Uusi versio The Mars Voltasta on Antemasque

The Mars Voltan tehokaksikko Cedric & Omar ottivat mukaan yhden entisistä Mars Volta -rumpaleista ja ensimmäisellä MV-levylläkin soittaneen Flean ja pistivät bändin nimeltä Antemasque pystyyn. En ymmärrä yhtään, miksei tuo ole nimeltään Mars Volta.

Yhtä kaikki, kolme uutta biisiä on ulkona, ja niistä etenkin Hangin’ in the Lurch on ihan timanttia. Se on vähän kuin Mars Volta soittaisi Rushia At The Drive-In -otteella. Minulle tämä on kiinnostavinta Voltaa sitten Frances The Muten.

Guns N’ Rosesille Vegas-pätkä Celine Dionin ja Britney Spearsin jalanjälissä

Guns N’ Roses -nimellä tunnettu Axl Rosen sooloprojekti pistää show’n taas pariksi viikoksi pystyyn Las Vegasiin.

”An Evening of Destruction. No Trickery! residency will feature an all-new production to highlight the band’s legacy. The nine-show commitment will allow concertgoers to get up-close-and-personal with Guns N’ Roses while the group performs everything from its greatest hits to a few lesser known but beloved songs.”

Ennustin tämän.

The Menzingers: In Remission

The Menzingers palaa ja uutta Rented World -levyä puskee 22.4. Ensimmäinen siivu In Remission lupaa hyvää.

Toissavuoden On The Impossible Past on epäinhimillisen kova suuren yleisön näppärästi sivuuttama levy. Miten mikään melko helposti kuunneltava punkkipoppoo voi panna ulos noin tiukkaa tavaraa Epitaphilla ja jäädä vain pienen piirin jutuksi? Menzingers olisi voinut olla 2010-luvun Weezer.

Vuoden paras julkaisu tähän mennessä: Against Me! – Transgender Dysphoria Blues

Viime viikolla julkaistiin Against Me!n Transgender Dysphoria Blues. Tämän viikon olen pyörittänyt sitä enemmän tai vähemmän repeatilla, koska tämä on täysosuma.

Popmusiikkia tehdään usein siten, että tarina on mahdollisimman samastuttava ja mahdollisimman moni voi kuvitella sen kertovan juuri omasta elämästään. Tämä on teemalevy sukupuolidysforiasta ja osin nokkamies/nokkanainen Laura Jane Gracen (ent. Tom Gabel) omaelämäkerrallinen tarina sukupuolenvaihdoksesta.

En koe tuon täysin olevan samastuttava tarina, mutta biisit ovat upeasti kirjoitettuja punkkiralleja vetävästi esitettynä. Äkkiväärän mutkan vetäisevää teemaa pehmentävät aika popisti kirjoitetut melodiat. Kaikessa on kuitenkin riittävästi säröä, ettei tämä Blink-182:lta tunnu.

Käytä 28 minuuttia 43 sekuntia ja rakastu tähän levyyn. Paina tuosta alta play. Nyt.

Jos olit poissa viimeiset viisi vuotta -playlist

Kaverini totesi, ettei ole aktiivisesti kuunnellut säröistä rokkia pitkään aikaan. Mietin, että mitä on säröisessä rokissa menettänyt, jos ei ole kuullut muuta kuin toisella korvalla radiokanavien tarjooman viimeisen viiden vuoden aikana.

On menettänyt muun muassa tämän, kas tässä soittolista:

BTW: Spotifyn ilmaisversion aikarajoitukset poistuivat juuri.

Bändikokous 80-luvun puolivälissä Los Angelesissa

”Kuules Axl, muuten tuo tulkintasi Bob Dylanin klassikosta Knocking on Heaven’s Door voisi toimia, mutta mitä jos laulaisitkin sen sijaan että ’heavens douoou’.”

Axl: ”Miksi ihmeessä douoou? Eihän siinä sanassa ole ainuttakaan diftongia, saati sitten kahta!”

”Luota muhun, tää menee läpi. Sen lisäksi se vaatii siihen tyhjään kohtaan, että laulat ’häi, häi, häi häi jea’.”

Axl: ”Tossa ei ole mitään järkeä. Neljä kertaa ’häi?’ Lupaatko, että oot hiljaa ja ei palata tohon enää ikinä, jos kokeillaan kerran keikalla ja se epäonnistuu. Jos yleisölle menee tollainen perseily läpi, niin kelpaa mulle. Jos tuo menee läpi, en enää ikinä sano yhdellekään oudolle idealle ei.”

”Hei, Axl, nyt ollaan kirjoitettu myös oma ykköshitti. Mitens aattelit ääntää, kun sen keskeisin säe loppuu sanaan ’knees’?”

Axl: ”Shanananees.”

”Liian lyhyt.”

Axl: ”Shanananananananees!”

”Totta. Niin se menee. Ei tosta saa mitään selvää, sano siihen perään ’knees’ uudestaan että ihmisetkin tajuaa. Lisäksi, teeskentele väliosassa orgasmi.”

Näin historiaa tehtiin.