Kasarihaaste: 7/7

Ei-kasarin kasarihaasteen viimeinen osa on Black Flagia. Vasta yli 30-vuotiaana tykästyin kunnolla hc-punkkiin. Sitä ennen olin enemmänkin vain flirtannut sen kanssa. 80-luvulla tehtiin HC:ta urakalla. Yksi isoimmista ja etenkin ikonisimmista nimistä oli ja on Black Flag.

Damaged-levylle bändi vaihtoi laulajaa ja Henry Rollins tuli huutamaan. Myöhemmin Rollins vaihtoi huudon puheeseen, ja kiertää tätä nykyä spoken word -kiertueita. Olen menossa tässä kuussa katsomaan, jo kolmatta kertaa. Sinunkin pitäisi.

Tästä on paljon eriäviä mielipiteitä, mutta minulle Black Flag oli huipussaan Damagedilla. Osaa myöhemmistä en jaksa edes kuunnella. Etenkin vuoden 2013 comeback-levy ilman Henry Rollinsia on ihan jäätävää kuraa ja liittyy nimestään huolimatta vain hyvin ohuesti Black Flagiin.

En tiedä miksi HC on hyvää toimistomusaa kuulokkeisiin. Ehkä se on sopiva kontrasti jonkun Excelin vääntämisen kanssa. Voi olla, että viesti siitä, että kytät pieksevät minua ihan syyttä, ei ole täysin omasta elämästäni, mutta se kelpaa minulle soundtrackiksi.

Kasarihaaste: 6/7

Sarjassaan kuudes ei-kasari 80-luvun biisi on Primukselta. Primus antoi vaikutteita kaikille 90-luvulla aloittaneille vähänkään funkahtavimmille rokkibändeille joko suoraan tai mutkan kautta. Silti siitä ei koskaan tullut suuren yleisön kestosuosikkia – vaikka Pork Soda hetken viettikin myyntilistojen top-kympissä uhmaten kaikkia todennäköisyyksiä.

Primus oli outo löytö 90-luvun alussa. Se kuulosti aivan erilaiselta kuin mikään muu. Aika harva bändi oli näin bassovetoinen, ja mitäs ihmeen kummaa siinä bassossakin tapahtuu?

1998 Provinssirockissa heidät nähdessäni koin yhden elämäni parhaista keikoista. Monet aikalaiset ovat sanoneet samaa.

Tällä kaikella oli lähtemätön vaikutus. Nyt myöhempinä päivinä omassa bassonsoitossa on ohut Claypool-vaikute soundeissa, vaikka tekniikka ei anna periksi soittaa yhtä hyvin tai edes samantyylistä.

John The Fisherman on ensimmäisen levyn ensimmäinen raita. Pajatso tyhjenee heti.

Trivia: tämä alkaa samalla introlla kuin Anssi Kelan Vain Elämää -lasinkilistelyt.

Kasarihaaste: 5/7

80-luvun musiikkihaaste on rullannut jo viidenteen osaan. Ei-kasareita biisejä on jo monta jonossa, eikä vieläkään olla olkatoppausten, kornin synan ja Phil Collins -rumpujen maailmassa.

Operation Ivy runttaa punkkia aika suoraan edullisen kuuloisilla soundeilla. Silti tai juuri siksi Knowledge on mukavaa kuultavaa.

En tiedä, onko kertosäe kiljun vai Sokrateen inspiroima. Ehkä molempien.

Myöhempinä päivinä lämpesin näitten tyyppien myöhemmille bändeille. Armstrong ja Freeman (BTW: kovin punkkibasisti ikinä) perustivat Rancidin ja Michaels on viime vuosina vaikuttanut Classics of Lovessa.

Tästä on myös liuta kiinnostavia covereita:
Continue reading

Kasarihaaste: 4/7

Tässä haasteessa olen poiminut ei-kasareita biisejä 80-luvulta. Kaikista tähän poimituista Suicidal Tendencies: Join The Army on lähimpänä kasaria. Kitaroiden äänimaailmassa tuntuu olevan pieni ripaus ajankuvaa. Päästetään se silti läpi.

Punkkibändi otti aikamoisen askeleen kohti trässiä ja jonkinsorttista grooviakin tässä haetaan jo ja uumoillaan tulevaa 90-luvun alun funkahdusta. Parin vuoden takainen Virgin Oilin keikka oli ihan käsittämättömän kova.

Nuorena tämä oli yksi kovimmista. 1993 Oulunkylässä olivat lämmittelemässä Metallicaa. Se oli silloin tämän 15-vuotiaan kollin ensimmäinen iso keikka, ja se teki vaikutuksen. Ilmeisesti silloinen ST-basisti Robert Trujillo teki myös Metallicaan vaikutuksen.

ST olisi tovin päästä Jäähallilla. Saapa nähdä, tuleeko mentyä, koska lämmittelevät Slipknotia ja en suuremmin Slippareille lämpiä.

Trivia: Tämän levyn on tuottanut Les Claypool. …tosin ei se Les Claypool, vaan joku muu lähes samanniminen. (Leslie vs. Lester.)

Kasarihaaste: 3/7

Tehtiinkö 80-luvulla muuta kuin kasaria? Tämä haaste vastaa siihen. (Spoiler: Vastaus on ”tehtiin”.)

Hyvä esimerkki ei-kasariudesta on Faith No More The Real Thing -levyllä. Otetaan maisteluun Falling to Pieces. Faith No Moren videot saattoivat näyttää kasarilta, mutta musiikki ei kuulostanut siltä. Tämä iski jo 80-luvulla kovaa, eikä intoni Faith No Moreen ole kadonnut mihinkään.

Kun pitkän tauon jälkeen he palasivat Kaisaniemessä, fiilis oli korkealla. Faith No Moren 90-luvun Provinssin veto oli jäänyt mieleen yhtenä parhaista koskaan, ja vuodet olivat olleet armollisia. Heillä oli homma vielä kasassa, vaikka hiuksissa oli harmaata.

Kasarihaaste: 2/7

Seitsemän päivän 80-luvun biisien haaste jatkuu. Seuraavana ei-kasarina 80-luvun biisinä on Beastie Boys: Shake Your Rump.

Beastie Boys vaihtoi alkuaikojensa HC-punkin ja ensimmäisen levyn räkänokkaisten bileräppiaikojen (en tarkoita sitä, mitä sanalla nykyään tarkoitetaan) jälkeen toisen vaihteen päälle, ja teki Paul’s Boutiquen armottomasta kasasta sämplejä. Moista levyä ei voisi nykyisillä sämpläyskäytännöillä tehdä. On tämä paljon kiinnostavampaa kuunneltavaa kuin minimalistinen rumpukoneen säksätys. Seuraavalla levyllä he keksivät itsensä taas uusiksi, mutta se on 90-luvun tarina se.

Shake Your Rump on tästä hyvä esimerkki. Yhdentoista eri biisin sämplejä, kaksi nasaalia ja yksi käheä ääni. Helvata, kun on toimivaa.

Kasarihaaste: 1/7

Facebookissa porukka haastaa toisiaan hehkuttelemaan kasaribiisejä. Pidempään Roklintua lukeneet tietävät, kuinka vihaan kasariutta, mutten vihaa 80-lukua. Vastaan kasarihaasteeseen hehkuttamalla seitsemää ei-kasaria biisiä 80-luvulta.

Joten tästä lähdetään – ei kasaria, vaan Jane’s Addiction: Mountain Song.

Jane’s Addiction aloitti sen, mikä 90-luvulla tunnettiin alternativena. Lopulta alternative alkoi tarkoittaa kaikkea ja se menetti merkityksensä.

Mountain Songin kivenkova riffi on ollut lukemattomien bändijamien pohjana ja inspiraationa. Mountain Songin lisäksi tähän olisi voinut valita melkein minkä tahansa biisin ensimmäiseltä studiolevyltä, sen verran tasaista kamaa on.

Jane’s Addictionin kahden ensimmäisen studiolevyn tuotanto on tarinan mukaan kirjoitettu lyhyen luovan purskeen aikana bändin alkuaikoina. Ennen ensimmäistä levyä oli valmiina käytännössä kaikki se, mikä teki bändistä legendan. Tämän jälkeen ei mitään lähellekään yhtään kovaa saatu aikaan. Silti palan halusta nähdä heidät livenä.

Roklinnun 80-luvun parhaat levyt: 1. Metallica: Master of Puppets

Muistatteko vielä, kun Metallica oli poikkeuksellinen ja uraauurtava? Tällainen tilanne oli tuossa 80-luvulla, kun tekivät kolme timantinkovaa levyä putkeen. Näistä keskimmäinen oli vuoden 1986 Master of Puppets, joka on 80-luvun paras levy.

Puppets on siitä poikkeuksellinen levy, ettei siinä ole yhtään harha-askelta. Juuri sopivan mittainen levy, jossa on kaikki kohdallaan. Biisit ovat poikkeuksellisen kovia, etenkin nimibiisi, joka on yksi metallin isoista klassikoista.

Levyn rakenne noudattelee Metallican 80-luvun vakiomuottia: Ensin levy avataan kovalla mättöbiisillä, sitten pannaan tulille pitkä nimiraita, neljäntenä puhdassointisempi kappale, joka kasvaa isoon metalliloppuun ja loppupäässä toiseksi viimeisenä pitkä tunnelmoiva instrumentaali.

Vuoden 2006 kesäkiertueella Metallican kollit soittivat Master of Puppetsin alusta loppuun levyn 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Juuri siksi se oli paras Metallican keikka, jolla olen ollut. (Vaikkakin 15-vuotiaana nähty keikka teki isomman vaikutuksen, mutta se kertoo enemmän siitä ajasta kuin keikasta itsestään.)

Tuoreimman levyn haastattelujen perusteella Rick Rubin oli ottanut tehtäväkseen tehdä toisen Master of Puppetsin ja koetti viedä miljonäärirokkarit takaisin aikaan, jolloin klassikkolevy syntyi. Tällä kertaa ei vielä päästy sinne, mutta ehkä ensi levyllä on ison comeback-levyn aika ja syntyy Metallican American Idiot tai Smile.


Roklinnun kärkiviisikko 80-luvulta on:
1. Metallica: Master of Puppets
2. Guns N’ Roses: Appetite for Destruction
3. Beastie Boys: Pauls Boutique
4. Jane’s Addiction: Nothing’s Shocking
5. Misfits: Walk Among Us

Roklinnun 80-luvun parhaat levyt: 2. Guns N’ Roses: Appetite For Destruction

80-luvun parhaiden levyjen listalla toiseksi yltää Guns N’ Rosesin Appetite For Destruction vuodelta 1987.

Kun olin ala-asteella, Guns N’ Roses oli suositumpi kuin mikään. He olivat panneet ulos levyn, jossa oli 12 tiukkaa raitaa. Think About You oli levyn heikoin raita, ja sekin putosi kovaa. Tätä fanitettiinkin häkellyttävän kovaa seuraavat neljä-viisi vuotta, kunnes Use Your Illusionin keskinkertaisuus vähän laimensi fanitushaluja ja grungevaihde käännettiin päälle.

Appetite-ajan Gunnarit ovat minulle edustaneet aina sitä perusrokkia. Kaksi kitaraa, basso, rummut ja laulu -kokoonpanolla väännetään suhteellisen suoraan ja lauletaan rokkenrollista, päihteistä ja mimmeistä (puolet biiseistä kertoo naisista!)

Tämä oli klassinen esimerkki siitä, kuinka bändillä on koko alku-ura aikaa tehdä ensimmäinen levy ja sitten seuraavat tehdäänkin paineiden alla ja monissa tapauksissa – tässäkin – reippaanlaisessa päihdekoukussa. Vahvalla biisimateriaalilla levystä tuli huikea. Jos tämäkin paketti olisi venytetty Use Your Illusionin tapaan kahdeksi levyksi, tämä olisi jäänyt vain harhailuksi, jonka seassa on monta timanttista hittiä.

Appetite on tämän listan kasarein levy ja sen huomaa. Onko tämä todellakin vain neljä vuotta Nevermindiä tai Pearl Jamin Teniä vanhempi levy? (Toisaalta, myös Rick Astleyn Never Gonna Give You Up julkaistiin samaan aikaan.) Koska levyn yllä leijailee kasarin tuoksu, tämä kuulostaa ehdottomasti vanhalta levyltä, ja siksi ei olekaan soinut 2000-luvulla iPodissa niin paljon kuin hyvä biisimateriaali antaisi olettaa.


Vinyylit

Roklinnun 80-luvun parhaat levyt: 3. Beastie Boys: Paul’s Boutique

Roklinnun 80-luvun parhaiden levyjen listalla kolmanneksi päätyy Beastie Boysin Paul’s Boutique vuodelta 1989.

Paul’s Boutiqueta ei olisi voinut tehdä 90-luvulla. Levy on tapetoitu sellaisella määrällä sampleja, että pienen valtion bruttokansantuote ei riittäisi niiden lisensoimiseen. Platan mainious löytyykin juuri sämpläyksestä. Beastieiden räpäytys on aina ollut viihdyttävää ja hiphopin punkkia, mutta etenkin tällä levyllä tausta varastaa show’n.

Vaikka tämä levy kuulostaa tuoreelta vielä 2008 (joskin lo-filta), panee miettimään kuinka raikas tämä oli 19 vuotta sitten. Silloin rockporukan ja hoppareiden välillä oli valtava kuilu. 90-luvulla tuota kuilua täytti loputon numetal-bändien vuo, valitettavasti.

Anthraxin kollit ja monet muut eturivin metallijantterit fanittivat Beastie Boysia. Rokkiyleisö tuli keikoille. Yhtäkkiä oli ihan ok fanittaa hiphoppiakin, vaikka Ensimmäinen Beastie-levy oli ensimmäinen hip-hop-platta, joka ampui Billboardilla ykköseksi. Onneksi ne olivat Beastiet, eikä MC Hammer tai Vanilla Ice.


Paul's Boutique