Faith No More: Sol Invictus

Faith No More

Mike Patton Ilosaarirockissa 2010, kuva: allekirjoittanut, läpi klikkaamalla lisää samaa

Nyt uusi Faith No More on Spotifyssäkin. Se on tovin verran ollut Soundcloudissa ennakkokuuntelussa ja olen sen kymmenisen kertaa rullannut läpi.

Onneksi tuo ei ole helposti aukeava levy ja tykästyn siihen joka kuulemalla enemmän. Superhero, Separation Anxiety, Cone of Shame ja Motherfucker nousevat massasta pinnalle. Jokainen näistä on synkkä ja hyvin kaukana hitistä, vaikka Motherfuckerin koukku onkin tarttuva.

Hieman yllättäen levy ei ole ihan niin kummallinen kuin voisi näiltä epeleiltä odottaa. Tämä on normaalein ja vähiten kokeellinen rokkilevy heti Album of the Yearin jälkeen. Koskettimet ja erityiset kikkailut ovat vähissä ja Patton pitää itsensä tiukemmin kurissa kuin Angel Dustilla tai King for a Daylla. Basso on kaiken keskellä – ehkä siksi, että haastatteluiden perusteella Billy Gould on ollut ilmeisesti biisinkirjoituksessa isossa roolissa, ja istuu myös tuottajan pallilla. (Päivän harhaanjohtava trivia: Tämä on ensimmäinen CMX-tuottajan tuottama Faith No More -levy!)

Ei tällä uusia faneja voiteta, mutta 70-80 -luvun vaihteen tienoilla syntyneet saavat nostalgiannälkäänsä vielä yhden hyvän FNM-levyn. Kyllä tämä Album of the Yearin voittaa helposti, mutta kuinka mahdottomissa korkeuksissa voi rima ollakaan, kun on tehnyt Real Thing / Angel Dust / King for a Day -kolmikon ja niitä on parikymmentä vuotta makustellut.

Laura Jane Grace plus Miley Cyrus

Jos olet sensorttinen, että oudot yhdistelmät hämmentävät, ei kannata painaa playta. Alla olevassa videossa tulkitaan Against Me!n uudelta (ilmiömäiseltä!) levyltä True Trans Soul Rebel akustisesti hieman vähemmän punkahtavana versiona normiliveen verrattuna. Tulkitsijoina ovat Laura Jane Grace Against Me!stä ja Miley Cyrus. Miley Cyrus näyttää ravistelevan viimeisetkin Hannah Montanan rippeet niskastaan.

Eikö ole vielä riittävän erikoinen yhdistelmä? Lisätään Joan Jett ja coveroidaan The Replacementsia.

Refused are not dead – uutta musaa!

Refused palasi reilun kymmenen vuoden tauoltaan, soitteli vähän keikkoja ja sitten päräytti kasaan uuden levyn. Miten kesäkuussa julkaistava uusi levy voisi mitenkään pärjätä The Shape of Punk to Comelle?

Jos ensimmäisestä juuri tulleesta sinkusta voidaan mitään päätellä, niin näköjään ihan hyvin voi pärjätä. Kesällä nähdään Provinssin lauantaissa!

Alexi Laiho tarvitsee 100 kitaristia keikalle

Helsingin Juhlaviikoilla on harvinaisen kiinnostava viritys. Alexi Laiho tekee jonkinsorttisen metallivirityksen Senaatintorille 14.8. Siinä soitetaan tilaustyönä hänen säveltämänsä biisi Alexin + sadan kitaristin voimin.

Haku noihin sataan kitaristiin on julkinen. Totesin heti tuon luettuani, että tuohon pitää hakea. Katsoin videon, jossa näytetään klippi, joka pitää opetella.

Ei tarvitse mitään muuta kuin soittaa tarkasti ja nopeasti. …ja siinä kohtaa nousikin meikäläisen tie pystyyn.

Keinuva Lahna Ilosaareen, EP:t uusintapainoksiksi

Keinuva Lahna oli vahva, mutta valitettavan vähän julkaissut bändi. Nyt se tulee takaisin ainakin hetkeksi.

Bändi julkaisee uudelleen keräilyharvinaisuuksiksi käyneet levynsä yhdellä vinyylillä ja CD:llä. Pari bonusbiisiäkin löytyy.

En ole koskaan juurikaan myynyt levyjäni, mutta poikkeuksena on Keinuvan Lahnan EP:t, joista joskus 90-luvun lopussa minulle tarjottiin riittävän monta satasta, mikä opiskelijan budjetissa on sellainen raha, jolle ei voi sanoa ei. En muista, kuka ne osti, mutta tarjouksesta päätellen ostaja todella halusi ne.

Screaming Females: Criminal Image

Screaming Femalesilta on huomenna tulossa uusi levy Rose Mountains. Ensimmäinen sinkku on jo ulkona ja JUUH ELIKKÄS EIKUN SIIS NYT LÄHTEE KUIN OLISI 1994! POLJE SITÄ FUZZIA!

Kuunnelkaa nyt tuota. Tuo, jos mikä, on Smashing Pumpkinsin kaksi ensimmäistä levyä (eikö intro olekin vähän Drown?), Breeders, L7 ja Sleater-Kinney (kova paluulevy heilläkin).

Olin onnekas, että sain olla teini 1991-1994. Tällaista kamaa soittivat jopa valtavirran mediat silloin. Kunpa silloin olisi ollut yhtä helppoa löytää uutta musiikkia kuin nyt.

Dokkari: Onko grunge metallia? (Vastaus: ei oikein)

VH1:n Metal Evolution -dokkarisarjassa pureuduttiin hyvin grungeen. Tämä on poikkeuksellisen hyvä jakso. Ainoastaan se häiritsee, että käytetään hirveästi aikaa siihen, että mietitään onko grunge metallia. (Pikatiivistelmä: osiltaan ehkä, etenkin 70-luvun metallia, isommalta osin ei, paljon lähempänä punkkia.)

Häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten ennen tätä dokkaria tuntenut sanaa ”yarl”.

NOFX:n Fat Miken musikaalin soundtrack streamattavana

Fat Miken Home Street Home -musikaalin soundtrack on etukäteiskuuntelussa streamattavana.

En osaa kuunnella tuota musikaalinystävän korvin. Minun korvaani se kuulostaa Avenue Q -musikaalin ja NOFX:n ristisiitokselta – mikä taustavoimat huomioonottaen ei ole lainkaan yllättävää. Puolentoista kuuntelun perusteella pidän.