CMX avaa rahavirtojaan

Ei vaikuta siltä, että suomalainen musiikki pikkaisenkaan valtavirran ulkopuolella olisi kovin kova rahantekokone. Lainaus CMX:n kysy-vastaa -palstalta:

19/01/2012

Miksi artistit itkevät piratismin takia menetetyistä levytuotoista, keikkaliksojen vähyydestä jne? Okei, cd-levyjä varmaan myydään kappaleina vähemmän kuin ennen, mutta tilalle on tullut itunesit ym. ja sitä kautta rahaa tulee varmasti aikaisempaa enemmän. Spotifykin maksaa runsaita korvauksia jokaisesta kuuntelusta. Tosiasiassa artistit tienaavat tänä päivänä enemmän kuin koskaan.

Y: Pitäisköhän ihan kiittää valaisevista ennakkoluuloista. Ihan suoraa puhetta musiikielämän kulisseista, saa ajatella kun lukee: kymmenentuhannen kappaleen levynmyynti on nykyään ihmesaavutus. Se on myös myyntimäärä, jonka kohdalla levy alkaa muuttua investoinnista tuotoksi. Eli palkaksi. Mehän ei olla rikkaita perijöitä, vaan duunareitten skidejä, jotka halus joskus soittaa rokkia. Eli jos levy myy yli kymmenen tuhatta, voi tekijäkin saada siitä jo jotain palkkiota. Todennäköisempää nykymyynneillä on, että levy ei tuota rojalteina muusikoille mitään. Meidän edellinen albumimme Iäti möi 10800 kappaletta ilmestymisvuonnaan vaikka oli listaykkönen ilmestyessään. Mä sain siitä kolme tonnia rojalteja. Sama logiikka koskee keikkailua. Jos kolmensadan hengen klubi on täynnä kympin lipuilla, on bändi vielä miinuksilla kulujen vuoksi, jotka vaikkapa meillä ovat keskimäärin 4500 per keikka. Itunesin kautta menee Suomessa joitain satoja levyjä vuosittain. Spotifystä voin kertoa, että tilityksen mukaan edellisen albumimme single Linnunrata oli kuunneltu sitä kautta 400 000 kertaa. Tilitys oli kokonaista viisikymmentä euroa. Itkemättä – käyttääkseni värikästä termiäsi – voin kertoa, että näkyvätkin artistit (siis ylipäätään, ei tämä vain meitä koske) tienaavat tänä päivänä ehkä noin 20% siitä mitä tienasivat vielä kymmenen vuotta sitten, jos sitäkään. Etenkin, jos ei kiinnosta tehdä huumorikeikkaa telkkarissa (ja monelleko niitäkään tarjotaan, vai ootko viime aikoina nähny suomalaisa artistjeja tekemässä musahommaa teeveessä?), tai yrittää raivona miellyttää kaikkia (eli ei ketään) jotain yleishuttua leipomalla. Sen vuoksi on aika ikävä kuunnella jäkätystä taholta, jotka eivät tunne tosiasioita, eivätkä niistä välitä. Me kyllä duunilla pärjätään, vituttaa vaan kun väki luulee rikkaaksi.

CMX: Iäti – ei mennyt niin kuin Strömsössä

Olen pitänyt tähän mennessä jokaisesta CMX-levystä. Jotkut niistä ovat olleet erinomaisia, kuten Aurinko, Aura, Rautakantele ja Talvikuningas. Toiset ovat olleet hieman valjumpia, mutta edelleen huippukohdiltaan hyviä, kuten Discopolis ja Isohaara. Nyt en ole enää varma, tuliko hyvä levy ulos.

Olen kuunnellut uutta Iäti-levyä reippaanlaisesti nyt parin päivän aikana, mutta se jää minulle aivan valjuksi. Minulle tulee vähän sellainen fiilis, että nyt on aikuistuttu liikaa. Kypsyminen on mennyt jopa pehmeälle Radio Suomi -asteelle. Ehkä tämä on tarpeellinen vastaveto Talvikuninkaan progeilulle, mutta minuun tämä ei iske.

Tästä tulikin mieleen: Yle Areena tarjoilee eilisen Strömsön, jonka lopussa bändi soittaa ja aiemmin Yrjänä tekee voileipiä ja vastaa aivan yllättäen kysyttyyn kysymykseen ”Mitä puut merkitsevät sinulle?”

Isot levy-yhtiöt lanseeraavat CMX:n yhdessä

Sony, Warner, Universal ja EMI lanseeraavat CMX:n.

CMX
Kuva: Vipa, Creative Commons

Ei sitä CMX-bändiä, vaan ihan toisen CMX:n, sen musiikkitiedostomuodon.

CMX-formaatissa albumin lisäkilkkeeksi on paketoitu kansitaidetta, lyriikoita, videota ja tämä kaikki on pakattu yhteen tiedostoon. Ei siis mitään muuta olennaista uutta auringon alla kuin koko albumin tuuppaaminen yhteen tiedostoon.

Sinänsä kätevän idean tappaa aika tehokkaasti se, että Apple ei ole mukana tuossa rintamassa, vaan kehittää omaa formaattia. Applen osuus digitaalisen musiikin myynnistä on aika muikea, ja mikä olennaisinta, Applen osuus kannettavista musiikkisoittimista on vähän perkeleellis-helvetillinen. Applella on mitä ilmeisimmin oma versio projektista menossa Cocktail-nimellä. Tästä syystä Apple tuskin tukee iTunesissa ja iPodeissa CMX:ää yhtään sen enempää kuin se tuki WMA:ta tai OGG:ia.

Veikkaan nihkeää lähtöä CMX:lle, enkä paljon paukkuja olisi pariin vuoteen lyömässä Cocktailillekaan, kun sitä eivät vanhat soittimet tue.

CMX livenä Ylellä

CMX kävi vääntämässä Yleisradiossa keikan, joka vastapainoksi hiljattaiselle kokoelmalevylle ei suuremmin hittejä hakevaa yleisöä kosiskellut. Paikalla olikin vain kourallinen ihmisiä. Muutaman hengen yleisölle soittaminen näyttää aina yhtä hassulta.

Yle haastatteli samassa yhteydessä Roklinnun tutuksi tekemällä metodilla Yrjänää. Tosin kesken haastattelun haastattelija alkoi maitoilla ja kysyi toisenkin kysymyksen, ja kolmannen!

Huomiselle Tavastian keikalle näyttää olevan vielä lippuja. En muista olleeni kymmeneen vuoteen CMX:n Tavastian keikalla, johon olisi jäänyt lippuja ovelle myyntiin. Joko yleisö alkaa väsyä?

Eipä sitä itsekään toisaalta noin neljännellekymmenennelle (kyllä, laskin keikkakalenterista) CMX-keikalle mene ihan sillä samalla innolla kuin joskus ”CMX soittaa outoja” -keikalle ylioppilaskirjoitusten kevennykseksi keväällä 1996. Tosin harvassapa ovat ne bändit, joiden keikkoja jaksaa nelisenkymmentä katsoa.

Vuonna 2007

julkaistiin kuulemma musiikkia, mutta mielikuvia ei juuri jäänyt. Piti ihan raapia tynnyriä että sai muutaman maininnan kasaan. Onneksi ne harvat ovat kohtuullisen edustavia.

Vuoden 2007 tapaus

oli CMX:n Talvikuningas -avaruusooppera. Levynä ihan jees – ei paras, vaan hyvä – mutta kun joku menee ja tekee scifi-henkisen teemalevyn kunnon paketissa, ei voi kuin ihailla. Olin lopulta hieman pettynyt kuvitukseen, koska promot lupasivat parempaa, mutta hyvä näin. Ja satatuhatta tappajasatelliittia ei voi olla väärässä.

Vuoden 2007 levy

saattoi olla myös ainoa vuonna 2007 julkaistu kotimainen rokkilevy, tai ainakaan muista ei ole kauheasti jäänyt mielikuvia. Ja se on Radiopuhelimien Viisi tähteä. Muut katoaa, jää, ja kellastuu, mutta Oulun rytmipumppu senkun jatkaa hyväksi havaitulla linjalla. Hyvänä kakkosena Turku Romantic Movementin Noise & Confusion.

Vuoden 2007 kappale

on Kentin Ingenting, koska ruotsin pojat vain osaavat tehdä jokaiselle levylle sen yhden koukuttavan poppiskappaleen. Levyllä on kuulemma muitakin kappaleita – en tiedä, en ole kuunnellut juurikaan.

Vuoden 2007 retrokokoelma

on Limonadi Elohopean muistokirjoitus Taskuelokuvia 94-04, joka summaa edesmenneen yhtyeen elämänkaaren kivasti.

Siinäpä ne, tärkeimmät.

Vuoden 2007 parhaat levyt

Jokaisella medialla tuntuu olevan tarve määrittää vuoden parhaat levyt diktaattorimaisesti.

Ei täällä Roklinnussa olla yhtään sen parempia, joten tässä vuoden parhaat levyt:

Radiohead: In Rainbows

Ei ainoastaan jakelumalliltaan poikkeuksellinen, vaan myös sisällöltään huikea. Muutaman vaisumman askeleen jälkeen Radiohead on palannut Bends / OK Computer / Kid A -kultakauden tasoon – ja pojat vieläpä sekoittavat aineksia kaikista noista kolmesta tähän soppaan.

CMX: Talvikuningas

Jos kymmenosainen progehtava avaruusooppera 35 euron hintaisessa paketissa olisi ollut heikko, se olisi ollut suurin naurunaihe suomalaisessa musiikissa pitkään aikaan. Kunnianhimoinen hanke kuitenkin osoittautui aivan huikeaksi onnistumiseksi ja jaksaa pitää otteessaan alusta loppuun. Lisäksi, jos siellä on heti kakkososassa HC-punkrypistystä, siinä on pakko olla paljon hyvää.

Mokoma: Luihin ja ytimiin

Mokoman edellinen, Kuoleman laulukunnaat, saattaa olla paras suomenkielinen metallilevy ikinä. Uusi pääsee lähes samoihin sfääreihin, ja se on paljon.

Porcupine Tree: Fear of a Blank Planet

Sen lisäksi, että levyllä on vuoden paras nimi, sisältökin on kärkiluokkaa. Jos Tool soittaisi Led Zeppeliniä pikkuisen progemmalla otteella, se kuulostaisi tältä. Harmillista, että löysin levyn vasta Porcupine Treen Suomen keikkojen jälkeen.

nine inch nails: Year Zero

NIN on kovemmassa ja tuotteliaammassa vedossa kuin koskaan. Reznorille teki näemmä hyvää tylsistyä hotellihuoneissa. Jos tällaista tavaraa tulee, kun aikansa kuluksi askartelee tietokoneella, soisi herran tylsistyvän useammin.

Levytyssopimuksestaan vapautuneelta Reznorilta lienee odotettavissa seuraavan albumin paikkeilla jonkinlainen Radiohead-tyyppinen downloadaa ilmaiseksi tai ainakin halvalla -julkaisu, kuten Saul Williamsin kohdalla tapahtui.

Saul Williams: The Rise and Inevitable Liberation of Niggy Tardust

Jos pitää Year Zerosta, tämänkin on oltava listalla. Saul Williamsin taustatyötä tekee Trent Reznor hyvin paljon Year Zerolta kuulostavalla tuotannolla. Niggy Tardust on Reznorille samanlainen projekti kuin Antichrist Superstar Marilyn Mansonin kanssa. Mansonin ura lähti komeaan nousuun. Vielä en tiedä, miten Williamsille käy. Toisaalta – jos Rick Rubin ei saanut tehtyä Williamsista koko kansan nimeä, pystyykö siihen kukaan?

Ja hei, edelleen – Niggy Tardust on ilmaiseksi saatavilla Saul Williamsin saitilta.

CMX Virgin Oilissa 20.10.2007

CMX uhkaili, että tämän kiertueen setti on tavallisesta poikkeava. Hyvä. Kun bändin on nähnyt aivan väkivaltaisen monta kertaa, vaihtelu on hyväksi.

Vaihtelua perinteiseen todella oli. Talvikuninkaasta oli rakennettu setin selkäranka ja aiemmin koskaan soitettuja biisejä kuultiin vain muutama. Lieneeköhän Pilvien kuningasta kuultu sitten Aura-kiertueen – jos silloinkaan?

Mara Salminen oli pitkästä aikaa taas mukana koskettimissa, joten pääsimme kuulemaan myös Dinosaurus Stereophonicukselta Olkoon täysi sinun maljasi -vedon, joka ilman koskettimia olisi aika vajaa.

CMX on erikoistunut viime vuosina tekemään kaikenlaisia temppuja, joita voi tehdä vain vasta sitten, kun on riittävän laaja ja uskollinen yleisö. Tämä setti on yksi niistä tempuista. Tällainen hititön keikkalista ja yhden levyn lähes kokonaan läpi soittaminen on kovin Rushia / Pink Floydia / vanhan koulukunnan progea.

Satunnaiselle kuulijalle tuo keikka tuskin aukesi kovin helposti, mutta se antaa paljon viimeisimmät levyt tiukasti moneen kertaan läpi sahanneelle, joka on nähnyt bändin jo lähes liian monta kertaa aiemmin. Onneksi osun tuohon profiiliin, kuten varmasti moni Roklinnun lukijoistakin.

Alan ruveta ahneeksi. Kun äijät parantavat koko ajan kuin sika ja perkele juoksuaan, mitä seuraavaksi on oikein tulossa?

CMX: Talvikuningas

Kahden viimeisimmän päivän aikana olen kuunnellut CMX:n uuden levyn noin kymmenen kertaa.

Etukäteen pelkäsin, että moisella konseptilla mopo karkaa käsistä. Tarjoillapa reilu tunti progeilua yhtenä 12-osaisena biisinä ihan helvetin kalliina limited edition -levynä. Tuo kuulostaa Spinal Tap -leffan poistetulta kohtaukselta.

Mutta perkele! Levyhän on loistava.

Teos pitää näpeissään säröisellä otteella, eikä pidä juurikaan sisällä viimeisimpiä levyjä riivanneita nyyhkyilyjä. Pitkän linjan CMX-faneja lämmittänee se, että levyllä revitetään heti toisessa osassa pari minuuttia HC:ta Kolmikärki-aikakauden hengessä. Aika lailla kaikki CMX:n kulmat radiohittiballadeja lukuunottamatta käydään läpi levyn aikana.

Alkuperäisiin huhuihin verrattuna tämä ei ole niin haastava kuunneltava kuin olisi voinut luulla. Jos progemeininkiä ja kummallisesta tahtilajista tai tyylistä toiseen nopeasti pomppimista ei pidä täysin normaalina, tuskin tälle lämpeää. Scifiin kallellaan oleminekin saattaa häiritä joitain. Olen ehtinyt kuulla jo scifiallergiselta CMX-fanilta kommenttia siitä, että sanoitusmaailma tuntuu täysin vieraalta.

Levyllä on myös CMX:n tuotannon paras minuutti. Neljännessä osassa ”Vallan haamut” kohdassa 3:45 se alkaa sanoilla ”vain yksi yksityiskohta”.

Ei ole muuta moittimista kuin se, että erittäin hieno pakkaus ei ole ihan niin hieno kuin normilevyyn verrattna lähes tuplahinta antaisi ymmärtää. Graafisesti ne toki ovat huikeat, mutta muutoin ne ovat vain DVD-kotelon kokoinen kannellinen pahvilaatikko (samanlainen kuin Massive Attackin Protection/No Protection -tuplapaketissa), joka pitää sisällään 40-sivuisen hyvälle kiiltävälle paperille painetun DVD-bookletin kokoisen leiviskän ja pahvisinkkukantisen levyn.

Rock-kriitikot luultavasti lyövät aika herkästi tälle viittä tähteä. Minäkin.

edit jälkeenpäin: Hesari antaa myös viisi tähteä, joskin arvostelijana on kovan luokan CMX-fani.