rok-otuksia ja rok-otteita
Foo Fighters kiersi fanien autotalleissa soittamassa, ja nappasi siitä 40-minuuttisen videon. Katsokaa, millainen ilo on päällä tuolla vajaa 30 kertaa Foo Fightersit nähneellä jäbällä, jonka autotallissa ollaan 12 minuutin kohdalla. Aikamoinen hetki sillä, kun tajuaa, että Foot soittavat hänen tallissaan ja pääsee myös itse soittamaan bändin kanssa.
Red Hot Chili Peppersin uusi kappale The Adventures of Rain Dance Maggie on kuunneltavissa yhtyeen kotisivulla. I’m With You -niminen levy ilmestyy 30.8.
Tuttu 2000-luvun RHCP-soundi on tallella, hyvässä ja pahassa.
Tässä se nyt on: Michel Gondryn ohjaama Crystalline-kappaleen video!
Gondryn käsintehty tyyli on tunnistettavaa. Hieno video tämäkin on vaikkei aivan aiemmille pärjääkään.
Beastie Boys ja Spike Jonze ovat tehneet videon kappaleesta Don’t Play No game That I Can’t Win. Siinä yhtyettä ja vierailevaa Santigoldia esittävät toimintahahmot.
Pakko sanoa että viimeaikaisten Norjan tapahtumien valossa tekee hieman pahaa katsella videota vaikka kyse tosiaan on figuureista.
Via Pitchfork.
Englantilainen laulaja Amy Winehouse on kuollut, kertovat mm. Helsingin Sanomat ja Pitchfork.
Tulin itään ja näin Ilosaarirockin 2011. Viikonlopun aikana ehdin kokea paljon kiinnostavia pikkuisen tuntemattomia bändejä. Sain kiinni hyvästä meiningistä. Aurinkokin helli kaiken muun hyvän lisäksi.
Sweatmaster pisteli lauantailla yhtä viimeisistä seteistään ennen kuin panee pillit pussiin. En näe, miksi pitäisi panna. Tyypit jaksavat vielä runtata menemään, eikä biisimateriaalissakaan tunnu olevan mitään notkahdusta.
Buzzcocksia ei tunnu ikä painavan, eikä loppu ole lähellä. Vaikka kutreissa on harmaata, punkinrutistusta väännettiin kuin olisi 1977.
Lauantain mielenkiintoisimmasta yllätyksestä vastasi japanilainen Melt-Banana, jonka hillitty ulkoasu ja vimmainen ulosanti olivat mukavasti ristiriidassa. Juuri tällaisissa takavasemmalta tulevissa artisteissa Ilosaarirock on tavannut olla muita festareita edellä.
Illan päätti pitkältä tauolta palannut Sielun Veljet, jonka paluusta ehdinkin jo kirjoittaa. Palannut Sielun Veljet oli paras mahdollinen, ja oli etuoikeus olla paikalla, mutta vimma oli jäänyt 80-luvulle.
Sunnuntailla Stam1na pieksi päälavalla metallinrunttaustaan kuin huomista ei olisi. Siitä ei ole ihan hirveän kauan, kun ajatus suomenkielisestä hyväntuulisesta metallista tuntui etäiseltä. Stam1na kumppaneineen on tehnyt siitä aivan täysin luonnollista. Encoreissa päästiin todistamaan WÖYHin Lokki.
Kun on vieraita Norjasta, voi odottaa raskasta metallia. Minulle aiemmin tuntematon Kvelertak tarjosi juuri sitä. Piti vain käydä äkkiä vilkaisemassa sitä, mutta nehän pitivät otteessaan. Vaikken ihan noin metallin reunalle menevästä kamasta kovinkaan usein pidä, tämä keikka näytti sen, että kun tekee hommansa hyvin, ja energiaa riittää, mihin tahansa genreen putoava musiikki on hyvää.
Soittamisen riemua oli myös seuraavana lavalle nousseessa Pertti Kurikan Nimipäivissä. Vaikka soitannollisesti Pertti Kurikan Nimipäivät hapuilee, keikalla oli lämpimämpi ja koskettavampi fiilis kuin millään pitkään aikaan näkemälläni keikalla. Juuri tästä punkissa pitääkin olla kyse – kuka tahansa voi soittaa, ja asenne ja tekemisen ilo ratkaisee enemmän kuin se, että osutaanko ihan metronomitahtiin.
Kävin suurin odotuksin katsomassa Aphex Twiniä. Ehkä se on tottumattomuuttani sähköisen musiikin keikkoihin, kun jään tällaisilla keikoilla kaipaamaan vahvempaa live-elementtiä. Hyvää jyskettähän se oli, ja yleisön reaktio oli voimakkaampi kuin millään muulla YleX-lavan keikalla tänä viikonloppuna.
Ilosaari oli taas mukava reissu. Vielä paremman reissusta teki se, etteivät sääennustusten uhkaamat sateet osuneet minkään artistin kanssa päällekkäin, vaan odottivat kohteliaasti lauantaina soiton loppumista.
Eilen illalla Sielun Veljet palasi. Lehdet ovat aika voimakkaasti hehkuttaneet keikkaa.
Siekkareissa oli mahtavaa se, etteivät laulut tuntuneet yli 20 vuotta vanhoilta. On kuitenkin ihan väistämätöntä, että nykyisiä Sielun Veljiä verrataan entiseen. Olen niin nuori (pian 34), etten ehtinyt nähdä edellisiä vetoja. Mainion Siekkari-DVD:n todistus menneiden aikojen keikkakunnosta nostaa riman niin korkealle, että eilisen kaltainen veto on hyvä, mutta jää kakkoseksi.
Ismon karisma kestää ja materiaali on vahvaa. Ehkä kuitenkin rytmiryhmällä iän tuoma arvokkuus ja maanisuuden laantuminen on sitä, mikä ei ole Siekkareille hyväksi.
Hyvähän se keikka oli, legendaarinen myös. Ongelma on se, että entiset Veljet olivat niin nuoria ja vimmaisia.
Mietiskelin tänään, että pitäisiköhän sitä mennä Mudhoneyn keikalle vai ei. Kuuden aikaan illalla totesin, että ketä minä huijaan. Jos Seattlen kollit vääntävät fuzzit päällä illalla Tavastialla, niin ei noin historiallisesti tärkeää bändiä voi jättää välistä.
Hyvä, että tuli mentyä. Alku meinasi olla hieman himmeä, mutta kun Touch Me, I’m Sick lähti soimaan, porukka sekosi, ja tämän jälkeen energia pysyi loppuun asti. Hetken verran tuntui 1991:ltä.
Ilosaarirock kertoo, että ihan vielä ei ole liput loppuunmyyty, mutta pian on. Se tapahtuu niin pian, etteivät järjestä enää portille lippuunmyyntiä. Nyt on viimeisiä tilaisuuksia napata liput.
Nähdään Joensuussa viikonloppuna.
Ei pitänyt alun perin mennä lainkaan Ruisrockiin tänä vuonna. Sitten ne menivät julkistamaan, että Primus soittaa perjantaina. 13 vuotta sitten Primus soitti Provinssirockissa, ja keikka oli meikäläisen kolmen parhaan keikan joukossa ikinä. Ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta jäädä kotiin, jos noin pitkän tauon jälkeen palaavat maahan.
Perjantai alkoi Circlen jumituksella. Circle on aivan mahtavaa ensimmäiset puoli tuntia, ja sitten saan yliannostuksen. Circle on kuin sokeria. Vähän on mainiota, mutta liika Circle menee jo yli.
Kun Circle on nautittu, on Primuksen aika. Primus runttaa tunnin verran menemään ja tarjoaa niin leveän kattauksen parinkymmenen vuoden tuotannosta kuin vain siinä ajassa voi. Claypool vaikuttaa hieman nuutuneelta, mutta kovana ammattimiehenä vetää niin tiukasti kuin hänellä on aina tapana. Seuraan keikkaa mosh pitin vieressä tarkkaavaisena. Ympärilläni ei olla ihan yhtä tarkkaavaisia, ja minut peitellään vichyyn ja makeaan savuun vähän väliä. Pitti sekoaa täysin, kun Those Damned Blue Collar Tweekers alkaa soida. Jos Tweekers on yleisön mielestä iso hitti, näemmä muutkin ovat opiskelleet Primuksensa hyvin.
Uusiakin kappaleita kuultiin. Joku bootleggari oli napannut pystybassolla vedetyn Jilly’s on Smackin videolle:
Primuksen jälkeen oli Jarkko Martikaisen pikkulavan akustisen soolokeikan aika. Martikaisen vedon muoto ja yleisön reaktio oli mielenkiintoisesti ristiriidassa. Ote oli rauhallinen ja jonkin verran surumielinen. Yleisö pikkulavalla oli aivan haltioissaan ja hurrasi raivokkaasti. Ehkei artisti ollut tarkoittanut, että porukka olisi aivan ekstaasissa ja huutaisi vimmalla, kun Kaikki me kuolemme pian, mutta yhtä kaikki – nyt oli poikkeuksellisen kova noste Martikaisella. Hyvä.
The National valtasi rantalavan seuraavana. Olen antanut The Nationalille monta mahdollisuutta. On ihan selvää, että kyseessä on hyvä bändi, joka kirjoittaa hienoja biisejä. Silti, jos olen vähänkin väärässä mielentilassa (ts. ei kenkiintuijottelutilassa), se ei iske. Eilen olin vähän liian kiireisellä tuulella, joten Nationalin keikka ei oikein pudonnut. Koska ne ovat kuitenkin sen verran hyviä, tulihan se katsottua alusta loppuun.
Prodigy päätti illan. Hyvät bileet, maa hytkyi, porukka jorasi. Jos olisi ruvennut kitisemään, olisi voinut todeta, että keikka vaikutti aika paljon siltä, että onko se nyt niin hirveän liveä, jos yksi hiljaisella oleva kitara, rummut ja MC painavat menemään valmiiksi ohjelmoidun taustan päälle. Toisaalta näissä karkeloissa se ei ole olennaista. Keikan piti olla hyvät bileet, ja sitä ne olivat.
Takaisin autoon, kotiin ja neljältä nukkumaan. Ruisrockin pistokeikka on ohi.
Björkin tänä vuonna julkaistavalta Biophilia-levyltä on tarjolla ensimmäinen kappale, Crystalline. Sinänsä mukavan kuuloinen kappale, muttei erityisesti singlemateriaalia. Lopun drum n’ bass -rytmit tulevat yllättäen.
Biisi on ostettavissa iTunesista ja sen voi kuunnella myös Pitchforkin haastattelusta. Artikkelin mukaan mm. Human Behaviour -videon ohjanneen Michel Gondryn pitäisi tehdä biisiin video.
Haastattelussa Björk puhuu mm. käyttämistään uusista laitteista ja sovelluksista. Edellisen Volta-kiertueen aikana hän innostui kosketusnäyttöä hyödyntävistä laitteista ja sittemmin iPadista. Alla video Soundrop-nimisestä iPad-sovelluksesta.
Kanadalaisyhtye Fucked Upin tuore levy David Comes To Life on varsinainen punk-kultakimpale. Bändi rikkoo perinteistä punkin genreä maukkaasti. Alla nokkela video Queen Of Hearts -kappaleeseen.
Fucked Up on myös tulossa Suomeen elokuussa, Lutakko liekeissä -festareille 27.8.
The Mars Volta ei ole tätä ennen käynyt kunnollisella klubikeikalla Suomessa. Odotukset olivat kovat. Melkein 50 euron lipun hinta antoi luvan myös vaatia hyvää.
Koska yleisö söi bändin kädestä, oli mahdollista käyttää ensimmäinen tunti toistaiseksi julkaisemattoman levyn materiaalin soittamiseen. Yleensä moinen veto olisi aika ikävä temppu, mutta nyt taitaa olla tulossa melkoinen jysäys levyksi. Joissain haastatteluissa uutta levyä on nimitetty aivan erilaiseksi kuin vanha tuotanto, ja luokittelulla “future punk”, mutta kyllä sillä on vahvempi sukulaisuussuhde ensimmäiseen kahteen levyyn ennemmin kuin punkiin. On siinä ripaus At The Drive-Iniäkin. Yhtä kaikki, vaikuttaa siltä, että on tulossa paras Volta-levy sitten Frances The Muten.
Viimeisen puolisen tuntia bändi käytti vanhojen hittien läpikäymiseen, sikäli kun Son et Lumiere, Inertiatic ESP, The Widow ja Goliath ovat hittejä. Tämän jälkeen bändi lähti. Ei palannut. Täysi Circus huusi bändiä takaisin pitkään. Toisaalta pitää jättää nälkäiseksi, mutta olisi vielä puolen tuntia voinut vetäistä.
Keikka vaikutti jakaneen porukkaa aika voimakkaasti. Yksi pettynyt meuhkasi ulos mennessään kovaan ääneen heittäneensä 50 euroa kankkulan kaivoon. Edessäni seisonut antoi yhtä paljon huomiota Facebookille kuin keikalle. Minä pidin kovaa, etenkin uusien biisien parhaista vedoista. Pikakysely ympäriinsä vaikutti siltä, etten ollut yksin. Me kaikki olisimme silti halunneet lisää.
“It’s maybe the best thing done by anyone, ever. It could create another planetary system. I’m not joking, and I’m not being egotistical.”
Luotan itse, että siinä on eväät tulla paremmaksi vedoksi kuin mikään Metallica-viritys 20 vuoteen, mutta ihan noin kova luotto ei ole. Toisaalta Lou Reed on kuullut sen, minä en.
via Pitchfork
Fatman tekee kummallisia vimpaimia: Putkivahvistin-/iPod-telakkayhdistelmiä. Tarvitseeko kukaan tuollaista? Ei. Onko tuollainen loistava? Ilman muuta.
Putkietuaste iPod-telakassa on aika hassu ajatus. Putket toki tuovat lämpöä soundiin, mutta oikeasti, loppupeleissä kysymys on vain fiiliksestä. Kun vahvistimen päällä hehkuvat putket, onhan siinä väistämättä oma vetovoimansa. Vahvistin kuulostaa toki hyvältä, siitä ei tämä jää ainakaan kiinni. Viimeistely laitteessa on ihan viimeisen päälle. Materiaalit tuntuvat hyviltä, vahvistin painaa kokoisekseen todella reippaasti (5.8 kg) ja se on tyylikkään pienieleinen.
iTube-mallistoa on tarjolla laajasti. Tässä tapauksessa koeajossa on kaiuttimien ja vahvistimen paketti nimeltä iTube Red-i. iTube Red-i:ssä mukana tulleet näyttävät pienet kaiuttimet ovat ihan kohtuulliset, paitsi bassopuolella. Jos tosissaan olisi, tuohon kannattaisi lyödä jotkut pienet hifimmät kaiuttimet mukaan.
En näillä lähtisi isoja stereoita korvaamaan, mutta keittiöstereoina nuo ovat jokseenkin niin loistavat kuin vain suinkin voivat olla. Se on aika lailla fiiliksestä ja ulkonäöstä kiinni, ja niissä tämä pieksee melkein mitkä vaan olohuonesterkat.
Näitä myydään ympäri nettiä aika kovaan hintaan, mutta kun shoppailee ympäriinsä, löytää aika halpoja diilejä. Ostin omani Planet Gizmosta.
Nyt kun on peräkkäin arvioitu hifiä ja viiniä, lienee seuraavassa postauksessa aika palata normaaliin räkäilyyn.
Crosspostattu myös loistava.infoon.
Alkon valikoimiin on tullut hiljattain Motörhead Shiraz Australiasta. Joistain harvoista Alkoista sitä saa yksittäispulloina. (Helsingissä ainakin Kallio, Arkadia, Munkka ja Kasarmitori tarjoilevat näin.)
Viini on hinnoiteltu laadukkaan 15 euron viinin hintaiseksi. Kyynisempi voisi sanoa, että tässä saattaa olla tavoite rahastaa bändin nimellä ja myydä semi-ok-viiniä hyvän viinin hinnalla.
Maistelimme tuota. Harmiksemme totesimme, että kyynisempi oli tällä kertaa oikeassa. Vaikken ole suuri viinintuntija, uskallan sanoa, että se on semi-ok-viiniä hyvän viinin hinnalla. Pullo ja ajatus ovat kuitenkin oikein hyviä. Tuli otettua riski viinivalinnassa. Then again – if you want to gamble, I tell you I’m your man.
Metallica ja Lou Reed ovat pistäneet hynttyyt yhteen ainakin yhden projektin ajaksi, ja levyä pukkaa. A match made in heaven?
