Primus: Green Naugahyde

Jos olet uskottava muusikko, ja hetken mielijohteesta päästät Fred Durstin studioon kanssasi, vaikkakin vain yhden biisin ajaksi, on ihan paikallaan pitää 12 vuoden tauko täyspitkien teosta.

Primus on palannut uuden levyn kanssa. Vähemmästäkin on innoissaan. Primuksen heikoimmatkin albumit ovat erinomaisia, joten pakkohan tämän on hyvä olla.

Vaikka bändin soundi muuttuu jonkin verran levystä toiseen, ydin on aina sama. Tällä levyllä rumpali on taas vaihtunut. Ennen ensimmäistä levyä Primuksessa soittanut Jay Lane palasi kannuihin. Primuksen soundi on niin omintakeinen, ettei siihen ihan hirveästi vaikuta, kuka Claypoolin kavereista paukuttaa kannuja – koska ne kaikki ovat hyviä. Eivät ne muuten tähän bändiin pääsisi.

Claypool on ottanut tällä levyllä linjaksi polkea vähän mennyttä enemmän efektipedaaleja ja selostaa puhelaulumaisesti tapahtumia säröisen mikin läpi. Eipä tämän bändin kanssa useinkaan ole se laulu keskeisin juttu ollut, eikä se ole tälläkään levyllä muuttunut. Fisherman Chronicles saa neljännen osansa tällä levyllä. Ei tämä olisi Primus-levy, jos ei kalasta puhuttaisi.

Parin ensimmäisen kuuntelun jälkeen olin vähän hämmentynyt, kun ei oikein jäänyt levyltä yhtään hyvää biisiä mieleen. Kuitenkin tuli vähän väliä fiilis, että tämä koko levy pitää kuunnella uudestaan. Ja uudestaan. Nyt olen kuunnellut sen vajaassa viikossa kohta kymmenen kertaa, eikä se vieläkään kyllästytä.

Green Naugahyde Spotifyssä

2000-luvun paras kuriositeetti

2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen vetää viimeisiään. Kuten perinteiset kuolleille puille painetut rokkimediatkin, myös Roklinnussa käännetään katse taaksepäin ja tutkaillaan parhauksia, joita viimeiset kymmenen vuotta ovat tuoneet.

Aloitan siitä, että kerron, että 2000-luvun paras kuriositeetti on Colonel Les Claypool’s Fearless Flying Frog Brigaden Live Frogs, set 2. Levyllä on vain ja ainoastaan taltiointi siitä, kun Primuksesta tuttu Claypool yhtyeineen tulkitsee Pink Floydin Animals-levyn kokonaisuudessaan. Tuo kuulostaa huonolta idealta, mutta toteutus kertoo toista.

Harvassa levyssä on yhtä rankasti pinnassa se, että timanttinen lainabiisimateriaali voi tulla vielä timanttisemmaksi, jos siihen on jokin pikkuisen kummallinen kulma ja kaikki muusikot ovat ilmiömäisiä. Tämä ei ole aivan yhtä vinksahtanutta kuin muu Claypoolin kama, mutta kyllä Lesin kädenjälki näkyy vahvasti. Biisit noudattavat jopa hieman yllättävän tarkasti alkuperäistä sovitusta, mutta kuulostavat 2000-luvulta.

200px-Live_Frogs_Set_2