90-luvun ajattomien biisien haaste 6/7 – Alice In Chains: Would?

Video paljastaa aikakauden, mutta muutoin biisi on pysynyt tuoreena. Tämä on niin iso osuma, että itse yhtyekin tietää sen poikkeuksellisuuden. Heillä oli 1992 tällainen paidan selkämys:

Would?

Myöhempinä päivinä olen soittanut tuota biisiä bändin kanssa todennäköisesti enemmän kuin mitään muuta lainakappaletta. Se ei ole vaikea, mutta se on lähes täydellinen.

Tuo on minun korvaani mollivoittoisen kuuloinen, vaikka biisissä ei ole yhtään mollisointua. AIC:llä on kyky saada duurikin kuulostamaan mollillta. Ehkä 90-luvun alkupuoli oli juuri sitä. Kaikki hymyilivät, vaikka musiikki oli synkkää.

Rock Werchter 2010: sunnuntai

Jälkijunassa tullaan, mutta pistetäänpä nyt festarit pakettiin yksi kerrallaan.

Rock Werchterin viimeinen päivä käynnistyi The Black Keys -jenkkikaksikolla. Säröinen, kitaravetoinen rock toimi vallan mainiosti festarialueen nurmikolta seurattuna. Yhtye kiertää loppuvuodesta Eurooppaa, mutta näillä näkymin heitä ei Pohjoismaissa nähdä. Toivottavasti yhtye saadaan kuitenkin Suomeen jossain vaiheessa.

Seuraavana päälavalla oli neljä vuotta sitten Provinssirockissa näkemäni Alice In Chains. Tällä kertaa bändillä oli tarjota uutta musiikkia. Uutukaisista kuultiin Check My Brain, Your Decision ja Acid Bubble. Vanhoista biiseistä soitettiin mm. No Excuses sekä lopun Man In The Box, Would? ja Rooster -kolmikko. Varma keikka.

Yksi matkan kohokohdista tapahtui seuraavana päivänä lentokentällä kun törmäsimme AIC-laulaja William DuValliin ja pääsimme hänen kanssaan kuvaan. Pitkä ja ystävällinen heppu.

AIC:n lopetettua riensin kakkoslavalle tsekkaamaan loput Gomezin keikasta. Bändi soitti rokkiaan hyväntuulisesti. Vanha Fill My Cup ja tuoreimman A New Tide -levyn Airstream Driver jäivät setistä mieleen.

Päivän viimeinen tsekkaamani yhtye ennen Pearl Jamia oli Them Crooked Vultures. Bändi soitti todella lujaa, tulpat sai tunkea syvälle korviin. Rumpali Dave Grohl jakaa Foo Fighters -toverinsa Taylor Hawkinsin kanssa saman soittotyylin: mitä kovempaa rumpuja lyö, sen parempi.

TCV:n keikka tarjosi tiukkaa bändisoittoa ilman visuaalisia koristeita. Hyvin kitaristi Alain Johannesilla vahvistettu kolmikko soittikin, mutta keikka ei noussut elämää suuremmaksi kokemukseksi. Sitten olikin Pearl Jamin vuoro.

Mitä Belgian festarimatkasta sitten jäi käteen? Kasa hienoja keikkoja, kolme bändipaitaa, palanut niska ja iso Visa-lasku, mutta myös päätös siitä etten enää lähde neljän päivän festareille telttamajoitukseen.

Tunnelmaltaan Rock Werchter ei ole Suomesta tulevalle Roskilden veroinen, sillä em. vetää (luonnollisesti) puoleensa lähimaiden rokkikansaa joihin on mielestäni vaikeampi samaistua kuin pohjoismaisiin rokkaajiin. Lisäksi Werchterissä on vaikeampi löytää uusia bändejä sillä niitä yksinkertaisesti on vähemmän.

Rock Werchterissä on satsattu määrän sijasta suosittuihin bändeihin jotka varmistavat lipunmyynnin sujumisen. Isot bändit ovat tietysti varmoja esiintyjiä, mutta toisaalta yllätyksille ja uuden löytämiselle ei jää paljon sijaa.

Toki monet voivat kokea helppona sen, ettei festareilla ole viittä lavaa joilla soittaa outoja bändejä. Se heille suotakoon, mutta suuntaan ensi vuonna katseeni jonnekin muualle. Sziget Budapestissä saattaisi toimia, mutta ainakin tänä vuonna se on hankalasti Flow:n kanssa päällekkäin.

Pika-arvostelu: Alice In Chains: Black Gives Way to Blue

Alice In Chainsin Black Gives Way to Blue on Alice In Chainsin Back in Black. Layne Staleyn kuolema vaikuttaa yllättävän vähän, vaikka sen piti olla lopullinen niitti bändille. Jopa laulusoundi on tallella, koska edellisellä levyllä aika iso osa oli Staleyn ja Cantrellin stemmaa. Tällä levyllä Staleyn korvannut DuVall ei kovin paljon kokonaan yksin laula.

Piristävää on se, ettei DuVall edes koeta kopioida Staleyn maneereja yhtään sen enempää kuin Brian Johnson Bon Scottin maneereja.

Kun AIC soitti Provinssissa, koko Roklintu-delegaatio oli vakuuttunut ja alkoi odottaa levyä sillä hetkellä. Ei tarvinnut pettyä.

Sitä en ymmärrä, miksi tämä on niin paljon parempi kuin Cantrellin soololevyt, vaikka ihan yhtä lailla tämä on Cantrellin kirjoittama levy kuin soolotkin.

Tsekkaa levy esimerkiksi Spotifystä. Tämä on pakko-ostos.