Mastodon perui kiertueen, Isis lopettaa

Ikäviä uutisia hevimaailmasta: yhdysvaltalainen Mastodon joutuu perumaan euroopan kiertueensa kitaristin haimatulehduksen vuoksi. Näinollen myös yhtyeen keikka Tuska-festivaaleilla peruuntuu. Samaten yhdysvaltalainen Isis on ilmoittanut lopettavansa. Bändi on omien sanojensa mukaan tullut luonnolliseen päätepisteeseen. Kaksi viimeistä Isis-biisiä julkaistaan Isis/Melvins split-ep:llä. Bändi julkaisee myös vanhoja levyjään uudestaan.

Tagit: ,

Uutta heviä

Pidettiin eilen poikain kanssa heviraati, teemana tänä vuonna julkaistut levyt. Mieleen jäi muutama kiinnostava nimi. Oma suosikkini oli Isis-niminen bändi kappaleella Hand of the Host. Muita puhtaampi soundi ja progevaikutteet toivat mieleen mm. Porcupine Treen. Yhdysvaltalaisyhtye esiintyy Ilosaarirockissa. Mielenkiintoisin tapaus oli Ajattara, jonka kappale oli akustista metallia. En tiedä miten hyvin konsepti ...

Tagit: , ,

Nine Inch Nails Ankkarokkiin, ISIS Tuskaan

Juuri Suomessa käväissyt Nine Inch Nails tulee takaisin Suomeen loppukesästä. 4.-5.8. järjestettävän Ankkarockin muita esiintyjiä on The Ark ja Dir en Grey. Tämän lisäksi Tuska on varmistanut, että sen lauantaissa esiintyy amerikkalainen sludge/post-rock -orkesteri ISIS. Tämän lisäksi Tuskassa on melkoiset black-metal -kinkerit, sillä paluukiertuetta tekevät Immortal ja Emperor käyvät jyrisemässä lauteilla. ...

Tagit: , , , ,