Roklintu soittolista 11/2010

Syksyn aikana on tullut todella paljon kiinnostavaa uutta musiikkia. Kokosin niistä ja vähän vanhemmista biiseistä soittolistan johon voitte vapaasti lisäillä omia suosikkejanne. Tarjolla on mm. seuraavaa:

-DJ Shadown akustisvetoinen kappale I’ve Been Trying. Ilosaarirockin keikka oli timanttia, toivottavasti Josh Davis saadaan uudelleen Suomeen jossain vaiheessa.
-Menevä The Ting Tings biisi Hands. Uutta levyä odotellaan julkaistavaksi.
-Belle & Sebastian yhdessä Norah Jonesin kanssa. Uusi levy Write About Love on mainio.
-Vanhempaa Foo Fightersia yhdessä Norah Jonesin kanssa. Norahilta on tulossa Featuring-niminen kokoelma ja Foo Fighters on studiossa tekemässä uutta albumia.
-Aloe Blaccin päähän soimaan jäävä souljunnaus I Need a Dollar.
-Yhdysvaltalainen Glasser kuulostaa Björkiltä, Bat For Lashesilta ja Fever Raylta. Kuitenkin lopputulos on omanlaisensa. Ainakin Home on tarttuva.
-Bad Religionin menevä punkralli Wrong Way Kids. Jo julkaistu The Dissent of Man -levy on yllättävän pirteä, kuten oli Ilosaarirockin keikkakin.
-Robynin olen jättänyt liian vähälle huomiolle. Kolmiosaisen Body Talk -sarjan viimeinen levy Body Talk – kokonainen albumi edellisten minialbumien sijaan – ilmestyy marraskuun loppupuolella.
-Lemonheadsin tunnelmallinen Christina Aquilera-cover Beautiful. Sähkökitarakin vinkuu kaukana taustalla…
-Uutta Yann Tierseniä. Tiersen veti hyvän keikan Flow’ssa 2009.
-Pitchforkista bongaamani Shugo Tokumarun levyllä on hieno kansi.
-Suzanne Vegan Close Up -sarja on edennyt toiseen osaan. En ole aivan varma onko näin laajan, vanhasta tuotannosta tehdyn akustisen sarjan tekeminen perusteltua, mutta osa biiseistä toki toimii näinkin.
-Uuden Fantasian ja Freemanin yhteistyö Liian myöhään.
-Groove Armadan Just For Tonight on Black Light -levyltä. En vielä osaa sanoa pidänkö levystä kokonaisuutena.