Author Archive

Cat Power @ Circus

Amerikkalainen Cat Power, eli Chan Marshall taustayhtyeineen, kävi Circuksessa ensimmäisellä Suomen vierailullaan. Artistin lavashow oli niukkavaloinen, mutta onneksi musiikkia ei tarvitse nähdä nauttiakseen siitä.

Tagit: ,

Tori Amos Jäähallissa

Tori Amosin - Night of Hunters – maailmankiertu starttasi eilen Helsingin Jäähallista. Aiemmin Provisinssirockissa (2007) ja Pori Jazzissa (2010) esiintynyt Amerikkalainen laulaja tarjosi loppuunmyydylle jäähallille kappaleita viimeiseltä Night of Hunters levyltä sekä myös yleisön innostumaan saaneita tunnetumpia kappaleita uran alkuvaiheilta. Apollon Musagete jousikvartetti tuki artistin esitystä osassa kappaleita. Laulu ja ...

Tagit: , ,

The National @ Kulttuuritalo

Brooklynin lahja indiemusiikille, eli The National myi Kulttuuritalon hetkessä loppuun joten bändille järjestettiin lisäkonsertti 4.3. Yhtyeen kaksi viimeisintä levyä Boxer & High Violet ovat nostaneet sen yhdeksi tämän hetken suositummaksi vaihtoehtorockbändiksi. Kulttuuritalon akustiikka tai miksaus saivat bändin kuulostamaan välillä tukkoiselta, mutta varsinkin encore oli vakuuttavaa kuultavaa. Yhtye esiintyy seuraavan kerran ...

Tagit: , ,

Ipanapa Allstars

Lastenmusiikki tavastialla 30.1.2011. Muun muassa Paula Koivuniemi lauloi ja lapset kuuntelivat.

Tagit: , ,

Flow 2010 kuvasatsi

M.I.A. Lisää kuvia linkin takana.

Tagit: , , , , , , , , , , , ,

Flow 2010 avajaiskonsertti

Flow festarit Helsingin Suvilahdessa potkaistiin käyntiin keskiviikkona avajaiskonsertilla jonka pääesiintyjinä The Chemical Brothers ja LCD Soundsystem. Festivaalialuetta oli laajennettu ja muutettu viime vuodesta. Osa työstä tuntui olevan vielä kesken, mutta varsinainen festivaali käynnistyykin vasta perjantaina. Lisätila tulee tarpeeseen, sillä festivaali on jo osittain loppuunmyyty. Vierailuni jäi tänään hyvin nopeaksi visiitiksi, ...

Tagit: ,

Arcade Fire Senaatintorilla

Lämmin kesäilta, Kanadan indietähti Arcade Fire soittamassa Senaatintorilla. Toimiva yhdistelmä. Yhtyeen ensimmäistä Suomen-keikkaa kohtaan oli itselläkin ehkä turhan korkeat odotukset. Bändin kahdeksan soittajan energinen show viihdytti n. 4000 hengen yleisöä, mutta kokonaisuus jäi silti vain erittäin hyväksi. Tulevalta levyltä kuultiin myös muutamia kappaleita ja onnekkaimmat pääsivät lähikosketukseen keulahahmo Win Butlerin ...

Tagit: , ,

Wilco Kulttuuritalolla 20.5.

Viime vuoden juhlaviikoilla yleisönsä hurmannut ja itsekkin suosiostaan yllättynyt Wilco teki paluun ja heitti torstaina keikan Helsingin Kulttuuritalolla. Ärhäkästi setin aloittanut bändi tarjosi taas taidokasta yhteensoittoa ja kappaleita yhtyeen vanhasta ja uudesta tuotannosta. Puolessavälissä keikkaa hyväntuuliseksi heittäytynyt Jeff Tweedy vaihtoi kuulumisia myös yleisön kanssa. Kiitos ja aloha Wilco, toivottavasti näemme taas ...

Tagit: ,

Band of Horses Tavastialla

Seatlesta lähtöisin oleva indierock-yhtye Band of Horses kävi heittämässä ensimmäisen Suomen keikkansa Tavastialla 18. elokuuta. Loppuunmyydyn illan aikana kuultiin kappaleita myös tulevalta levyltä sekä parhaimmillaan neljän kitaristin yhteissoittoa.

Tagit: ,

Flow kuvina

Pieni pintaraapaisu Flow:n monipuolisesta ohjelmasta kuvina. Vampire Weekend Lisää kuvia linkin (alla) takana.

Tagit: , , , , , , ,

Pitkä kuuma kesä & The Flaming Lips

Ensimmäistä kertaa festivaalimuotoon paisunut Pitkä kuuma kesä tapahtuma tarjosi hyvän kattauksen bändejä sijainniltaan mainiossa paikassa. Suvilahden voimalan alue toimi pienestä koostaan huolimatta. Jonot juoma- ja ruokapisteille olivat lyhyet ja vessojakin tuntui olevan tarpeeksi. Itselleni tapahtuma jäi vain sunnuntain illan mittaiseksi. Flaming Lipsiä oltiin tultu katsomaan ja hyväntuulinen Wayne Coyne veti ...

Tagit: ,