Vinyylin viemää

Vinyylit vinossa

Vinyylit ovat hinnoissaan.

Olen vinyyliharrastuksessani alkanut keskittyä 12-tuumaisten sinkkujen sijasta albumeihin. Samalla on tullut tarve saada hyllyyn vanhat suosikkilevyt. Yksi tällainen suosikki on Faith No Moren King For A Day, Fool For A Lifetime, joka on itselleni se tärkein FNM-levy. Valitettavasti se tuntuu olevan kovin harvinainen herkku internetin myyntipalstoilla.

Ainoa näköhavainto levystä on jokin aika sitten Huuto.netissä, mutta käytetyn levyn hinta pomppasi yli 40 euroon. Jälkikäteen ajateltuna tämä ei tainnut olla kovin paha hinta tarjonta huomioon ottaen. Kyseinen yksilö meni siis jonkun toisen levyhyllyyn, joten täytyy jatkaa etsimistä.

Ulkomusiikillista human interest -juorupuuppaa: Faith No More saunoo

Näyttäisi siltä, että Kumikamelin ja Faith No Moren välit ovat kunnossa. Ks. Faith No Moren saunareissu Roddy Bottumin näkökulmasta.

”he’s in a band that played the festival and they were dressed as clowns for their performance.”

Kumikameli

Joensuulla on maanläheistävä vaikutus noihin ulkomaaneläviin. Musen kollit olivat kuulemma Ilosaarirockin keikkansa yhteydessä halunneet päästä Joensuussa mato-ongelle. Pääsivät.

Ilosaarirock: sunnuntai

Olin ennen Ilosaarta yrittänyt oppia tykkäämään Biffy Clyrosta. Vaikka kuinka kuuntelin, levyt kuulostivat vain melko hyviltä. Asiaan enemmän vihkiytyneet vakuuttivat minulle, että bändi on aivan huikea livenä. Menin avoimin mielin paikalle.

Tämä kävi ilmi: Jumalauta, Biffy Clyro on aivan huikea livenä. Ensin nuijitaan säröllä pitkään ja kovaa, sitten kevennetään hiljaisella ja herkällä biisillä, ja taas runtataan. Kaiken läpi kulkee hienosti rakennettu melodia. Eli Biffy Clyron setti on kuin Nirvanan tai Pixiesin biisi.

Päälavan auringossa vetänyt Eppu Normaali ei yllätä. Koko kansa tuntee jo Eput ja on mielipiteensä jo päättänyt. Jos pidit Epuista ennen keikkaa, keikka oli sinusta luultavasti aivan mahtava. Jos et lämpene suuremmin, mikään lavalla tapahtuva ei muuta mielipidettäsi. Olen aina suhtautunut aika neutraalisti Eppuihin, joten minä en ollut siellä pogoamassa. Kansan syvät rivit sen sijaan olivat enemmän innoissaan kuin mistään muusta bändistä festareilla. Eput voisivat vallan hyvin tehdä Kiss / Rolling Stones -tempun ja kiertää loputtomiin maata tekemättä yhtään uutta levyä. (Toki, Kiss ja Rollarit tekevät uusia levyjä aina silloin tällöin, muttei niitä ihan hirveästi porukka fanita ja niillä ei ole juuri mitään merkitystä Kiss / Rollarit -kiertueissa.)

DJ Shadow tuli ensimmäistä kertaa käymään Suomessa esiintymässä. Vaikka festariteltta ei ole Shadow’n kaltaiselle DJ-fiilistelylle paras mahdollinen paikka, eikä rokkikansa kaikkein otollisin yleisö, show oli täysosuma. Teltta veti kiinnostuneita enemmän kuin mikään muu näkemäni artisti, mikä yllätti.

Pienieleinen Shadow fiilisteli hiphoppia yhtä lailla kuin jungleakin, ja yleisö söi kädestä, teki hän mitä vain. Kovin moni miksaus ei ollut kovinkaan paljon samasta maailmasta levyversion kanssa, jos vertaa vaikka siihen meininkiin, joka oli Shadow’n live-DVD:llä. Yleisö oli niin Shadow’n näpessä, että jopa jokainen tuttu sample levyltä sai hurraukset ja aplodit.

Pääesiintyjä Faith No More päätti illan päättämällä kiertueensa – ja mahdollisesti myös reunioninsa – Joensuuhun. Mike Patton oli tällä kertaa tavallista huutavaisemmalla päällä. Ei näistä herroista näe, että bändi on ollut telakalla toistakymmentä vuotta. Koska he ovat riittävän isoja, heidän ei tarvitse päästää yleisöäkään helpolla. Real Thing sopii heidän mielestään hyvin keikan lopettavaksi encore-biisiksi ja ihan hyvin voi settiin ujuttaa Michael Jacksonin Ben-biisin mukaan. Benissä Pattonin falsetti toi yllättävän paljon mieleen Michael-vainaan.

Vaikka muut tekivät hommansa erinomaisesti, Patton on niin poikkeuksellinen nokkamies, että Faith No More lavalla on Mike Patton ja liuta taustamuusikoita – kuten olisi mikä tahansa bändi, johon Patton otettaisiin nokkamieheksi. Jopa turhautuneena ja pikkuisen kärttyisänä Pattonin karisma kantaa. Ehkeivät bändin sisäiset välit ole aivan täysin aurinkoiset.

Ilosaarirock oli mahtava tapahtuma. Jos näin hyviä artisteja tuodaan paikalle, näemme ensi vuonnakin siellä.

Faith No More

DJ Shadow

Eppu Normaali

Biffy Clyro

Missä se rantafestari on?

Kävin Faith No Moren innoittamana taas Ruisrockissa pitkästä aikaa tekemässä yhden päivän pikakäännöksen. 90-luvun lopussa kävin 1996-1999 joka vuosi siellä, mutta sen jälkeen en ole käynyt kääntymässä, kun kansainvälisten isojen nimien sijaan alettiin luottaa kotimaisiin eppunormaaleihin. Nyttemmin kansainväliset isot nimet ovat tehneet paluun, ja siksi päätin itsekin käväistä Faith No Moren tsekkaamassa.

Olin vähän hämmentynyt siitä, että se vanha nätti festarialue oli siirretty painopisteeltään vahvemmin kohti kuraista peltoa kivan rantafestarimeiningin sijaan. Päälava oli ennen hiekkarannalla, josta laivat lipuivat hitaasti ohi. Nyt päälava on tämän näköisellä pellolla:

Ruisrock on muuttunut rantafestarista kurapeltofestariksi.

Onneksi kuitenkin tuolla lavalla veti Faith No More, joka veti toisen timanttisen keikan. Vaikka tämäkin oli viiden tähden kamaa, ei se vetänyt vertoja Kaisaniemen keikalle, kun käytössä oli vähän enemmän aikaa ja vain Faith No Morea katsomaan tullut yleisö.

Bändi veti taas perustiukasti tapansa mukaan ja Patton oli täysin poikkeuksellinen nokkamies. Koko tunneskaala käytiin puolessatoista tunnissa läpi. Angel Dust ja King For A Day olivat hienosti edustettuna, mutta kummastuksekseni Real Thing jätettiin Epiciin ja Surprise! You’re Deadiin. Olisi sinne From Out Of Nowhere tai Falling to Pieces komeasti mahtunut.

1. Reunited
2. Land Of Sunshine
3. Caffeine
4. Evidence (English + Spanish)
5. Surprise! You’re Dead!
6. Last Cup Of Sorrow
7. Cuckoo For Caca
8. Easy
9. Ashes To Ashes
10. Midlife Crisis (with 7 Nation Army by The White Stripes in the middle!)
11. I Started A Joke
12. The Gentle Art Of Making Enemies
13. Be Aggressive
14. Epic
15. Just A Man
——
16. Chariots Of Fire/Stripsearch
17. Mark Bowen
——
18. This Guy’s In Love With You
19. We Care A Lot

Uskon, että Reunited menisi uutena Easyna läpi, jos siitä tehtäisiin MTV-henkinen video.

Volbeatin keikalla mietin, että jotain puuttuu. Kavereilla on hienoja biisejä, ja lauletaan ja soitetaan hyvin, mutta Poulsen ei ole nokkamies, vaikka on lahjakas biisinkirjoittaja ja laulaja. Karismaa ei ole siinä määrin kuin mitä noin hyvältä bändiltä vaaditaan, vaan joutuu pärjäämään lahjakkuudella. Ehkä lahjakkuudella paikkaaminen on ihan kunniakas paikkaus.

Faith No More oli mahtava Kaisaniemessä

Keikka vaatii vielä pureskelua, mutta heti kärkeen on sanottava, että olipa mahtavaa. Vanhat sedät eivät yhtään säästelleet, vaan latasivat menemään kuin viimeistä viittätoista vuotta ei olisi olemassakaan.


Kuva: Vipa

Patton on edelleen bändin tähti ja keskipiste, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Hesarin Ahlroth toteaa, että ”kukaan jäsenistä ei rehellisesti sanoen mitään maata järisyttävää ole [Faith No Moren] jälkeen tehnyt.”

Ehkä Mr. Bunglen viimeisin, Fantomas, Tomahawk ja Peeping Tom ovat menneet kriitikolta ohi.