Roklinnun vuosikymmenen parhaat levyt – 1. The Strokes: Is This It

Lähtölaskenta 2000-luvun parhaaseen levyyn päättyy sijalle yksi, jonka valtaa The Strokes: Is This It vuodelta 2001.

Kuten niin monessa muussakin vastaavassa listassa, Strokes vei ykkössijan. 36 ja puoli minuuttia tasaista timanttista biisinkirjoitusta ja 2000-luvun näkemystä siitä, miltä Velvet Underground kuulostaisi nyt. Tämä levy oli varmasti myös Arctic Monkeysin poikien CD-lautasella, kun loivat omaa debyyttiään.

Tämän nostaminen ykköseksi on myös kannanotto perusasioiden puolesta. Rummut, basso, kaksi kitaraa, laulaja, 11 lyhyttä biisiä. Tuotannollisesti levy ei ole mitenkään ilmiömäinen. Kuten Arctic Monkeysillakin, salaisuus on biisinkirjoituksessa. Sitä eivät tämän maailman Timbalandit ja autotunet tule ikinä muuttamaan. Ettei totuus unohtuisi, muistetaan, että tämä nousi Billboardilla korkeimmillaan sijalle 33, ja vaikkapa Kanye Westin kolme viimeisintä levyä menivät kaikki ykköseksi.

Is This It Spotifyssä

Roklinnun vuosikymmenen parhaat albumit – 2. Arctic Monkeys: Whatever People Say I Am, That's What I'm Not

Roklinnun vuosikymmenen parhaiden listalla kakkoseksi pääsee Arctic Monkeysin debyytti Whatever People Say I Am, That’s What I’m Not vuodelta 2006.

Levyn synnyssä on taustalla mahtava tarina. Kaverit saivat jouluna 2001 soittimet joululahjaksi ja alkoivat opetella soittamaan. Kaksi vuotta myöhemmin pojilla oli ensimmäinen keikka. Fanimäärä alkoi kasvaa jo heti ensimmäisistä keikoista. Keikoilla jaellut demot lähtivät leviämään netissä ja puskaradio alkoi hehkuttaa bändiä kohtuuttomuuksiin asti. Lopulta 2005 lyötiin nimet paperiin ja purkitettiin debyyttilevy. Tämän varjolla on osuvaa, että levy alkaa sanoilla ”anticipation has a habit to set you up for disappointment”.

Levystä ei tullut pettymystä sen paremmin faneille, kriitikoille kuin levy-yhtiöllekään. Levy myi Briteissä ensimmäisenä viikkona enemmän kuin mikään debyyttilevy ikinä.

Levy osoittaa sen, että loistava biisinkirjoitus paikkaa puutteet muualla. Eiväthän nuo kollit ole mitään timanttisia muusikoita – vaikkakin livebändinä heillä on hyvä fiilis. Bändi kuitenkin pyörii täysin Alex Turnerin biisien ympärillä. Soiton kulmikkuus ja karuus palvelee tätä ja tuo biisit esille selkeästi. Tuntuu jopa siltä, että myöhempiä levyjä häiritsisi perinteinen haastatteluissa hehkutettu ”kasvaminen musiikillisesti”.

Veikkaan, että kaikista viidestä valinnastani tälle listalle tämä on kaikkein kiistanalaisin. Eiköhän joku sano sen perinteisen ”pidin näistä biisesistä enemmän, kun Libertines ensin kirjoitti ne”.

Whatever People Say I Am, That’s What I’m Not Spotifyssä

Roklinnun vuosikymmenen parhaat albumit – 3. The Mars Volta: De-Loused in the Comatorium

Kolmas osa vuosikymmenen parhaissa albumeissa on The Mars Volta: De-Loused in the Comatorium vuodelta 2003.

Wikipedian mukaan albumi on:

”an hour-long tale of Cerpin Taxt, a man who tries to kill himself by overdosing on a mixture of morphine and rat poison. The attempt lands him in a week-long coma during which he experiences visions of humanity and his own psyche. Upon waking, he is dissatisfied with the real world and jumps to his death. The story of Cerpin Taxt is based on the death of El Paso, Texas artist – and Bixler-Zavala’s friend – Julio Venegas.”

Minun mukaani albumi on aivan helvetin hyvä musiikillinen ilotulitus, jonka tarinasta ei ota pirukaan selvää. Levyllä väännetään progeilua aivan juuri sillä rajalla, että meneekö se jo överiksi. Ei aivan, mutta lähellä ollaan. Myöhemmillä levyillä Voltat astuivat sen rajan toiselle puolelle. Frances The Muten ambienttipörinät biisien välissä olivat rasittavia. Parilla seuraavalla levyllä leikittiin riitasointujen kanssa niin paljon, että muutoin hyvä kama alkoi sattua meikäläisen korvaan. Debyytillä kaikki oli vielä tasapainossa.

Jos Kid A oli hankala levy, niin kyllä on tämäkin. Ei tästä tunnu saavan mistään kulmasta kiinni, mutta kun levy lopulta aukeaa, sieltä löytyy 2000-luvun kolmanneksi paras levy.

Toisaalta tämän suklaapatukka & imuri -henkisen bändin pitääkin olla överi. Provinssin keikalla 2005 45 minuutin kohdalla setin toinen biisi oli vielä hyvässä vauhdissa, eikä ainakaan minulla käynyt aika pitkäksi, vaikka lähellä oltiin.

Tämän levyn pääseminen 2000-luvun parhaiden listalle varmistaa sen, että Flea on ollut Roklinnun 80-, 90- ja 2000-luvun top 5 -levyillä mukana kolmessa eri bändissä.

De-Loused Spotifyssä

Roklinnun vuosikymmenen parhaat albumit – 4. Queens of the Stone Age: Songs for the Deaf

Vuosikymmenen parhaiden albumien sijalla neljä on Queens of the Stone Age: Songs for the Deaf vuodelta 2002.

Tänä vuonna tuli ulos erinomainen Them Crooked Vulturesin debyyttilevy, joka käytännössä on kuin Queens of the Stone Age, jossa on Dave Grohl rummuissa. Tällä levyllä Queens of the Stone Age on Queens of the Stone Age, jossa on Dave Grohl rummuissa. Olennainen ero Them Crooked Vulturesiin on se, että biisimateriaali on vieläkin parempaa. Kun vaahtosin Them Crooked Vulturesista aiemmin, totesin ettei TCV ole monien vaahtoama vuosikymmenen klassikko, vaan Songs for the Deaf on se.

Stoner-junnaus ei yleensä ole kovin monen mieleen, enkä itsekään sen suurimpia ystäviä ole, mutta kun se on tehty näin hyvin, sillä on etäisesti mahdollisuuksia tulla suosituksi. Ei kuitenkaan järin suosituksi: Paras sijoitus Suomen listalla oli 33 18 11 Ks. kommentit. Roklinnun ystävät kuitenkin palkitsivat ja äänestivät levyn vuoden parhaaksi 2002 ja Go With The Flow’n vuoden parhaaksi biisiksi. Ehkä ihmiskunnalla on sittenkin toivoa. Itse mietin 2002, että Beckin Sea Change olisi ollut parempi, mutta aika oli armollisempi QOTSAlle.

Go With The Flow Spotifyssä

Roklinnun vuosikymmenen parhaat albumit – 5. Radiohead: Kid A

2010-luku alkaa, joten nyt on aika panna 2000-luvun ensimmäiset kymmenen vuotta pakettiin. Roklinnussa on aiemmin vaahdottu 90-luvun ja 80-luvun parhaista levyistä.

Lähtölaskenta parhauteen alkaa sijasta viisi, jonka valtaa Radioheadin Kid A.

Kid A:ta edeltänyt OK Computer (joka oli Roklinnun 90-luvun toiseksi paras levy) keräsi kaikki mahdolliset hehkutukset, mitä levy voi suinkin saada. Kuten kunnollista antikapitalistista vaihtoehtorokkaria pitääkin, Thom Yorkea alkoi ahdistaa kaikki tuo menestys ja piti tehdä jotain ihan muuta. Fanina olisin halunnut toisen, vieläkin paremman OK Computerin. En saanut sitä, mutta sain jotain yhtä hyvää – lähes yhtä hyvän täysin toisen genren elektronisen levyn, joka silti kuulosti Radioheadilta. You are witnessing the birth of Radiohead Mark II, hope you enjoy our new direction.

Ensimmäiset muutamat kuuntelut olin aika äimänä levystä. Ei se huonolta aluksi kuulostanut, mutta ei siitä tuntunut saavan mitenkään kiinni. Lopulta palaset loksahtivat kohdalleen ja ymmärsin, miksi Radiohead halusi heittää perinteiset instrumenttinsa hetkeksi pois.

Rolling Stonen, Pitchforkin ja Timesin mielestä tämä oli vuosikymmenen paras levy. Minä löysin neljä parempaakin. Kerron niistä lisää pian.

Kid A Spotifyssä