Isot levy-yhtiöt lanseeraavat CMX:n yhdessä

Sony, Warner, Universal ja EMI lanseeraavat CMX:n.

CMX
Kuva: Vipa, Creative Commons

Ei sitä CMX-bändiä, vaan ihan toisen CMX:n, sen musiikkitiedostomuodon.

CMX-formaatissa albumin lisäkilkkeeksi on paketoitu kansitaidetta, lyriikoita, videota ja tämä kaikki on pakattu yhteen tiedostoon. Ei siis mitään muuta olennaista uutta auringon alla kuin koko albumin tuuppaaminen yhteen tiedostoon.

Sinänsä kätevän idean tappaa aika tehokkaasti se, että Apple ei ole mukana tuossa rintamassa, vaan kehittää omaa formaattia. Applen osuus digitaalisen musiikin myynnistä on aika muikea, ja mikä olennaisinta, Applen osuus kannettavista musiikkisoittimista on vähän perkeleellis-helvetillinen. Applella on mitä ilmeisimmin oma versio projektista menossa Cocktail-nimellä. Tästä syystä Apple tuskin tukee iTunesissa ja iPodeissa CMX:ää yhtään sen enempää kuin se tuki WMA:ta tai OGG:ia.

Veikkaan nihkeää lähtöä CMX:lle, enkä paljon paukkuja olisi pariin vuoteen lyömässä Cocktailillekaan, kun sitä eivät vanhat soittimet tue.

Italian stoner skene esittäytyy kolmannen kerran

Perkele.it esittää, Desert Sounds III -kokoelma

Italian Stonerrock piirit ovat taas kunnostautuneet ja laittaneet verkkoon jakoon kolmannen installaation Desert Sounds -kokoelmastaan. Maan virallinen kivityspopulaation kokoontumissaitti, kumma kyllä nimeltään Perkele.it, sai tällä kertaa aikaan tupla-CD:n verran musiikkia ja jos aiempiin koksuihin on luottaminen on tälläkin kertaa tarjolla enimmäkseen ihan hyvää pörinää.

Kokoelman voi imaista osoitteesta perkele.it/desertsound_three.htm, josta myös löytyy hieman lisäinformaatiota aiheeseen liittyen. Kielenä on universaalisti tiedetty ja tunnettu… Italia?

Ikävä kyllä julkaisun kanssa on kämmätty ainakin sen verran että tagit ovat mitä sattuu, jos sellaisesta sattuu välittämään.
Jaottelu useampaan levyyn johtuu käsittääkseni siitä että julkaisu on tarkoitus (aiempien koksujen tapaan) polttaa levylle, tulostaa niitä varten tehdyt grafiikat ja askarrella itse CD:n ulkonäkö tarjolla olevista vaihtoehdoista (sama näyttää olevan tarjolla tälläkin kertaa, kaksi eri versiota).

Roklinnun Niksi-Pirkka: Unohdettua parhautta iTunesista

Olen tämän viikon työmatkat sahannut iPodilta poikkeuksellisen hyvää musaa, jota ei ole tullut hetkeen kuunnteltua. Varastin joltain unohtamaltani saitilta hyvän (joskin Captain Obvious -tasoisen ilmeisen) vinkin siitä, millainen älykäs soittolista kannattaa tehdä iPodiin.

Listen to This!

Resepti: lisää ne biisit, jotka on reitattu 4 tai 5 tähden arvoiseksi, ja järjestää ne sen mukaan, mitkä on kuunneltu pisin aika sitten. Näin syntyy automaattisesti päivittyvä soittolistallinen unohdettua parhautta.

Crosspostattu myös Loistavaan.

Yhden kysymyksen haastattelu: The Ground

TheGround.comin Antti Peisa vastasi Roklinnun yhden kysymyksen haastatteluun. Kunnianosoituksena 80-luvun Parnassoille, joissa oli editoimattomia litteroituja pitkiä haastatteluita, julkaisen haastattelun kokonaisuudessaan lähes sellaisenaan.

Viitaten http://www.roklintu.com/2008/11/14/the-ground-lopettaa/:

haluaisin esittää Roklinnun yhden kysymyksen mittaisen haastattelun:

1. WTF?

Moi Henkka,

tulen selvittämään asiaa tarkemmin piakkoin, ja lupaan myös myynti- ja kävijästatistiikkaa vuosien varrelta.

Nopeasti sanottakoon, että Levyviraston pienlevytoiminta ei ole koskaan ollut järin kannattavaa. Laajentumista harrastustoiminnasta oikeaksi liiketoiminnaksi yritettiin erittäin tiukalla budjetilla (henkilökohtaiset riskit nollassa). Ja kuten nyt tiedetään: ei onnistunut. Mielenkiintoisia jatkokuvioita on ollut, ja katsotaan vieläkö tässä jotain virityksiä tulee kun on tultu uutisen kanssa ulos. Henkilökohtaisesti eniten harmittaa, että niin monelta bändiltä menee myyntipaikka alta (vaikkakin harvan kohdalla voi puhua varsinaisesta myynnistä – mutta kuitenkin pelkkä mahdollisuus myyntiin on tärkeää). Kaiken kaikkiaan vuodet 2005-2008 Levyviraston parissa ovat olleet mahtavia, ja tulipahan katsottua kortit loppuun asti.

Mulla on tarkoitus avata oma blogi vielä tän vuoden puolella (jos vain ennätän), ja puida siellä lopettamista sekä firman historiaa hieman tarkemmin. Ja on tässä joitakin uusia kuvioita jo päällä, mutta lopettaminen tarkoittaa myös päivätöihin palaamista.

Yli 50 mailia täynnä kysymyksiä näköjään poksahtanut tämän päivän aikana, joten voipi olla että blogi tulee hyvinkin pian 🙂

OK, mitä tästä ei saa julkaista Roklinnussa editoituna?

Saa julkaista kaiken.

The Ground lopettaa

Näinhän tässä sitten perkele kävi, The Ground pistää pillit pussiin joulukuun loppuun mennessä.

Alla osia tiedotteesta, joka on lähetetty palvelua käyttäneille artisteille:

”Hei,

ikäviä uutisia: joudumme lopettamaan TheGround.com verkkopalvelun
ylläpidon vuoden vaihteessa. Lopettamisen syyt ovat puhtaasti
taloudelliset.”

sekä

”TheGround.com on toiminnassa vielä joulukuun puoliväliin saakka.

Kiitokset kun olemme saaneet tehdä yhteistyötä kanssanne. Onnea ja
menestystä kaikille!”

Henkilökohtaisesti, sekä oletettavasti koko Roklinnun toimituksen puolesta, olen erittäin pahoillani että asia meni näin. Tämä ei hyvää lupaa digitaalisen ja ennen kaikkea rampauttamattoman musiikin kaupalle.
Kiitos ja ikävä kyllä, hyvästi.

EDIT: Viittauksia tähän kirjoitukseen alla olevien lisäksi ainakin Blogispotissa.

90-luvun parhaat levyt: 3. Jane's Addiction: Ritual De Lo Habitual

Roklinnun 90-luvun parhaiden levyjen sarjassa sijan kolme valtasi Jane’s Addictionin Ritual De Lo Habitual vuodelta 1990.

Törmäsin 90-luvun alkupuolella Riihimäen kirjastossa Ritual de lo Habitualiin ja päätin poimia mukaan kuunteluun, koska muistin kuulleeni jostain musiikkilehdestä tai radiosta hehkutusta Jane’s Addictionista.

Ensimmäisillä kuunteluilla vain Stop ja Been Caught Stealing jäivät päähän soimaan, mutta ne jäivät kummittelemaan. Siellä oli pitkiä biisejä loppupuolella, jotka eivät ensikuulemilla oikein hahmottuneet. Toisia tuntui Perry Farrellin ääni häiritsevän, mutta minä olin jo heti kärkeen sinut sen kanssa.

Unohdin levyn pitkäksi aikaa, kunnes kuuntelin sen uudestaan. Pitemmätkin kappaleet putosivat komeasti – Three Days on 90-luvun paras pitkä biisi. Kaksi kymmenminuuttista kappaletta peräkkäin ei ole kovin ystävällistä uudelle yleisölle, joten ei ihme, ettei ensi kerralla pudonnut.

Tuon valaistumisen jälkeen Jane’s Addiction jäi pysyvään tehokuunteluun, vaikkei materiaalia ollut käytännössä kuin kahden lyhyehkön levyn verran. Kahdessa lyhyehkössä levyssä oli paljon enemmän kuin useimpien bändien urassa.

Kertovat, että käytännössä lähes kaikki Jane’s Addictionin materiaali olisi syntynyt ennen kuin bändi olisi alkanut nauhoittaa edes ensimmäistä studiolevyä edeltänyttä livelevyä. Myöhempinä päivinä bändi oli niin riitaisa ja kamoissaan, ettei ole ihme, ettei tuon ajan jälkeen saatu enää mitään kunnollista aikaan.

Jos Perry ei olisi ollut niin ahne (vaati – ja my-way-or-hiway-ukaasin jälkeen myös sai – 50% bändin tuotosta) ja herrat olisivat pysyneet kuivilla, Jane’s Addiction olisi ollut yksi suurimmista bändeistä 90-luvulla.

90-luvun levyt, osa 3

Chinese Democracy lienee ihan oikeasti tulossa

Guns N’ Rosesin (tai siis Axl Rosen Guns N’ Roses -nimisen sooloprojektin) Chinese Democracy on ilmesesti ihan oikeasti tulossa, kun nimisinkku on kuunneltavissa jo virallisesti.

Täytyy olla aika isoja yllätyksiä vielä tulossa, että levystä tulisi menneiden aikojen veroinen.
What Do I Say To My Ex To Get Her Back

Chinese Democracy – Guns N Roses

What Do I Say To My Ex To Get Her Back

Eels: Manchester 2005 Live EP ilmaiseksi

Eels tarjoilee viikon ajan ilmaiseksi imuroitavaksi neljän biisin otosta Manchester 2005 Live -vinyyliltään.

Kyseistä levyä ei tulla julkaisemaan kokonaisuudessaan muussa formaatissa kuin 2500 kappaleen painokseen rajoitetun Blinking Lights and Other Revelations -vinyyliversion bonusvinyylinä, joten oldskool-jäbillä on nyt etulyöntiasema.

Vinyylipaketti on sinun nimelliseen 205 dollarin hintaan.