Jarkko Martikainen & Äänioikeus Korjaamolla 21.5.2011
Jarkko Martikainen ja Äänioikeus olivat Korjaamolla Taka-Töölössä tulkitsemassa Usko-levyn sisältöä. Usko oli hieno seuraaja pikkuisen etäiseksi jääneelle Toivolle, ja siksipä ei ole kohtuutonta vetäistä keikka melkein pelkästään yhtä levyä.
Bändi oli kovia ammattilaisia täynnä ja keulahahmo oli – kuten aina – hyväntuulinen, vaikka sali ei ollut edes puolillaan. Ehkä 17/19 euron hinta oli liikaa monille. Olihan tuo keikka sen arvoinen, mutta sitä eivät näemmä muut etukäteen tienneet. Paikalle saapuneet palkittiin, ja vähä yleisö piti kuitenkin kovaa näkemästään.
Uskolta poikettiin vain Ihmisten puheet ja Polte päästä paratiisiin -kappaleiden ajaksi. Ihmisten puheiden olisi suonut olevan levylläkin. Se on hieno kappale, vaikkei suoraan Uskon teemaan sovikaan. Nämä kaksi saivat myös innostuneimman vastaanoton – ehkä uutuudenviehätys uudessa sovituksessa ja levyttämättömässä kappaleessa aiheuttivat moisen.
Usko on hieno levy, mutta hieman jäin kaipaamaan muita levyjä. Eiköhän seuraavilla kiertueilla päästä taas niihinkin.
