Rock Werchter 2010: perjantai

Festivaalin toinen päivä oli kuuma. Lämpötila kohosi päivän aikana yli 35 asteen. Coheed & Cambrian alkuiltapäivän settiä olikin vaikea seurata moisessa helteessä täysipainoisesti.

Yhtyeen tuorein levy Year of the Black Rainbow ei ole aivan kahden edeltäjänsä veroinen. Niinpä YotBR:n biiseihin perustunut vajaan tunnin setti oli pieni pettymys. Tästä piti huolen myös päälavan tuhnuinen soundi.

Livekokoonpano oli pienempi kuin pari vuotta sitten Provinssissa: nyt uupuivat ainakin kaksi taustalaulajaa. Sen sijaan laulaja-kitaristi Claudio Sanchez ei säästellyt yhtään, vaan revitteli niin kitaraansa kuin äänijänteitään. Keikan parhaimmistoon lukeutui The Suffering, jossa Sanchezin ääni jopa särkyi muutamaan otteeseen.

Kuumana päivänä oli huolehdittava nestetasapainosta. Eniten rahaa tällä reissulla menikin juomaan. Festarialueella oli käytössä lipukesysteemi ruoan ja juomien maksamiseen. Ensin lunastettiin haluttu määrä lippuja (á 2,50e) ja sitten mentiin ostamaan ruokaa ja juomaa. Esim. 0,25cl juoma maksoi yhden lipukkeen. Kallista, mutta hyvä ettei rahan kanssa tarvinnut sählätä niin paljon.

Jack Johnson

Kakkoslavalla esiintynyt Jack Johnson veti keikkaansa leppoisassa tunnelmassa. Johnsonin tuotannosta paistaa läpi hieman liikaa jenkkihenkisyys, mutta livenä homma toimi kiitettävästi. Bändi oli parhaimmillaan kun se pääsi irrottautumaan Johnsonin kappaleista
jammaillen. Pidin erityisesti pianisti-hanuristi Zach Gillin työskentelystä.

LCD Soundsystem oli harmittavasti jätettävä väliin, sillä samaan aikaan päälavalla soitti Green Day. Keikka noudatti samoja raameja kuin Helsingin konsertti. Aloitus uuden levyn tahtiin, välissä Dookie-jakso ja encoreina mm. American Idiot, Jesus of Suburbia, Wake Me Up Before September Ends ja Good Riddance. Mitään yllättävää toinen näkeminen ei siis tarjonnut, sirkushuveja sitäkin enemmän.

Hienoa keikalla oli kollektiivisuuden tunne. Lavalle kutsuttiin paljon faneja ja syntyipä yleisön joukkoon ”kolmekymppisten pit” johon oli pakko osallistua. Tämä siis varsin kaukana lavasta. Billie Joe Armstrong ilmoitti keikan aikana lavan sivusta keikkaa seuranneen vaimonsa olevan raskaana ja omisti tälle kappaleen 2000 Light Years Away.

Kokemuksena keikka oli upea. Yltää listallani TOP 5 -tasolle Kraftwerkin, Björkin ja The Donnasin keikkojen kanssa.

Provinssin perjantai

Provinssin perjantai lähti käyntiin sillä, että näytin oman musiikillisen sivistymättömyyteni.

Coheed & Cambria ja Dinosaur Jr. ovat molemmat mainioita artisteja, jotka ovat kaukana valtavirran tuolla puolen. Nuo molemmat ovat myös artisteja, joihin olen tutustunut vain pintapuolisesti.

Molemmat heittivät hienot ja vimmaiset keikat, mutta tällainen turisti ei saa kiinni isosta setistä tuntemattomia kappaleita. Näistä olisi saanut paljon irti, jos ei olisi pihalla tuotannosta.

22.30 oli kaksi vaihtoehtoa, joko miljoonia myynyt Linkin Park tai noin kolme levyä myynyt aivan mainio Absoluuttinen Nollapiste festarin pienimmällä lavalla. Menin katsomaan Absoluuttista Nollapistettä, mikä oli voittajan valinta.

Absoluuttinen Nollapiste on elävänä levyversiotaan funkimpi ja mutkaisempi. Bändi tarjoili pienelle, mutta omistautuneelle yleisölle toista tuntia mainiota viihdettä.

Illan päätti CMX. Kun on useammankymmentä kertaa nähnyt bändin, onko enää mitään sanottavaa? Hyviähän ne aina ovat.

CMX:n meiningissä kummastutti se, että heillä on viiden tähden levy takana, mutta setissä ei kuultu mitään uusimmalta Talvikuningas-levyltä. Ehkä tämä on vastareaktio taannoisen klubikiertueen Talvikuningas-painotteiselle setille.

Lauantaille ei ole kovin kovat odotukset. Monta hyvää kotimaista on tarjolla ja illalla on pakko tsekata Serj Tankian. Serjin soololevy ei tehnyt minuun vaikutusta, mutta System of a Down -taustan takia Serjin missaaminen olisi pyhäinhäväistys.

Provinssirock, väliraportti perjantailta

Coheed & Cambria

Loppuunmyyty Provinssirock 2008 lähti käyntiin hieman sateisissa merkeissä. Meininki on kuitenkin kohdallaan kuten oheisesta kuvasta voi päätellä (kuvassa ei ole Roklintuun liittyviä henkilöitä).

Coheed & Cambria avasi tämänvuotisen Provinssin päälavan ja mainiosti avasikin. Bändiin tutustuminen jäi viime tippaan, kuuntelussa ehti olla vain Good Apollo, I'm Burning Star IV, Volume One -levy. Onneksi bändi soitti kyseiseltä levyltä riittävästi biisejä, mm. tarttuvimmat raidat Ten Speed (Of God's Blood & Burial) ja The Suffering.

Oudompien biisien kohdalla oli vaikeampi saada tarttumapintaa. Seitsemästä jäsenestä (sisältäen kaksi naispuolista taustalaulajaa) koostuva livekokoonpano soitti kuitenkin tiukasti. Bändi oli ottanut settiinsä jopa pätkän Iron Maidenin The Trooperia, joka iski yleisöön odotetun hyvin.

Mainio tuttavuus kaikin puolin. Tähän pitää tutustua tarkemmin. Nyt CMX:n pariin.