Metallica ja Aerosmith -bändielämäkerrat

Lukaisin muutaman hieman vanhemman bändielämäkerran. Molemmissa on sama vika – biisien synnystä ja tekoprosessista ei kerrota riittävästi – mutta eri syystä.

Joel McIverin kirjoittama Metallica (Like) kertoo yhtyeen tarinan sen muodostumisesta aina St. Anger -levyn valmistumiseen asti. Kirjassa on yksi perustavaa laatua oleva ongelma: yhtye ei ole osallistunut kirjan tekoon vaan McIver pohjaa tekstinsä omiin ja muiden tekemiin haastatteluihin. Tekstiin on kuitenkin vaikea saada aitoa tunnelmaa jos kertoja ei itse ole ollut paikalla tapahtumien keskipisteessä. Tätä toki jonkin verran paikkaavat muiden aikalaisten kommentit.

Ottaen huomioon että vaikkei McIver ole saanut bändiä mukaan kirjan tekoa varten, siinä on kuitenkin vaikuttavat 440 sivua. Tälle on syynsä. Kirjan alkupuolella käydään läpi bändin alkuvaiheiden lisäksi myös thrashin syntyhistoria. Tämä on periaatteessa mielenkiintoista mutta karkaa silti liikaa sivuun kirjan pääaiheesta. Kirjan loppupuolella Metallican Napster-oikeudenkäynnin läpikäynnissä ja analysoinnissa McIver uppoutuu aivan liian syvälle.

Metallica -kirjan plussana on se, että McIver esittää omia mielipiteitään ja avointa kritiikkiä yhtyeen levyistä ja toiminnasta. Paha kyllä, hän ei saa sinänsä aiheellisesta kritiikistään aikaan kovin kiinnostavaa tekstiä ja päätyy usein toistamaan itseään.

Kaikesta huolimatta kirjassa oli paljon Metallica-historiaa jota en aikaisemmin tiennyt. Kuten se, että Metallican jäsenet diggailivat aikoinaan Aerosmithiä.

Walk This Way – Aerosmithin tarina (Like) sisältää bändin historiaa aina Nine Lives -levyn julkaisuun asti. Just Push Playn eikä tulevan Music From Another Dimension -levyn tekoprosessit eivät siis tähän kirjaan sisälly.

Toisin kuin Metallica-kirja, tämä teos on tehty yhteistyössä yhtyeen kanssa. Niinpä kirjoittaja Stephen Davisillä ei ole pulaa bändin kommenteista ja muistoista. Kuten alussa mainitsin, molempien kirjojen puute on että ne eivät kerro riittävästi biisien taustoista ja synnystä. Aerosmith-historiikki on tässä astetta Metallicaa parempi.

Walk This Wayn perusteella yksi syy siihen että kappaleiden taustoja ei avata enempää on se että sekä Aerosmithin jäsenet että muut levyjen tekoon osallistuneet ovat olleet yhtyeen kulta-aikoina niin sekaisin päihteistä etteivät yksinkertaisesti muista kaikkea. Sekoilustaan bändi muistaakin sitten enemmän ja sitä on kirjassa riittävästi. Oli yllättävää havaita että Spinal Tap -leffan tarinoista moni lienee napattu Aerosmithiltä.

Yhtä kaikki, Walk This Way on ihan pätevä bändihistoriikki. Tällaiset kirjat ovat aina kiinnostavampia lukea kun bändi puhuu omalla äänellään.

Sonisphere Helsinki 2012: Metallica

Tämän vuoden Sonispheren täkynä oli Metallican esittämä musta albumi. Yllätyin ettei yhtye soittanut sitä heti keikan kärkeen vaan käyntiin lähdettiin Hit The Lightsin ja Masters Of Puppetsin voimin. Yhtyeen historian ensimmäinen biisi oli hyvä keikan avaaja, mutta jälkimmäinen tuntui hieman läpijuostulta.

Perään tuli vielä pari kappaletta kunnes yhtye pääsi videointron jälkeen The Black Albumin kimppuun. Kappaleita ei esitetty samassa järjestyksessä kuin levyllä (mikä on tavallaan sääli), vaan lopusta alkuun jolloin suurimmat hitit säästyivät viimeiseksi. Sad But Truen riffi on edelleen aivan killeri.

Valoa

Vanhalla aloitettiin ja myös lopetettiin: ilta päättyi Seek And Destroyhin. Metro kulki vielä keikan päätyttyä, mistä kiitos HKL:lle.

Blood Red Shoes – Lost Kids

En enää muista mistä bongasin englantilaisduo Blood Red Shoesin, mutta sen soittama säröinen, raaka rock on mieleeni.

Vaikutteita kaksikko on ottanut jenkkilän suunnasta joista Wikipedia mainitsee mm. QOTSAn ja Sonic Youthin. Itselleni tulee mieleen (soundillisesti, ei niinkään tyylillisesti) Jon Spencer Blues Explosion mikä varmaankin pohjautuu siihen että molemmista bändeistä puuttuu basisti.

Uusimman levyn Lost Kids -kappaleesta on tehty tyylikäs bändisoittovideo. Rumpali-laulaja Steven Ansellin elkeistä tulee etäisesti mieleen Billie Joe Armstrong.

Tällaista kuunnellessa nousee mieleen ajatus kitaransoiton opettelusta ja bändin perustamisesta.