Flow: sunnuntai sai hymyn huulille

Suvilahden sunnuntai sujui edellispäiviä antoisammissa merkeissä.

Aloe Blaccin isännöimä klubi Black tentissä tarjoili iltapäivään sopivan keveää tanssimusiikkia. Päälavalla Sly & Robbien dub-rytmittely ei ennen poistumistani päässyt kunnolla käyntiin, mutta onneksi viereisellä Open Source Stagella esiintynyt Eero Johannes jatkoi letkeän aurinkoista sunnuntaitunnelmaa. OSS-lavan yleisön ehdotusten perusteella kasattu ohjelma olikin festarin yllättävä piristysruiske.

Jamie Woonin konsertti oli ymmärrettävästi sijoitettu telttaan, onhan Mirrorwriting-levyn tunnelma klubimaisen viileä. Olikin yllätys kun brittiartisti tuli lavalle sähkökitaran ja bändin (basisti/kosketinsoittaja, rumpali, kosketinsoittaja) kanssa.

Bändisoundi oli vahvimmillaan Charles & Eddie -cover Would I Lie To You:n aikana. Omissa kappaleissaan Woon jätti välillä sähkökitaran sivuun mikä toi soundin lähemmäksi levyn melankolista kaupunkitunnelmaa. Vaikka kontrasti hieman hämmensi, se ei pilannut kokonaisuutta. Viimeisen numeron Woon esitti yksin samplaamalla omaa ääntään ja rakentamalla kappaleen niistä.

Jamie Woon

Kanye Westin aloitus viivästyi huomattavasti, ainakin osin voimakkaan tuulen aiheuttamien turvatoimenpiteiden vuoksi. Kun keikka vihdoin alkoi, kävi heti selväksi että kyseessä on isoin show joka Flowssa on nähty. Tanssijoiden jälkeen lavalle tullut West nousi yleisön keskelle nostolavan avulla ja esitti avauskappaleen Dark Fantasy. Tämän jälkeen kuultiin Power ja nähtiin räjähteitä, savua ja upeita laservaloja.

Valitettavasti musiikillinen sisältö ei kantanut lupaavaa alkua pidemmälle. Westin räppäystä kesti kuunnella, mutta autotunetettu laulu kuulosti mauttomalta. Kun tähän lisättiin pitkät, Westin varassa olleet rauhalliset osuudet, menetin mielenkiintoni.

Onneksi en lähtenyt kotiin, vaan menin viimeiseksi tunniksi Takapihalle. Siellä illan päätti We Love Helsingin tanssit, joita on järjestetty Flowssa kahdesti aiemmin. Vanhat ja hieman tuoreemmatkin käännösiskelmät saattavat kuulostaa oudolta konseptilta festareille, mutta idea toimii. Rento, välitön fiilis oli aivan toista kuin päälavan massiivisessa show:ssa. Loppuyllätyksenä kuultiin vielä Ruudolfin ja Karri Koiran livenä vetämä, kesähitiksikin mainostettu Mammat riivaa.

Qstock, perjantai

Qstock on kaupunkifestivaali, joten pääsin täälläkin nettiyhteyden päähän. Tänä vuonna festivaalilla on viisi lavaa, joten bänditarjontaa riitti. Sääkin oli täydellinen auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta.

Ensimmäisenä ehdin näkemään Rantalavalla soittaneen 22-pistepirkon. Välttelin saamasta liikaa aurinkoa sijoittumalla miksauskopin varjoon, josta käsin keikka tuntui etenevän totutun rennosti. Settilista oli kuulemma käytössä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, mutta nytkin vain keikan puoliväliin asti. Puolivälin jälkeen esitetyssä Birdyssä oli jotain herkkää ja tunnelma tiivistyi. Keikan huippukohta tulikin seuraavaksi kun yleisöstä huudettu Rat King -kappale sai bändin hyväksynnän ja kolmikko soitti sen saaden yleisön erittäin hyvin mukaansa.

Tyylikkäässä ja kuumassa Happiteltassa esiintynyt Eero Johannes tyylitteli varsin mainiosti ranskalaishouse-vaikutteineen.

Sahara Hotnightsin keikalla päätin kokeilla onko minusta vielä eturivin fanittajaksi. Hyvin tuntui onnistuvan vaikka soundit eivät edessä olleet parhaat mahdolliset. Kuvauspaikka sen sijaan oli.

Sahara Hotnights

Nelikko oli hyväntuulinen vaikka matka keikkapaikalle olikin kuulemma ollut pitkä. Bändi soitti biisejä varsin tasaisesti kaikilta levyiltä. Uusimman levyn omistaville omistettu Static toimi yllättävän hyvin livenä. Vanhemmat Quite A Feeling sekä lopussa kuultu Alright Alright olivat suoraviivaisuudessaan varmempaa tavaraa ja saivat odotetusti hyvän vastaanoton.

Manicsien keikasta luvassa vielä raportti erikseen, nyt pitää kiiruhtaa tsekkaamaan Lapkoa.