Suicidal Tendencies Virgin Oilissa

Suicidal Tendencies

18 vuotta sitten Oulunkylässä olin ensimmäistä kertaa isolla keikalla. Siellä soittivat Suicidal Tendencies, The Cult ja Metallica. 90-luvun alussa ensimmäisen viiden ostamani levyn joukossa oli Suicidal Tendenciesin levy. Nyt, elokuussa 2011 Virgin Oilissa, palattiin kauas menneisyyteen. Vähän jännitti, että voisiko tämä olla niin kova kuin miltä se joskus tuntui.

Ensimmäisen biisin puolivälissä olin varma, että tästä tulee vielä kovempi veto kuin edes uskallan toivoa. Tallella oli sekä 80-luvun punk ja thrash että myös 90-luvun alun funk-Suicidal.

Uusi rytmiryhmä oli poikkeuksellisen pätevä ja funkkasi jokseenkin niin kovaa kuin tuollaisessa mätössä voi funkata. Kitaristit pärjäsivät riffien runnomisen lisäksi komeasti kasaritilutuksessa, vaikken moisesta suuremmin välitäkään. Kasaritilutus on Suicidalissa ainoa asia, joka ohi aika on ajanut.

Mike Muir oli edelleen sellainen kuin Muir on. Muir näyttää hyvin, mikä ero on laulajalla ja keulahahmolla. Ehkei Muir ole järin taitava laulaja teknisesti, mutta virtaa riittää, ja koko ajan huomio on Muirissa. Tyyppi veuhtoo niin kuin ei tietäisi, että on ihmisten ilmoilla. Juuri noin se pitää tehdäkin – vaikka ikää olisi melkein 50, kyllä vielä voi painaa täysillä. Iggy Pop on 64, eikä vielä ole löysännyt, joten eiköhän Muirillakin ole tehokasta peliaikaa vielä reippaasti jäljellä.

Yleisö oli tulessa. Moshpit oli käynnissä joka kerta kun tempo vähänkin nousi. Alta näkyy, millainen meininki oli:

Jotkut bootleggasivatkin pätkiä keikasta:

Tämä oli kova veto, ei pelkkä nostalgiapläjäys. Jos oikein kuulin, Muir huikkasi lavalla, että olisivat tulossa ensi vuonna uudestaan. Minäkin olen tulossa.

Flow: sunnuntai sai hymyn huulille

Suvilahden sunnuntai sujui edellispäiviä antoisammissa merkeissä.

Aloe Blaccin isännöimä klubi Black tentissä tarjoili iltapäivään sopivan keveää tanssimusiikkia. Päälavalla Sly & Robbien dub-rytmittely ei ennen poistumistani päässyt kunnolla käyntiin, mutta onneksi viereisellä Open Source Stagella esiintynyt Eero Johannes jatkoi letkeän aurinkoista sunnuntaitunnelmaa. OSS-lavan yleisön ehdotusten perusteella kasattu ohjelma olikin festarin yllättävä piristysruiske.

Jamie Woonin konsertti oli ymmärrettävästi sijoitettu telttaan, onhan Mirrorwriting-levyn tunnelma klubimaisen viileä. Olikin yllätys kun brittiartisti tuli lavalle sähkökitaran ja bändin (basisti/kosketinsoittaja, rumpali, kosketinsoittaja) kanssa.

Bändisoundi oli vahvimmillaan Charles & Eddie -cover Would I Lie To You:n aikana. Omissa kappaleissaan Woon jätti välillä sähkökitaran sivuun mikä toi soundin lähemmäksi levyn melankolista kaupunkitunnelmaa. Vaikka kontrasti hieman hämmensi, se ei pilannut kokonaisuutta. Viimeisen numeron Woon esitti yksin samplaamalla omaa ääntään ja rakentamalla kappaleen niistä.

Jamie Woon

Kanye Westin aloitus viivästyi huomattavasti, ainakin osin voimakkaan tuulen aiheuttamien turvatoimenpiteiden vuoksi. Kun keikka vihdoin alkoi, kävi heti selväksi että kyseessä on isoin show joka Flowssa on nähty. Tanssijoiden jälkeen lavalle tullut West nousi yleisön keskelle nostolavan avulla ja esitti avauskappaleen Dark Fantasy. Tämän jälkeen kuultiin Power ja nähtiin räjähteitä, savua ja upeita laservaloja.

Valitettavasti musiikillinen sisältö ei kantanut lupaavaa alkua pidemmälle. Westin räppäystä kesti kuunnella, mutta autotunetettu laulu kuulosti mauttomalta. Kun tähän lisättiin pitkät, Westin varassa olleet rauhalliset osuudet, menetin mielenkiintoni.

Onneksi en lähtenyt kotiin, vaan menin viimeiseksi tunniksi Takapihalle. Siellä illan päätti We Love Helsingin tanssit, joita on järjestetty Flowssa kahdesti aiemmin. Vanhat ja hieman tuoreemmatkin käännösiskelmät saattavat kuulostaa oudolta konseptilta festareille, mutta idea toimii. Rento, välitön fiilis oli aivan toista kuin päälavan massiivisessa show:ssa. Loppuyllätyksenä kuultiin vielä Ruudolfin ja Karri Koiran livenä vetämä, kesähitiksikin mainostettu Mammat riivaa.

Flow: Toistaiseksi ei täysosumia

Harmittavasti täytyy todeta että omalla kohdallani Flow ei ole vielä tarjonnut täysosumia.

The Pains Of Being Pure At Heart

Nimihirviö The Pains Of Being Pure At Heart soitti kuitenkin lauantaina kelpo keikan. Laulaja-kitaristi Kip Berman ei ole kummoinen vokalisti, mutta se ei onneksi yhtyeen kokonaissoundia juuri haittaa.

Muiden suusta toki kuului kehuja hyvistä keikoista. Jo Stancen esitys ison, suomijazzin huippunimiä vilisevän yhtyeen kanssa oli toki laadukas. Myös Janelle Monáeta kehuttiin.

Monáen keikan alkupuoli oli kuitenkin turhan siirappinen. Monáe viljeli laulussaan tyypillisen amerikkalaisia korukuvioita, jotka kuulostavat helposti mauttomilta. Lisäksi Smile-klassikkokappaleen versiointi ei oikein sopinut tyyliin. Onneksi toinen coverkappale, Jackson 5:n I Want You Back toimi huomattavasti paremmin. Loppupuoli keikasta oli muutenkin timanttia mm. Cold War ja Tightrope -hittien tahtiin. Kykyjä nuorella naisella on, siitä ei ole epäselvyyttä.

Aiemmin ehdin katsomaan tovin amerikkalaista Iron & Winea. Yhtyeen kanssa esiintyneen Samuel Beamin soitto soi oikein mallikkaasti. Tein kuitenkin virheen ja lähdin etsimään paikkaa MC Taakibörstan keikalta. Pieni Open Source Stage oli kuitenkin tupaten täynnä eikä räppikolmikko edes aloittanut ennen Iron & Winen lopettamista. Lykke Li:n peruttua olisi ollut hyvä idea siirtää Taakibörsta päälavalle. Väkeä olisi riittänyt sinnekin.

Loppuillasta kokeilin Human Leaguen 80-luvun nostalgiaa, mutta se ei uponnut, ei sitten yhtään. Hämmentävän moni silti tuntui olevan fiiliksissä.

Flow-aiheisia lähetyksiä

Jos et pääse paikan päälle Suvilahteen, kannattaa kuunnella keikkoja Gimme Indie -nettiradiosta ja Radio Helsingin lähetyksiä. Lähetykset ovat suoria.

Gimme Indie ei tarjoa läheskään kaikkia keikkoja, mutta esimerkiksi The Pains Of Being Pure At Heartin keikka lähetetään.

Itse festareilla on tarjolla Radio Helsingistä tuttu Musaneuvosto, jossa keskustelemassa ovat mm. MC Taakibörstan jäsenet sekä Yona. Artistit, kuten dj Danny Krivit vetävät keikkojen lisäksi workshoppeja. Ja mikäli ehdin, käyn katsastamassa onko Flow-kisastudiossa käytössä oranssitakit.

Keskeisimmät teemat Josh Hommen sanoituksissa

– Kukaan ei tiedä, joku tietää, joku tietäisi, tai kaikki tietää (jotain)
– Joku tai jokin on hukassa
– Jonkun pitää löytää jokin, tai joku ei voi löytää jotain
– Minä tulen tekemään jotain
– Sinä olet jossain
– Liikkuminen kulkuväylillä (mm. kävely jalkakäytävällä, ajaminen maantiellä, umpikujat)
– Silmät pitää joko aukaista tai sulkea