Perinnöllisyyttä tutkimassa: Claypool Lennon Delirium

Ensimmäinen biisi pantiin verkkoon uudelta bändiltä, jonka taustavoimat ovat tavallista kiinnostavammat. Tämä ei kuulostanut aluksi järkevältä. Kahden miehen projektibändissä Claypool Lennon Delirium Sean Lennon soittaa kaikki muut instrumentit ja laulaa, Primuksen Les Claypool bassottaa ja meininki on happoista poppia Sergeant Pepper -aikakauden henkeen.

Painoin play, ja osoittautui, että olin väärässä. Seanin äänessä on isäukon ääntä paljon, ja vaikuttaa, että musiikillinen lahjakkuuskin olisi DNA:ssa. Sitten siihen taustalle vielä Primus-soundeilla bassot, niin tämä poppi onkin kiinnostavampaa kuin mikään. Kovasti odotan, että saadaan lisää.

Toivottavasti Lennon/Claypool-partneruus toimii pitemmän päälle yhtä hyvin kuin se toinen ilmeinen Lennon/se basisti -kumppanuus toimi aluksi. Tämä on kova.

Kasarihaaste: 6/7

Sarjassaan kuudes ei-kasari 80-luvun biisi on Primukselta. Primus antoi vaikutteita kaikille 90-luvulla aloittaneille vähänkään funkahtavimmille rokkibändeille joko suoraan tai mutkan kautta. Silti siitä ei koskaan tullut suuren yleisön kestosuosikkia – vaikka Pork Soda hetken viettikin myyntilistojen top-kympissä uhmaten kaikkia todennäköisyyksiä.

Primus oli outo löytö 90-luvun alussa. Se kuulosti aivan erilaiselta kuin mikään muu. Aika harva bändi oli näin bassovetoinen, ja mitäs ihmeen kummaa siinä bassossakin tapahtuu?

1998 Provinssirockissa heidät nähdessäni koin yhden elämäni parhaista keikoista. Monet aikalaiset ovat sanoneet samaa.

Tällä kaikella oli lähtemätön vaikutus. Nyt myöhempinä päivinä omassa bassonsoitossa on ohut Claypool-vaikute soundeissa, vaikka tekniikka ei anna periksi soittaa yhtä hyvin tai edes samantyylistä.

John The Fisherman on ensimmäisen levyn ensimmäinen raita. Pajatso tyhjenee heti.

Trivia: tämä alkaa samalla introlla kuin Anssi Kelan Vain Elämää -lasinkilistelyt.

Primus: Green Naugahyde

Jos olet uskottava muusikko, ja hetken mielijohteesta päästät Fred Durstin studioon kanssasi, vaikkakin vain yhden biisin ajaksi, on ihan paikallaan pitää 12 vuoden tauko täyspitkien teosta.

Primus on palannut uuden levyn kanssa. Vähemmästäkin on innoissaan. Primuksen heikoimmatkin albumit ovat erinomaisia, joten pakkohan tämän on hyvä olla.

Vaikka bändin soundi muuttuu jonkin verran levystä toiseen, ydin on aina sama. Tällä levyllä rumpali on taas vaihtunut. Ennen ensimmäistä levyä Primuksessa soittanut Jay Lane palasi kannuihin. Primuksen soundi on niin omintakeinen, ettei siihen ihan hirveästi vaikuta, kuka Claypoolin kavereista paukuttaa kannuja – koska ne kaikki ovat hyviä. Eivät ne muuten tähän bändiin pääsisi.

Claypool on ottanut tällä levyllä linjaksi polkea vähän mennyttä enemmän efektipedaaleja ja selostaa puhelaulumaisesti tapahtumia säröisen mikin läpi. Eipä tämän bändin kanssa useinkaan ole se laulu keskeisin juttu ollut, eikä se ole tälläkään levyllä muuttunut. Fisherman Chronicles saa neljännen osansa tällä levyllä. Ei tämä olisi Primus-levy, jos ei kalasta puhuttaisi.

Parin ensimmäisen kuuntelun jälkeen olin vähän hämmentynyt, kun ei oikein jäänyt levyltä yhtään hyvää biisiä mieleen. Kuitenkin tuli vähän väliä fiilis, että tämä koko levy pitää kuunnella uudestaan. Ja uudestaan. Nyt olen kuunnellut sen vajaassa viikossa kohta kymmenen kertaa, eikä se vieläkään kyllästytä.

Green Naugahyde Spotifyssä

Ruisrock 2011: perjantai

Ei pitänyt alun perin mennä lainkaan Ruisrockiin tänä vuonna. Sitten ne menivät julkistamaan, että Primus soittaa perjantaina. 13 vuotta sitten Primus soitti Provinssirockissa, ja keikka oli meikäläisen kolmen parhaan keikan joukossa ikinä. Ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta jäädä kotiin, jos noin pitkän tauon jälkeen palaavat maahan.

Perjantai alkoi Circlen jumituksella. Circle on aivan mahtavaa ensimmäiset puoli tuntia, ja sitten saan yliannostuksen. Circle on kuin sokeria. Vähän on mainiota, mutta liika Circle menee jo yli.

Kun Circle on nautittu, on Primuksen aika. Primus runttaa tunnin verran menemään ja tarjoaa niin leveän kattauksen parinkymmenen vuoden tuotannosta kuin vain siinä ajassa voi. Claypool vaikuttaa hieman nuutuneelta, mutta kovana ammattimiehenä vetää niin tiukasti kuin hänellä on aina tapana. Seuraan keikkaa mosh pitin vieressä tarkkaavaisena. Ympärilläni ei olla ihan yhtä tarkkaavaisia, ja minut peitellään vichyyn ja makeaan savuun vähän väliä. Pitti sekoaa täysin, kun Those Damned Blue Collar Tweekers alkaa soida. Jos Tweekers on yleisön mielestä iso hitti, näemmä muutkin ovat opiskelleet Primuksensa hyvin.

Uusiakin kappaleita kuultiin. Joku bootleggari oli napannut pystybassolla vedetyn Jilly’s on Smackin videolle:

Primuksen jälkeen oli Jarkko Martikaisen pikkulavan akustisen soolokeikan aika. Martikaisen vedon muoto ja yleisön reaktio oli mielenkiintoisesti ristiriidassa. Ote oli rauhallinen ja jonkin verran surumielinen. Yleisö pikkulavalla oli aivan haltioissaan ja hurrasi raivokkaasti. Ehkei artisti ollut tarkoittanut, että porukka olisi aivan ekstaasissa ja huutaisi vimmalla, kun Kaikki me kuolemme pian, mutta yhtä kaikki – nyt oli poikkeuksellisen kova noste Martikaisella. Hyvä.

The National valtasi rantalavan seuraavana. Olen antanut The Nationalille monta mahdollisuutta. On ihan selvää, että kyseessä on hyvä bändi, joka kirjoittaa hienoja biisejä. Silti, jos olen vähänkin väärässä mielentilassa (ts. ei kenkiintuijottelutilassa), se ei iske. Eilen olin vähän liian kiireisellä tuulella, joten Nationalin keikka ei oikein pudonnut. Koska ne ovat kuitenkin sen verran hyviä, tulihan se katsottua alusta loppuun.

Prodigy päätti illan. Hyvät bileet, maa hytkyi, porukka jorasi. Jos olisi ruvennut kitisemään, olisi voinut todeta, että keikka vaikutti aika paljon siltä, että onko se nyt niin hirveän liveä, jos yksi hiljaisella oleva kitara, rummut ja MC painavat menemään valmiiksi ohjelmoidun taustan päälle. Toisaalta näissä karkeloissa se ei ole olennaista. Keikan piti olla hyvät bileet, ja sitä ne olivat.

Takaisin autoon, kotiin ja neljältä nukkumaan. Ruisrockin pistokeikka on ohi.

Primus Ruisrockiin

Ruisrock on julkistanut ensi kesän esiintyjiään. Listasta pomppaa esiin ”yhdysvaltalainen vaihtoehtorockin klassikkoyhtye” Primus. Muita nimiä ovat mm. Robyn, The Prodigy, Hurts, Mark Lanegan & Isobel Campbell, Fleet Foxes ja The National.

Vaikuttaa siltä että Ruissalossa on heinäkuussa hyvät kekkerit. Samalla valinta festareiden välillä kiristyy. Tarjonta on sen verran hyvää, että ainakaan bändien takia ei välttämättä tarvitse lähteä ulkomaille.