9.7.2011 – 13:18 by hlehto
Ei pitänyt alun perin mennä lainkaan Ruisrockiin tänä vuonna. Sitten ne menivät julkistamaan, että Primus soittaa perjantaina. 13 vuotta sitten Primus soitti Provinssirockissa, ja keikka oli meikäläisen kolmen parhaan keikan joukossa ikinä. Ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta jäädä kotiin, jos noin pitkän tauon jälkeen palaavat maahan.
Perjantai alkoi Circlen jumituksella. Circle on ...
Tagit: Circle, Jarkko Martikainen, Primus, Ruisrock, The National, The Prodigy
1 kommentti »
19.9.2010 – 17:27 by arrto
Tänään julkistettu tiedote kertoo, että Circle esiintyy ensi kevään Roadburnissa kahdesti, ja bonuksena Pharaoh Overlord kerran.
Circle esiintyi Hollannissa myös eilen, Groningenissa. Meininki näytti erittäin pätevältä:
Mutta missä oli Leppänen?
Tagit: Circle
Kommentoi »
14.9.2010 – 13:48 by arrto
On kulunut kaksi vuotta siitä kun Circle julkaisi edellisen studioalbuminsa, Hollywoodin. Kovaan julkaisutahtiin tottunut bändi on viettänyt suhteellista hiljaiseloa. Jäsenet ovat sinänsä pysyneet aktiivisina eri projekteissaan, mutta Circle-nimellä emme ole saaneet uutta materiaalia hetkeen.
Mutta nyt tapahtuu. Uuden albumin nimi on Rautatie, ja sillä on kahdeksan biisiä. Myspacessa on pari ...
Tagit: Circle
1 kommentti »
16.8.2010 – 0:36 by Marko
M.I.A.
Lisää kuvia linkin takana.
Tagit: Air, Big Boi, Caribou, Circle, Flow, Husky Rescue, M.I.A., Marina And The Diamonds, Owen Pallett, Roby, Surfer Blood, The Drums, The xx
3 kommenttia »
24.2.2010 – 17:08 by arrto
Ensimmäisenä suomalaisena kiinnityksenä ensi kesän Roskildeen on valittu Circle. Loistavaa!
(Via Noise.fi)
Tagit: Circle
Kommentoi »
1.4.2009 – 12:25 by shrike
Silläkin riskillä että omakehu haisee ja toistan itseäni, YouTubesta löytyy Nosturilla pidetty Psykotrooppinen karavaani kokonaisuudessaan, poislukien DJ-setit ja muu väliaikaviihdyke.
Psychotropic Caravan Festival kanava YouTubessa
Mielestäni noista videoista saa ihan kivasti kiinni tunnelmasta ja sounditkaan eivät ole ihan silkkaa paskaa... koko aikaa.
Tagit: Circle, cl, club planet caravan, Dark Buddha Rising, festarit, Jussi Lehtisalo, live, Lord Vicar, Nosturi, psychotropic caravan, psychotropic zone, Roklinnun videot, Vibravoid, video, Videot
Kommentoi »
1.3.2009 – 15:00 by shrike
Olen hieman jäävi puhumaan tästä tapahtumasta, koska olen osa sen järjestänyttä kollektiivia, mutta siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi pitää siitä jokunen sana kirjoittaa. Ensinnäkin, IHAN HELVETIN HIENO TAPAHTUMA! Kertakaikkiaan, ei olisi voinut kovinkaan paljon paremmin mennä, suoritus/toteutus oli lähestulkoon täydellinen.
Kyseessä on siis Psychotropic Zone ja Planet Caravan kollektiivien yhdessä ...
Tagit: Circle, Dark Buddha Rising, Keikka-arviot, Lord Vicar, psychotropic caravan, Vibravoid
7 kommenttia »
21.11.2008 – 17:56 by arrto
"Nirvanan löytäjä" Jonathan Poneman vieraili kuukausi sitten Tampereella Musiikki & Media -tapahtumassa. Hän ei ollut tarjontaan kovin tyytyväinen.
"Tällaisissa tapahtumissa saa vain yhden kuvan paikallisesta musiikkikentästä. Usein esillä ovat kaupallisesti kunnianhimoisimmat yhtyeet, mikä ei tarkoita, että kyseessä olisivat parhaat yhtyeet", hän arvioi.
"Tiedän, että Suomessa on tehty paljon hyvin outoa musiikkia, mutta ...
Tagit: Circle, Sub Pop
1 kommentti »
22.10.2008 – 19:44 by arrto
Tänä vuonna keikkailutaukoa viettävä Circle palaa estradille helmikuun lopussa. Bändi on mukana Nosturissa järjestettävässä Psychotropic Caravan -illassa. Tapahtuman muita esiintyjiä ovat suomalais-ruotsalais-brittiläinen doom metallin superyhtye Lord Vicar, ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva saksalainen Vibravoid ja kotimainen Dark Buddha Rising.
Edit (Shrike): Psychotropic Caravan @ MySpace, tapahtuman järjestävät yhteistyössä Club Planet Caravan & ...
Tagit: Circle, club planet caravan, Dark Buddha Rising, elmu, Lord Vicar, psychotropic caravan, psychotropic zone, Vibravoid
2 kommenttia »
24.9.2008 – 19:04 by arrto
Tämän vuoden maaliskuun lopussa haastattelin Jussi Lehtisaloa ja hän kertoi silloin näin:
"Ensimmäisenä näillä näkymin ilmestyy kokomittainen studioalbumi, jonka solistina toimii Earthworm CDEP:ltä tuttu Bruce Duff (Jesters of Destiny). Levy koostuu kuudesta uudesta kappaleesta (n.50 min) ja parista kappaleesta Earthwormilta, joka edustaa amerikanmalliin albumista etukäteen julkaistua “sinkkua”. Levy kaipasi popimpaa osuutta, ...
Tagit: Circle
1 kommentti »
27.7.2008 – 1:10 by arrto
Pink Floydin alkuaikojen keulahahmo Syd Barrettin biisiversiointeja sisältävällä tribuuttialbumilla on mukana myös suomalainen Circle. Levy ilmestyy syyskuussa ja sen nimi on "Like Black Holes In The Sky: The Tribute To Syd Barrett".
Biisilista:
01. KOSMOS - "Vegetable Man"
02. KYLESA - "Interstellar Overdrive"
03. INTRONAUT - "Arnold Layne"
04. STINKING LIZAVETA - "Matilda Mother"
05. JARBOE ...
Tagit: Circle, Pink Floyd, Syd Barrett
5 kommenttia »
1.7.2008 – 12:35 by arrto
NWOFHM.net -saitilla on käynnistynyt Circle-logokilpailu.
"Kilpailun aiheenahan siis on piirtää Circlelle uusi logo / uusia logoja. Huimat palkinnot kaivetaan Lehtisalon varaston pohjilta ja palkintosijoja on useita. Kilpailuun voi osallistua vain piirustusoriginaaleilla, ei tietokonegrafiikalla. Luovuudella ei ole rajaa, joten yksi tekijä voi lähettää useita logoja. Se on jopa suotavaa.
Valmiit työt lähetetään mieluiten ...
Tagit: Circle, NWOFHM
Kommentoi »
24.6.2008 – 12:32 by arrto
Steel Mammothin myspacessa on kolme uutta biisiä. Biisien kerrotaan olevan tulevalla albumilla, jonka nimeksi tulee Kingdom of the Golden Hammer.
Circle on julkaissut Amerikassa äänitetyn livealbumin nimeltä Triumph.
Motorspandexilta on julkaistu Torment Star -seiskatuumainen. Kansikuvassa on paidaton Jussi Lehtisalo:
Tagit: Circle, Ektro Records, Jussi Lehtisalo, NWOFHM, Steel Mammoth
Kommentoi »
29.3.2008 – 17:31 by arrto
Roklintu.com sai kunnian tiedustella Jussi Lehtisalon kuulumisia kahdeksan kysymyksen haastattelun muodossa. Jussihan on tunnettu monista yhteyksistä, muun muassa Ektro Records -levy-yhtiöstään ja bändeistä kuten Circle, Pharaoh Overlord, Rättö & Lehtisalo, ja kymmenistä mystisistä NWOFHM-genren yhtyeistä. Jussi kertoo missä mennään näin maaliskuun lopulla, vuonna 2008.
Tästä se lähtee...
Tagit: Circle, Ektro Records, Lehtisalo
1 kommentti »