Okei, joskus nostalgia on jees: Temple of the Dog tekee paluurundin

Temple of the Dog tekee paluurundin loppuvuodesta jenkkirannikoilla. He tekivät 90-luvun alussa muistolevyn Mother Love Bonen Andy Woodille. Mahtavaa, että tälle projektille annetaan lisää huomiota, koska mainiosta levystään huolimatta se tuntui menneen porukalta ihan ohi (pl. MTV:n videosoittolista vuonna 1991, jolloin Hunger Strike pyöri nonstoppina ja sitten katosi).

Temple of the Dog -lätty oli nauhoitettu siinä välissä, kun Gossardin ja Amentin miehittämä Mother Love Bone loppui, ja Pearl Jam ei ollut vielä ehtinyt panna mitään levylle.

Ihan aavistuksen verran reunionin kirkkautta himmentää se, että Temple of the Dogin miehitys näytti ja näyttää tältä:

  • Laulu: Chris Cornell, Soundgarden
  • Taustalaulu: Eddie Vedder, Pearl Jam
  • Kitara: Stone Gossard, Pearl Jam
  • Kitara: Mike McCready, Pearl Jam
  • Basso: Jeff Ament, Pearl Jam
  • Rummut: Matt Cameron, Soundgarden (ja tätä nykyä myös – arvasitte jo, Pearl Jam)

Eli käytännössä Pearl Jamin jätkät kiertävät Cornellin kanssa. Ei ihan täysin mahdotonta saada moista porukkaa kasaan. Käytännössä meinaa, että Cornell pölähtää mille tahansa Pearl Jamin keikalle, kuten on pariin otteeseen tehnytkin. Silti haluaisin palavasti nähdä tuon, mutta eivät tee tuota rundia täällä vanhalla mantereella.

Nostalgisoidaan hetki Hunger Striken videon kanssa. Koska tuo oli ajalta ennen Pearl Jamin ja Soundgardenin isoa menestystä, budjetitkin olivat vaatimattomia. Videon konsepti on se, että Cornell laulaa aluksi pimeässä ja sitten jätkät musisoivat rantapuskassa.

Vuoden 2013 parhaita biisejä

Tein Spotify-soittolistan johon kokosin viime vuoden parhaimpia biisejä.

Listalta löytyy parhaimmilta albumeilta löytyviä kappaleita kuten Daft Punkin Lose Yourself To Dance sekä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana -kokoonpanon Julkinen sana. Ricky-Tickin lisäksi Minä ja Ville Ahosen Mia oli vuoden kovimpia kotimaisia.

Maininnan arvoinen on myös Karnivool, jonka Asymmetry oli vuoden parhaita raskaan rockin levyjä. Bändin erinomainen keikkakuntokin tuli tsekattua marraskuussa.

Pearl Jamin Lightning Bolt oli kokonaisuutena pettymys, mutta radiosoittoa saanut Sirens on hyvä esitys.

Muistakaa myös Roklintu Tips and Tricks -soittolista, jolle kerään lähinnä tuoreita, kiinnostavia biisejä.

Pearl Jam: Mind Your Manners

Pearl Jam palaa. Livenä soittanut Pearl Jam ei ole koskaan ollut poissakaan, mutta uusia biisejä tekevä Pearl Jam on ollut vähän hiljaisempi viime vuosina. Viimeiseen seitsemään vuoteen on mahtunut vain kaksi levyä.

Uudesta levystä lupailtiin erilaista. Tänään julkaistiin uusi sinkku Mind Your Manners, joka ei ihan hirveän erilaiselta vielä kuulosta, pikemminkin Spin The Black Circlen uudelta versiolta, johon on lorautettu ihan pikkuruinen tilkka Ace of Spadesia. Minulle kelpaisi tuoltakin kuulostava levy, jos siihen tunnin verran hyviä biisejä laitetaan.

Uusi levy Lightning Bolt julkaistaan lokakuun 15. päivä. Koska olen vähän yli 20 vuotta ollut täpinöissä kaikesta, mitä Pearl Jam tekee, heitän kaiken objektiivisuuden ulos ikkunasta ja varaan oikeuden intoilla tuosta levystä ihan simona.

Pearl Jam Berliinissä 4.7.2012

Pearl Jam on tähän mennessä soittanut Suomessa vain yhdeksän biisin ajan Neil Youngin lämppärinä 19 vuotta sitten. Kun kesän kiertueen kaupungit ilmoitettiin, en ollut kovin yllättynyt Suomen puuttumisesta. Yritin saada liput Tukholmaan, mutta olin myöhässä. Sen sijaan Berliiniin oli lippuja jäljellä. Tarkemmin ajatellen Berliiniin lentää samalla hinnalla (noin satasen menopaluu) kuin Ruotsiin ja hotellit ovat paljon halvempia. Berliiniin mentiin.

Lämppärinä oli X. Pitäisi olla hyvä bändi, vaikken ole Nausea-biisiä enempää heihin tutustunutkaan. Tuon keikan perusteella ei oikein pystynyt sanomaan mitään, kun lämppärin aikana soundit olivat ihan mössöä ainakin siinä kohtaa, jossa olimme. Uuden musiikin omaksuminen heikoilla soundeilla ei oikein onnistu. Onneksi pääesiintyjä kuulosti siltä miltä pitääkin.

Kun Pearl Jam aloitti, päällimmäinen tunne oli ”no lopultakin, tätä on odotettu”. 28 biisiä myöhemmin tuntui siltä, ettei enää ollut jäänyt paitsi Pearl Jamista.

Sen verran monta erilaista Pearl Jam -liveä olen ehtinyt kuulla, ettei suurta yllätystä päässyt syntymään. Tiesin aika hyvin mitä olin saamassa. Bändi on tehnyt yli 20 vuotta keikkaa ja ei ilmeisesti enää pahemmin päihteiden kanssa sekoile, niin hyviähän keikkoja nämä kaikki ovat. Pikkuisen on ilmassa sitä, että tämä on vain yksi keikka monen muun joukossa (mikä toki on totta). Ehkä juuri tästä syystä bändi vekslaa settlistaa ilta illan jälkeen uusiksi. Seuraavan päivän keikka samassa paikassa oli aivan erilainen, vain muutama sama biisi kuultiin.

Hallin käytävillä kuului paljon suomea. Emme olleet kovin uniikkeja, kun Berliini kiinnosti.

Hyvä, että tuli lähdettyä. Pearl Jam on vielä täydessä iskussa, mutta ei sitä tiedä kuinka kauan. Kauanko Vedderin ääni kestää? Kannattaa mennä vielä kun pystyy.

Vaikka kuinka fanittaisi, en ihan yhtä kova fani ole kuin kuvan tyyppi:

En ole yhtä iso fani.

Pearl Jam Twenty -dokumentti

Kävin katsomassa Pearl Jam Twenty -dokumentin, joka paketoi bändin historian pariin tuntiin.

Pätkä lähtee käyntiin ohjaaja Cameron Crowen johdattelemana. Katsoja viedään yhtyeen syntysijoille 1980- ja 1990-lukujen taitteen Seattleen. Mother Love Bonesta päästään kirjavan kerronnan myötä Teniin ja suursuosioon. Tämän jälkeen ote pikkuhiljaa katoaa ja elokuva muuttuu osuvasta ajankuvasta suuntaansa hakevaksi.

Oikeudenkäynti Ticketmasteria vastaan ja vuoden 2000 Roskilden onnettomuus saavat toki asiallisen palstatilan. Sitten ollaankin Stone Gossardin kotona löytämässä kellariin unohtunutta Grammy-palkintoa (tämä oli itseasiassa ihan hauska kohtaus).

Materiaalia on varmasti ollut paljon, joten ehkä Crowelle voi antaa anteeksi sen että yhtyeen historian jälkimmäiset kymmenen vuotta käsitellään hieman huolimattomasti. Valtavirta ei tästä dokkarista paljon koostu, mutta faneille tai 90-luvun vaihtoehtorockista muuten kiinnostuneille se on katsomisen arvoinen.

Yhtyeen synttäreihin liittyen, PJ20-saitilta on ladattavissa uusi kappale Olé.

Pearl Jamilta lisää uudelleenjulkaisuja

Pearl Jam julkaisi taannoin esikoisalbuminsa Tenin uudelleen ja nyt luvassa on lisää herkkua. Vuorossa ovat yhtyeen seuraavat levyt Vs. ja Vitalogy. Näistä julkaistaan useita versioita sekä vinyylinä että cd:nä.

Remasteroidut vinyylit ovat ulkona 12.4. Toivotan Vitalogyn vinyylipainoksen erittäin tervetulleeksi levyhyllyyni.

Rock Werchter 2010: Pearl Jam

Reissusta on selvitty takaisin ja on yhteenvedon aika. Päällimmäisenä mielessä on Pearl Jamin sunnuntainen keikka, joten aloitetaan siitä.

Belgialainen Rock Werchter ei varmaankaan ole tuttu monelle, joten ensin hieman yleistietoa. Festivaali järjestetään vuosittain Brysselin läheisyydessä. Yleisömäärässä mitattuna se on suuri festivaali, noin 80000 ihmistä. Valtaosa kävijöistä on Belgiasta ja Hollannista, neljäsosa muista maista. Suomalaisia ei juurikaan näkynyt.

Pearl Jam esiintyi helteisen festivaalin viimeisenä esiintyjänä. Aiemmin samalla lavalla olivat soittaneet mm. Alice In Chains, Them Crooked Vultures ja Arcade Fire, joten backstagella riitti varmasti juteltavaa. Eddie Vedder viittasikin tähän yhdessä harvoista spiikeistään.

Yhtye on tunnettu vaihtelevista ja pitkistä keikoistaan. Nyt nähtiin vaihteleva, mutta vajaamittainen keikka. Avauskappaleena kuultu cover Public Image meni minulta aivan ohi. Seuraavana kuullut Do The Evolution ja Corduroy olivat sitten jo aivan eri maata.

Pearl jam

Bändi oli vedossa, mutta yleisön puolella oli paikoin vaisumpaa. Omakin fiilis jäi vaisuksi, sillä en ollut tutustunut tuoreimpaan Backspacer-levyyn, jolta bändi (toki odotetusti) soitti runsaasti materiaalia. Festivaalikeikalta olisi kuitenkin toivonut yleisöystävällisempää settiä. Nyt tuntui että yhtyeen musiikilliset intohimot tyydyttyivät yleisön kustannuksella.

Pearl Jamille oli varattu soittoaikaa kaksi tuntia. Hämmästys oli melkoinen kun bändi jätti lavan ensimmäisen kerran jo 50 minuutin jälkeen. Sitä ennen oli kuultu todella energinen veto Porchista. Tästä edettiin julkaisemattoman Of The Earth -kappaleen myötä kohti keikan loppua.

Kunnon kemut saatiin pystyyn kun Vedder huusi ”It’s time to kick out the jams!” ja lavalle tulivat Them Crooked Vulturesin Dave Grohl ja Alain Johannes. Kick Out The Jamsia ei tuolla porukalla voi mokata. Hieno lopetus keikalle, jonka lopputahdeilta alkoi ilotulitus. Soittoaikaa olisi kuitenkin ollut jäljellä 20 minuuttia, jonka olisin mieluusti halunnut bändin käyttävän. Yhtyeen sivuilla on settilistan lisäksi osuvia kommentteja keikasta.

Suurista odotuksista lähdettiin, mutta pieneksi pettymykseksi tämä keikka siis kaiken kaikkiaan jäi. Sehän tarkoittaa vain sitä että bändi on nähtävä uudemman kerran.

Pearl Jamilta uusi levy (ja vanha kirja)

Pearl Jamin levy Backspacer ilmestyy syyskuussa. Single The Fixer ei vielä nostanut omia odotuksiani kovin korkealle, mutta odotellaan nyt rauhassa levyn julkaisua. Levyn teosta löytyy kymmenminuuttinen video, jossa on bändiläisten kommentteja ja pätkiä kappaleista.

Backspaceria huomattavasti kiinnostavampi on Pearl Jam Vs. Ames Bros -kirja, joka esittelee parisataa Pearl Jamin upeaa keikkajulistetta vuosien varrelta. Kirja on ilmeisesti jo pari vuotta vanha, vaikka Ames Brothersin sivut mainostavatkin sitä uutuudeksi.