Ruisrock 2011: perjantai

Ei pitänyt alun perin mennä lainkaan Ruisrockiin tänä vuonna. Sitten ne menivät julkistamaan, että Primus soittaa perjantaina. 13 vuotta sitten Primus soitti Provinssirockissa, ja keikka oli meikäläisen kolmen parhaan keikan joukossa ikinä. Ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta jäädä kotiin, jos noin pitkän tauon jälkeen palaavat maahan.

Perjantai alkoi Circlen jumituksella. Circle on aivan mahtavaa ensimmäiset puoli tuntia, ja sitten saan yliannostuksen. Circle on kuin sokeria. Vähän on mainiota, mutta liika Circle menee jo yli.

Kun Circle on nautittu, on Primuksen aika. Primus runttaa tunnin verran menemään ja tarjoaa niin leveän kattauksen parinkymmenen vuoden tuotannosta kuin vain siinä ajassa voi. Claypool vaikuttaa hieman nuutuneelta, mutta kovana ammattimiehenä vetää niin tiukasti kuin hänellä on aina tapana. Seuraan keikkaa mosh pitin vieressä tarkkaavaisena. Ympärilläni ei olla ihan yhtä tarkkaavaisia, ja minut peitellään vichyyn ja makeaan savuun vähän väliä. Pitti sekoaa täysin, kun Those Damned Blue Collar Tweekers alkaa soida. Jos Tweekers on yleisön mielestä iso hitti, näemmä muutkin ovat opiskelleet Primuksensa hyvin.

Uusiakin kappaleita kuultiin. Joku bootleggari oli napannut pystybassolla vedetyn Jilly’s on Smackin videolle:

Primuksen jälkeen oli Jarkko Martikaisen pikkulavan akustisen soolokeikan aika. Martikaisen vedon muoto ja yleisön reaktio oli mielenkiintoisesti ristiriidassa. Ote oli rauhallinen ja jonkin verran surumielinen. Yleisö pikkulavalla oli aivan haltioissaan ja hurrasi raivokkaasti. Ehkei artisti ollut tarkoittanut, että porukka olisi aivan ekstaasissa ja huutaisi vimmalla, kun Kaikki me kuolemme pian, mutta yhtä kaikki – nyt oli poikkeuksellisen kova noste Martikaisella. Hyvä.

The National valtasi rantalavan seuraavana. Olen antanut The Nationalille monta mahdollisuutta. On ihan selvää, että kyseessä on hyvä bändi, joka kirjoittaa hienoja biisejä. Silti, jos olen vähänkin väärässä mielentilassa (ts. ei kenkiintuijottelutilassa), se ei iske. Eilen olin vähän liian kiireisellä tuulella, joten Nationalin keikka ei oikein pudonnut. Koska ne ovat kuitenkin sen verran hyviä, tulihan se katsottua alusta loppuun.

Prodigy päätti illan. Hyvät bileet, maa hytkyi, porukka jorasi. Jos olisi ruvennut kitisemään, olisi voinut todeta, että keikka vaikutti aika paljon siltä, että onko se nyt niin hirveän liveä, jos yksi hiljaisella oleva kitara, rummut ja MC painavat menemään valmiiksi ohjelmoidun taustan päälle. Toisaalta näissä karkeloissa se ei ole olennaista. Keikan piti olla hyvät bileet, ja sitä ne olivat.

Takaisin autoon, kotiin ja neljältä nukkumaan. Ruisrockin pistokeikka on ohi.