Roxette tekemässä paluuta, konsertti myös Suomessa

Roxette, tuo 80-90 -lukujen taitteen popin voimakaksikko, tekee ensi vuonna maailmankiertueen. Asiasta kertoi aikapäiviä sitten The Daily Roxette, Roxette-fanin uutislähde numero yksi. Eikä tässä vielä kaikki, yhtye aikoo myös julkaista uuden levyn.

Yhtyehän on tainnut julkaista urallaan enemmän kokoelmia kuin studioalbumeja, joten uusi materiaali on tervetullutta. Eri asia sitten on, miten hyvä uudesta levystä tulee. Itse en ole juuri kuunnellut Crash! Boom! Bang! -levyn jälkeistä materiaalia.

Kaksikko Per Gessle-Marie Fredriksson ehti jo tänä vuonna esiintyä joitakin kertoja, mutta ensi vuonna alkava maailmankiertue tuo Roxetten myös Suomeen. Yhtye esiintyy Paraisilla järjestettävässä Rowlit-tapahtumassa 16.7. Liput ovat jo myynnissä.

Enpä tiedä tuleeko Turun suuntaan lähdettyä. Harmittaa että missasin Per Gesslen soolokeikan Tavastialla viime vuonna. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla Roxette-biisejä klubiolosuhteissa, vaikkakin ilman Marie Fredrikssonia.

Tagit: , , ,

  • jsantala

    Heh heh, peräkkäiset uutiset System Of A Downin ja Roxetten paluusta ovat aika koominen yhdistelmä :)