnin vimmalla. Tauko ei näytä sammuttaneen paloa. Viikolla tulleen uuden levyn biisit olivat ihan kunniallisesti klassikkomateriaalin seassa. Vaikka tämä periaatteessa on kansainvälinen akti, vasta keikalla tajusin, että Refusedilla oli kotikaupungistaan lyhyempi matka paikan päälle kuin minulla.

Faith No More

Refusedin jälkeen Faith No More syötti nostalgiaa 90-lukua kaipaaville faneille. Sitä jengi haluaa ja sitä se saa. Hieman inflaatiota on FNM:n näkeminenkin kärsinyt, kun on myöhempinä päivinä ollut mahdollisuus nähdä moneen kertaan. Ehkä siksi siitä tuntuu ihan viimeinen puristus jääneen – mutta Faith No Moren perussuorituskin on aivan helposti sen arvoinen, että kannattaa ajaa Seinäjoelle.

Kummallisin perseily on tätä nykyä jäänyt festarireissuista pois, ja ne ovat entistä lyhyempiä. Minulle kovimmat bändit ovat sellaisia, joissa on vahva nostalgian sävy. Ehkä nykyisistä bändeistä ne, joille lämpenen, eivät enää ole riittävän suuren festarimassan bändejä. Ei porukka maksaisi hunajaa Screaming Femalesista, Wavvesista tai Menzingersistä. Ajat ovat muuttuneet, minä taas vähemmän.

Provinssirock on nyt Provinssi

Provinssirock julkisti ensimmäiset ensi kesän esiintyjistään, isoimpina niminä Muse ja Calvin Harris. Samalla festivaalin nimi lyheni muotoon Provinssi.

Uutinen oli myös se että viime vuoden kaksipäiväisen tapahtuman sijaan ensi vuoden festivaali on nelipäiväinen, keskiviikosta lauantaihin. Täältä etelästä katsottuna tuo ei lisää Provinssin houkuttelevuutta. Toki hyvä että muuallakin kuin Etelä-Suomessa on festaritarjontaa, etelässähän sitä riittää.

Provinssi julkistaa lisää esiintyjiä joka päivä tällä viikolla.

Gonzona Provinssirockissa 2013

Vaikka ajattelin jättää menemättä Provinssirockiin, nostalgia vei voiton. Tänä vuonna pääsi muistelemaan ja näkemään 18 vuoden tauon jälkeen Bad Religionin ja Danzigin Provinssissa. Olihan siellä kaikenlaista muutakin, mutta nuo kaksi olivat se syy, miksi sinne päädyttiin.

Aika on muuttanut miestä. Vuonna 1995 olin Provinssirockissa leirintäalueella. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun olin millään festarilla leirintäalueella. Kaikennäköisiä muita metsätelttavirityksiä ja autossa nukkumisia on tehty, mutta leirintäalueelle en ole palannut. 2013 oli hotelli Cumuluksen aika. Vuonna 1995 olin 28-tuumaisissa farkuissa ja T-paidassa. Painoin 65 kiloa. 2013 olin yltä päältä Gore-Texissä ja yli 20 kiloa painavampi.

Jotkin asiat muuttuvat vain vähän. 1995 ystäväni blackouttasi ennen Faith No Moren keikkaa. 2013 ystäväni filmi katkesi Danzigin keikan jälkeen.

Perjantai

Perjantaina ehdimme paikalle Mew’ksi. Mew ei paljon meikäläistä vakuuttanut. Ehken ole riittävän tuttu heidän kanssaan, koska en saanut oikein tarttumapintaa ja biisimateriaali jäi kovin kevyeksi. Muu yleisö vaikutti pitävän enemmän, mistä päättelin olevani väärässä. Menin katsomaan Pää Kiitä. Pää Kii vakuutti, mutta tuntuivat vetävän hirveän lyhyen setin. Minulla ei ole mitään faktaa tähän tarjota, koska olin ottanut muutaman oluen ja menen fiilispohjalta.

Pää Kiin jälkeen punkviestikapulan otti käteensä Bad Religion. Nostalgia-aalto pyyhki ylitseni. Lauloin mukana. Oli kuin olisi se aika, joka on kadonnut. Vaikka denim vaihtuu Gore-Texiin, calipunkki toimii. Paras puristus oli kuitenkin kadonnut. Hyväähän se oli, muttei ilmiömäistä. Nuoruuden vimma on koko ajan kauempana ja setämiehen julistus on julistavampaa.

Blur oli monelle muulle kuin minulle illan odotetuin esiintyjä. Olen aina suhtautunut aika neutraalisti heihin, mutta ovathan ne aika hyviä biisinkirjoittajia, joten pakkohan ne on nähdä. No, siellä ne vetivät vähän vasemmalla kädellä. Bändin jäseniä vaikutti harmittavan se, että he ovat lavalla. Ei vaikuttanut olevan tähdet kohdallaan Blurille Seinäjoen perjantaissa. Onneksi biisimateriaali on niin vahvaa, että jäsenten kyrpiintyminen ei tee keikasta hasardia.

Illan vertauskuvallisen pajatson tyhjensi Kvelertak. Näin heidät taannoin Ilosaaressa täysin kylmiltään ilman mitään ennakkotutustumista. Silloin olivat ihan järjettömän kovia. En käsitä, miten voi tuollainen huutohevi olla tarttuvaa heti ensimmäisestä kerrasta. Sama toistui taas. Miksi ihmeessä mollissa vedettävä särökitara ja norjalainen karjunta on sellaista, joka saa hymyilemään yhden aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä? En osaa selittää, mutta jatkan Kvelertakin kuuntelua.

Lauantai

Koska olen keski-ikäistynyt, lauantaiaamuni alkaa hotellin saunasta. Minulla tulee siellä Only in Finland -hetki: Kello on 10.15 aamulla. Mies tulee saunaan. ”Moro! Mä olen Matias.” [kättely] ”Henkka.” ”Otatko hörpyn Koskenkorvaa?”

Ennen lauantain aloittamista festivaalialueella, käymme Mallaskosken panimolla ottamassa oluet. Koska oluella on tapana täyttää rakko, käyn WC:ssä.

Astun sisään saniteettitiloihin js näen aavistuksen vaivautuneen viiksekkään nuoren miehen. Huomaan, että hän jonottaa pöntölle, eikä laarille. Menen tyytyväisenä laarille. Koska koetan olla ystävällinen, hauskuutan häntä toteamalla, että olisihan tuo potta lattialla vapaana. (Pieni, vihreä, matala.)

Asiat ottavat yllättävän käänteen. Hän ottaa huumorini neuvona. Hän tiputtaa housunsa ja toteaa ”no vittu”. Hän käy ulostamaan pesäpalloräpylän kokoiseen pottaan lattialla.

Pari tyyppiä astuu sisään ja tiedustelee tarinamme päähenkilön motiiveja käydä potalle. Aavistuksen vaivautunut ilme saa selityksen, kun hän toteaa: ”Mulla on habanero perseessä.”

Kyseinen paljastus johtaa ilmeiseen lisäkysymykseen, mihin hän vastaa: ”Se oli haaste!” Jossain määrin tämä avaa tilannetta vessatiloissa hänen toimintaansa ihmetteleville. Jonosta toinen tyyppi kysyy, mitä sankarimme voitti haasteessa. ”En oikeastaan mitään”, hän vastaa. Hän on oikeassa useammalla kuin yhdellä tasolla.

Poistun WC-tiloista. Viisi minuuttia myöhemmin sankarimme tulee myös ulos ja tilaa tiskiltä oluen. Vaivautunut ilme ei ole kadonnut.

Festivaalialueella näen Evil Stöö / Koksukoo / Tuuttimörkö / DJ Kridlokk -kokoonpanon. He viihdyttävät minua, vaikka meininkinsä tuntuu kuuluvan paljon enemmän pienelle klubille kuin ison teltan väljään iltapäivään. Räpäytyksen jälkeen saan kontrastia, kun käyn kääntymässä päälavalla Popedan soittaessa. Jos minua sanotaan musiikkisnobiksi, kun koen Popedan maanläheisyyden luotaantyöntävänä, olen ilolla musiikkisnobi.

Vilkaisen Putron keikan alun. Putro vaikuttaa aiempien akustisten meininkiensä vastareaktiona löytäneen särön ja paiskoo ihan vimmalla menemään. Katson vain viisitoista minuuttia, mutta se on erinomainen viisitoista minuuttia. Minulla on kuitenkin kiire eteenpäin, koska toisella lavalla on komiikkaa.

Komiikka on lähellä sydäntäni, joten kiinnosti reippaasti nähdä, miten toimii, kun ensimmäisen kerran Suomessa laitetaan rokkifestareille stand up -komiikkaa. Olimme todellakin jännän äärellä. Koska nauru on tarttuvaa, on melkoinen hasardi, jos porukka ei ole järin tiiviisti ja katto on korkealla. Huoleni oli ihan perusteeton, koska paikalle tuli todella hyvin porukkaa ja porukka oli ihan messissä heti alusta alkaen. Isoja nauruja, paljon aplodeja! Esiintymässä olivat Jape Grönroos, Heli Sutela ja Ilari Johansson. Etenkin Jape oli ihan tulessa. Tuon kokemuksen perusteella olen todella yllättynyt, jos tuo kokeilu ei saa jatkoa.

Children of Bodom painaa heviä päälavalla lauantain alkuiltaan. En ole ikinä kokenut tuota tyyliä niin omakseni kuin muita hevanderityylejä, joten tyydyn katsomaan etäältä. Nyökyttelen soundboardin vieressä ja arvostan ammattitaitoa, jolla tuota tehdään.

Nostalgian tarve alkaa painaa päälle. Ei hätää, koska Danzig on juuri tulossa. Danzig aloittaa vetäisemällä pari uutta biisiä, jotka eivät kiinnosta pätkääkään. Sitten totesi, notta ”we’re gonna stick with the old shit from now on” ja veti tasan sitä, mitä toivoin. Setti keskittyi kolmeen ensimmäiseen levyyn. Juuri kun luulin, että tästä ei enää parane, se meni vielä paremmaksi. Otettiin Doyle lavalle ja soitettiin paljon Misfitsiä. Arvostin voimakkaasti. Lavalla oli enemmän 80-luvun Misfitsin kuin 90-luvun Danzigin jäseniä, joten minkä bändin itse asiassa näimmekään?

Danzigin poseerauksissa oli paljon Spinal Tapia ja maneerit olivat kovin pinnassa. Kitarassa tungetaan vähän joka biisiin artificial harmonic -kiekaisuja ja Glenn kukkoilee koko ajan mikki ylösalaisin kädessä. Vaikka tuossa oli koominen elementti mukana ja ikä jo painaa, olihan tuo ihan järkyttävän kova veto.

Koska ikä painaa minuakin, Provinssini loppui Danzigin jälkeen ja valahdimme hotellille. Olisivathan sunnuntain Turbonegro ja Down olleet kovia, mutta seurueemme oli pe-la -taktiikalla liikkeellä. Annan nuorten hoitaa puolestamme kolmannen päivän.

Pulp Ruisrockiin, Bat For Lashes Provinssiin

Pulp on kiinnitetty ensi kesän Ruisrockiin. Yhtye esiintyy perjantaina 6.7. Mahtava uutinen! The Cardigansin kera Ruisrock on houkutteleva vaihtoehto kesän festivaaleista.

Yhtään huonolta ei vaikuta Provinssirockin tarjontakaan. Seinäjokelainen festivaali on hankkinut uusia bändejä ensi kesän listalleen. Ehkäpä kiinnostavin nimi on englantilaisen Natasha Khanin Bat For Lashes. Muita julkistettuja yhtyeitä ovat mm. The Gaslight Anthem ja Billy Talent.

System of a Down Provinssirockiin

Tänään luvattiin uutisia System of a Downin paluusta, ja niitä tuli. System of a Down tulee Provinssirockiin.

Kiertuepäivät: lähde

6/2/11 – Italy, Milan, Milan Fiera Arena (on-sale Dec 1 @ 10am)
6/4/11 – Germany, Nurnberg, Rock im Park (AVAILABLE NOW)
6/5/11 – Germany, Nurburgring, Rock am Ring (AVAILABLE NOW)
6/6/11 – France, Paris, Omnisports de Bercy (on-sale Dec 14 @ 10am)
6/9/11 – Switzerland, Interlaken, Greenfield Festival (on-sale Dec 1 @ 10am)
6/11/11 – UK, Castle Donington, Download Festival (on-sale Dec 3 @ 9am)
6/13/11 – Austria, Nickelsdorf, Novarock (AVAILABLE NOW)
6/15/11 – Germany, Berlin, Wuhlheide (on-sale Dec 1 @ 9am)
6/17/11 – Sweden, Gothenburg, Metaltown Festival (on-sale Dec 2 @ 9am)
6/19/11 – Finland, Turku (sic), Provinssirock (on-sale Dec 1 @ 9am)

Eiköhän Provinssirock silti ole Seinäjoella edelleen.