Hieman vajaa puolitoista tuntia The Mars Voltaa Circuksessa

The Mars Volta ei ole tätä ennen käynyt kunnollisella klubikeikalla Suomessa. Odotukset olivat kovat. Melkein 50 euron lipun hinta antoi luvan myös vaatia hyvää.

Koska yleisö söi bändin kädestä, oli mahdollista käyttää ensimmäinen tunti toistaiseksi julkaisemattoman levyn materiaalin soittamiseen. Yleensä moinen veto olisi aika ikävä temppu, mutta nyt taitaa olla tulossa melkoinen jysäys levyksi. Joissain haastatteluissa uutta levyä on nimitetty aivan erilaiseksi kuin vanha tuotanto, ja luokittelulla ”future punk”, mutta kyllä sillä on vahvempi sukulaisuussuhde ensimmäiseen kahteen levyyn ennemmin kuin punkiin. On siinä ripaus At The Drive-Iniäkin. Yhtä kaikki, vaikuttaa siltä, että on tulossa paras Volta-levy sitten Frances The Muten.

Viimeisen puolisen tuntia bändi käytti vanhojen hittien läpikäymiseen, sikäli kun Son et Lumiere, Inertiatic ESP, The Widow ja Goliath ovat hittejä. Tämän jälkeen bändi lähti. Ei palannut. Täysi Circus huusi bändiä takaisin pitkään. Toisaalta pitää jättää nälkäiseksi, mutta olisi vielä puolen tuntia voinut vetäistä.

Keikka vaikutti jakaneen porukkaa aika voimakkaasti. Yksi pettynyt meuhkasi ulos mennessään kovaan ääneen heittäneensä 50 euroa kankkulan kaivoon. Edessäni seisonut antoi yhtä paljon huomiota Facebookille kuin keikalle. Minä pidin kovaa, etenkin uusien biisien parhaista vedoista. Pikakysely ympäriinsä vaikutti siltä, etten ollut yksin. Me kaikki olisimme silti halunneet lisää.