Arcade Fire Senaatintorilla

Lämmin kesäilta, Kanadan indietähti Arcade Fire soittamassa Senaatintorilla. Toimiva yhdistelmä. Yhtyeen ensimmäistä Suomen-keikkaa kohtaan oli itselläkin ehkä turhan korkeat odotukset. Bändin kahdeksan soittajan energinen show viihdytti n. 4000 hengen yleisöä, mutta kokonaisuus jäi silti vain erittäin hyväksi. Tulevalta levyltä kuultiin myös muutamia kappaleita ja onnekkaimmat pääsivät lähikosketukseen keulahahmo Win Butlerin kanssa hänen hypätessään keikan lopuksi keskelle yleisöä.

Arcade Fire : Senaatintori

Senaatintorista keikkapaikkana oltiin keskusteltu medioissa jo etukäteen, mutta meluhaitta ympäristölle oli kommenttien mukaan pieni ja hipsterit tuskin aiheuttivat muutenkaan järjestyshäiriöitä ydinkeskustan iltaan. Senaatintorilla voisi jatkossakin nähdä lisää vastaavia tapahtumia.

Vuoden 2007 levyt

Kun kerran pojatkin, niin kyllä sitten minäkin (ja kun poikien listoissa ei juurikaan ollut samoja levyjä kuin omassani):

Radiohead: In Rainbows
Henkka hoitikin jo tämän levyn hehkuttelut aiemmin. Hieno bändi, hieno levy.

The National: The Boxer
Täysi levyllinen liki täydellistä poppia. Ja laulajalla just sellainen matala laulusoundi, josta täti tykkää.

The Arcade Fire: Neon Bible
Mahtavan mahtipontista kamaa rokkibändiksi eriskummallisella kokoonpanolla. Kirkkourut ovat vähän kuin kitaravallit, toimivat aina.

Low: Drums & Guns
Low teki kaikessa hiljaisuudessa erittäin hyvän levyn. Jatkaa bändin aiempien levyjen hidasta, mutta jykevää linjaa, ja jalostaa sitä edelleen tyylikkäämmäksi.

Interpol: Our Love to Admire
Ei ihan pääse samaan sarjaan kuin kaksi edeltäjäänsä, mutta tässä on biisi Pioneer to the Falls, ja se yksinään on jo aika paljon.

Queens of the Stone Age: Era Vulgaris
Tämäkään ei nouse QOTSA:n aiempien levyjen tasolle, mutta kyllä tämä kuitenkin rokkaa, ja Josh Homme on edelleen The Äijä.

Handsome Furs: Plague Park
Kiinnostuin bändistä alunperin täysin ulkomusiikillisista syistä – halusin tietää, miksi kanadalainen bändi on nimennyt levynsä helsinkiläisen puiston mukaan. Itse levy paljastuikin sitten varsin toimivaksi paketiksi simppeliä ja rosoista vaihtoehtorokkia.

PJ Harvey: White Chalk
PJ teki Erilaisen, ns. aikuisen naisen levyn. Aukeaa hitaasti, mutta kasvaa isoksi.