Uutta hyvää suomiräppiä

Pari uutta, maininnan arvoista suomiräppibiisiä:

Mikidi & Gaiaf: Jyrkkä ehkä
Solonen & Kosola: Miljoona vuotta

Ensimmäinen on minulle entuudestaan tuntematon kokoonpano, mutta biisi on hyvä. Väittäisin että Memmy Possea on ainakin kuunneltu.

Jälkimmäinen kappale sisältyy Nyt kolisee -levylle, joka julkaistaan huomenna. Kysehän on suomiräppäreiden tekemästä J. Karjalaisen Et ole yksin -levyn versioinnista.

Nyt kolisee -platalla on mukana mm. Karri Miettinen eli Paleface, jonka isännöimää luentoa olin eilen kuuntelemassa Musiikkitalossa. Aiheena oli jazzin vaikutus hip hopiin ja erityisesti hip hopin kultakaudeksi sanottu 1980- ja 1990-lukujen taite.

Luento oli todella antoisa. Toisena asiantuntijana oli Ashley Kahn, joka on kirjoittanut useamman jazzin historiaa käsittelevän kirjan. Yhdessä Miettisen kanssa he kertoivat hip hopin tarinan 1920-luvun vaikutteista aina 1990-luvun merkkiteoksiin. Tällaisia olivat mm. Gurun Jazzmatazz, De La Soulin Buhloone Mindstate ja Nasin Illmatic.

Luennon jälkeen Ricky-Tick Big Bandista tutut räppärit Lindgren-Miettinen-Mellberg sekä muusikot Lötjönen-Lukkarinen-Kannaste esittivät osin improvisoitua, osin omaa materiaaliaan.

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana Tavastialla 25.5.2013

Ricky-Tick Big Bandin levy löi ällikällä, kuten tuossa tovi sitten totesin. Tavastian keikka myi hyvissä ajoin loppuun. Täysi tupa odotti bändiä lauantai-iltana lavalle.

Ja hei jumaliste, mikä meno. 17-henkisen big bandin ja kolmen räppärin yhdistelmä on kiinnostavampaa kuin ne nautittuna erillään. Tällaisen konklaavin samaan paikaan samaan aikaan organisoiminen lienee melkoinen jumppa.

Ilta alkoi instrumentaalilla. Lupaavaa, mutta selkeästi jazz-instrumentaalit eivät ole se show’n ydin. Kun Neuvonpito-instrumentaali saadaan hoidettua pois alta, Lindgren/Father Metro, Miettinen/Paleface ja Mellberg/Redrama kävelevät lavalle ja mennään Julkisen Sanan teemabiisiin. Kun sen viimeiset tahdit on soitettu, yleisö repeää ja ei ole enää minkäänlaista epävarmuutta siitä, onko nyt tullut täysosuma.

Sama meno jatkuu avausbiisienkin jälkeen. Jokainen biisi on pieni timantti. Redrama vetää hyvin, mutta Lindgrenin ja Palefacen lavakarisma on niin läpitunkevaa, että ei mitään rajaakaan. Yleisö ei aina malta odottaa biisin loppua, vaan antaa jo säkeistön lopulle aplodit.

Keskellä keikkaa MC’t kävelevät muutaman biisin ajaksi ulos ja Ricky-Tick Big Band vetää hetken ilman Julkista Sanaa. En ymmärrä jazzia kuin ohuesti, joten luotan siihen, että he mitä ilmeisimmin tekevät hommansa hyvin. Silti, hyvinkin tehdy instrumentaalit jäävät tuon järjettömän kovan hiphopfuusion jälkeen kevyeksi.

Käyn hakemassa instrumentaalien aikana oluen. ”Iso Koffi.” ”Kahdeksan euroa.” …mitä? Teinkö juuri ennätyksen ison perusoluen hinnassa? No, se on sentään 0,568. Eipä tänne tinttaamaan tultu ja oluen hinnan hienosäädöt eivät ole kovan keikkapaikan olennaisin asia. (Silti kahdeksan euroa isosta perusoluesta tuntuu aika jyrkältä.)

Palaan saliin, kuten tekevät myös Lindgren/Miettinen/Mellberg. Aivan järjetön meno jatkuu. Jokainen biisi on hitti. Etenkin Rakkaudella vihaajille putoaa kuin nokkelasti kehitetty kielikuva jostain painavasta. Encoreksi taputellaan vaihtoehtoisilla räpeillä vedetty Julkinen Sana -teemabiisi. Mikit kiinni ja kotiin. Nyt on tehty isoja. Tällaista keikkaa harvoin näkee.

He kertoivat lavalla palaavansa Tavastialle loppusyksystä. Todellakin tulee ostettua liput. Kesän aikana on harvoja keikkoja, kuten Ruisrock, Pori Jazz, Raahen Rantajatsit ja Flame Jazz Cruise. Jos sinulla on vain suinkin saumat, käy katsomassa. Tällaista porukkaa ei saa usein kasaan ja nyt on synnytetty jotain ihan poikkeuksellista.

Jos tämä jää vain yhden levyn projektiksi, se on suomalaisen jazzin ja hiphopin huonoin päätös ikinä. Kynät suihkimaan ja uutta putkeen! Eikä se ihan mahdoton idea tuolla porukalla olisi tehdä sama englanniksi kansainvälisille markkinoille. Tuo voisi oikeasti lyödä läpi.

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana: Burnaa

Johan pärähti. Joku keksi, että otetaan Ricky-Tick Big Band, noin kolmen lätkäkentällisen kokoinen yhtye, joka soittaa jazzia vanhahtavasti. Siihen päälle laitetaan Tommy Lindgren, Paleface ja Redrama räppäämään. Kuulostaa erikoiselta yhdistelmältä, mutta jumalavita kun vaan toimii. Kuvaus kuulostaa päälleliimatulta mashupilta, mutta levyltä kuunneltuna tuo vaikuttaa täysin luontevalta – niin luontevalta, että mietin, miksei nämä kaksi maailmaa kohtaa useammin.

Minulla ei ole mitään taitoa arvioida jazzia tai tiputtaa sitä genrerajoihin. Tämä keitos kuitenkin kuulostaa ihan luontevalta lisältä meikäläisen musiikkikirjastoon. Pelkät instrumentaalit saattaisivat sytyttää jazzfanit, mutta kolme turboturpaa murtavat padot ja me jazzille altistumattomatkin pääsemme ymmärtämään, mistä on kysymys.

Palefacen, Lindgrenin ja Redraman karismalla voisi tuottaa sähköä pienen kylän tarpeiksi. Heti, kun kollit avaavat suunsa, iso yhtye jää vain taustaksi. Kolmesta mikistä tulee isompi vyörytys kuin kuudestatoista pätevästä soittajasta.

Tästä levystä tuli kevään tapaus. Jouduin kipittämään ostamaan Tavastian keikan liput ennen kuin loppuu. Onneksi ihan muunlaistakin crossoveria tehdään kuin Vain Elämää.

Vuoden 2010 parhaat: levyt ja biisit

Vuosi 2010 on pulkassa, joten tässä tulevat vuoden parhaita levyjä ja biisejä tehneet artistit:

Vuoden 2010 parhaimmistoa

Vuoden parhaita elektronisia levyjä olivat Four Tetin There Is Love In You sekä Robynin Body Talk. Sattumaa tai ei, molemmat vierailivat ansiokkaasti myös Flow-festivaaleilla.

Rocklevyistä parasta menoa tarjosivat Taylor Hawkins & The Coattail Ridersin Red Light Fever sekä paljon uutta musiikkia vuoden aikana julkaissut Weezer Hurley-levyllään.

Suomalaisista pisteet menevät Palefacen Helsinki Shangri-La:lle sekä Ricky-Tick Big Bandin levylle. Maininnan ansaitsee myös Yonan Pilvet liikkuu, minä en. Kovasti kuhistu Villa Nahin kokopitkä odottelee vielä kaupan hyllyllä.

Yksittäisistä biiseistä mieleenpainuvimmat ovat Palefacen levyn nimibiisi, Scissor Sistersin huikean tunnelman omaava Invisible Light sekä Robynin Dancing On My Own, joka sopisi aivan hyvin jonkin rockbändin settilistaan.

Yllättävin nimi listalla on taitaa olla Tom Petty and The Heartbreakers, jonka levy Mojo tarjoilee Candy-hitin lisäksi monta Dire Straitsin suuntaan nojaavaa biisiä. Ja sehän kelpaa. Pitänee kaivaa vanhat vinyylit esiin, sekä Dire Straitsin että Pettyn.

Parhaimmistoa myös soittolistan muodossa.

Emma-palkintoja jaettiin etukäteen

Juhlavuotta viettävä Emma-gaala järjestetään 26.2.2011. Silti osa palkinnoista jaettiin jo.

Palkinnon saivat mm. Paleface etnoalbumistaan (!) Helsinki Shangri-La sekä Magenta Skycode albumistaan Relief, joka paini alternative/indie-sarjassa yhdessä Lapkon, Minä ja Ville Ahosen sekä Ultramariinin kanssa. Viimeksimainittua on kehuttu monessakin paikassa, mutten ole saanut aikaiseksi tutustua siihen kunnolla. Yksittäiset kappaleet ovat kyllä olleet lupaavia.

Siitä en löytänyt Emma-sivustolta tietoa, miksi osa palkinnoista jaettiin etukäteen.

Paleface: Helsinki – Shangri-La

Täytyy täälläkin noteerata, että Palefacen uusi levy on täysin yllättävä – ja yllättävän hyvä. En olisi myöskään etukäteen uskonut, että levy on parhaimmillaan silloin kun Paleface ei räppää, vaan panee Hiski Salomaa -vaihteen päälle.

Julistavuus menee välillä yli, mutta ehkei tämänkaltaista tavaraa voisi tehdä niin, etteikö melko vapaan markkinatalouden kannattaja saisi välillä näppyjä, vaikka olisi kuinka arvoliberaali.