Sideways Helsinki

Sideways Helsinki
Sideways-festivaali järjestettiin ensimmäistä kertaa Helsingissä viime viikonloppuna. Festivaalin alue oli kompakti ja tarjosi monipuolisen kattauksen esiintyjiä Suomesta sekä ulkomailta ja tietenkin vaihtoehtoja herkutella paikallisten ravintoloiden ruualla. Alueella oli myös mahdollisuus pelata pingistä ja flippereitä sekä tutustua muutamaan Bob Gruenin rock-valokuvaan joista suurempi näyttely löytyy juhannukseen asti Kaapelitehtaan Pannuhallista. Kummatkin päivät oli myyty loppuun ja festivaali palveli noin 12 000 kävijää. Tästä huolimatta jonot pysyivät inhimillisinä ja lavojen välillä pystyi liikkumaan suhteellisen nopeasti ilman suurempaa tunkemista läpi ihmismeren. Aurinkoinen sää hemmotteli festarikävijöitä ja muutenkin tapahtumasta välittyi leppoinen tunnelma. Tänne oli tultu kuuntelemaan bändejä.

Continue reading

Ruisrock, sunnuntai

Lauantai vaati veronsa. Sunnuntaina ehdin Ruissaloon puoli seitsemäksi (!) näkemään José Gonzálezin keikan loppuosan. Näkemättä jäivät mm. naurettavan aikaisin esiintynyt YUP sekä Ismo Alanko Teholla. Onneksi sääennuste parani sateisesta auringonpaisteeksi. Tästä rohkaistuneena otin mukaan kunnon kamerani pokkarin sijaan. Tuloksia voi tutkia tuolta.

José Gonzálezin kitara

Iso festivaaliteltta ei ole José Gonzálezin hartaalle ja akustisvetoiselle musiikille otollisin esittämisympäristö, mutta nyt homma toimi erinomaisesti. Tullessani telttaan Cycling Trivialities soi, jos mahdollista, yhtä tunnelmallisesti kuin Tavastialla. Kahden soittajan kera esiintynyt González sai yleisöltä komeat suosionosoitukset. Encorena kuultiin cover-kappaleet Hand On Your Heart sekä Smalltown Boy.

Kent esitti rockinsa mallikkaasti vaikkei valoshowssa päästykään tämän vuoden Kulttuuritalon keikkojen tasolle. Joakim Berg osaa ottaa yleisönsä eivätkä bändin muut jäsenetkään jää kovin kauaksi taakse. Ensilevyn Blå Jeans kuultiin toisena kappaleena ja varsinaisen setin loppuun tulivat odotetut Om Du Var Här, Dom Andra sekä 747.

Illan viimeiset artistit, yhdysvaltalaiset The National sekä Interpol ovat itselleni vieraita. Molemmat yllättivät kuitenkin positiivisesti. Etenkin The Nationalin sopivan särmikäs esiintyminen vakuutti. Laulaja Matt Berningerin lavaolemuksessa oli jotain joka muistutti Morrisseyn parin vuoden takaisesta Ruisrock-vierailusta. Interpolin tyylikkäät miehet saivat yleisön mukaansa itseni mukaan lukien, mutta lähdin silti kesken keikan pois pelkän väsymyksen takia.

Nyt kotiin lepäämään. Onko sitä tullut vanhaksi kun kolmen päivän festarit alkavat tuntua liian rankoilta?