Archive for Lokakuu, 2010

Roklintu soittolista 11/2010

Syksyn aikana on tullut todella paljon kiinnostavaa uutta musiikkia. Kokosin niistä ja vähän vanhemmista biiseistä soittolistan johon voitte vapaasti lisäillä omia suosikkejanne. Tarjolla on mm. seuraavaa: -DJ Shadown akustisvetoinen kappale I've Been Trying. Ilosaarirockin keikka oli timanttia, toivottavasti Josh Davis saadaan uudelleen Suomeen jossain vaiheessa. -Menevä The Ting Tings biisi Hands. Uutta ...

Tagit: , , , , , , , , , , , , , ,

Weezeriltä taas uutta matskua

Tai no, osa Death To False Metalin kappaleista on alunperin kirjoitettu 1990-luvulla, mutta niitä ei ole aiemmin julkaistu. Levyn avausraita Turning Up The Radio sen sijaan on melko tuore. Se pohjautuu täälläkin kommentoituun, Rivers Cuomon Let's Write A Sawng -Youtube-projektiin. Jännityksellä odotan onko kokonaisuus ehyt vai vain kokoelma hajanaisia kappaleita.

Tagit:

Fever Ray ja pari muuta ruotsalaisyhtyettä

Fever Ray on julkaissut uuden singlen. Kappale on Peter Gabriel -cover Mercy Street. Ruotsalaisversio on soundeiltaan kolkompi ja metallisempi, mutta myös rytmikkäämpi. Tyttöduo First Aid Kit taas on versioinut Fever Rayn When I Grow Upin. Sisarusten tyylille uskollinen cover on kuunneltavissa Fever Rayn kotisivuilla. Fever Raysta kiinnostuneiden kannattaa tsekata (samaten ruotsalainen) ...

Tagit: , , , ,

Von Hertzeneiltä uutta matskua

Von Hertzen Brothers julkaisee uuden levyn maaliskuussa 2011. Ne pari biisiä jotka olen radiosta kuullut lupailevat hyvin erilaista levyä kuin aiemmat. Levyn tuottaa Pepe Deluxesta tuttu Jari Salo. Miracle-single on jo facebookkaajien kuunneltavissa.

Tagit: ,

Ben Folds ja Nick Hornby yhteen soppii…

Olen viime päivät kuunnellut uutta Ben Folds-Nick Hornby -yhteistyötä Lonely Avenue. Ensimmäisellä kerralla kuuntelu oli leppoisaa taustamusiikkia muutamine huippukohtineen, jatkossa koukkuja on paljastunut lisää. Musiikki soljuu eteenpäin hieman nyrjähtäneestä A Working Daysta Levi Johnston's Bluesin (hyvällä tavalla) junnaavan kertosäkeen kautta Passwordiin, jonka toistuvana elementtinä on kirjain kirjaimelta saneltavat...niin no, salasanat. Kuten ...

Tagit: ,

Rokkizine lopettaa verkkolehtensä

Rokkizine on lopettanut verkkolehtensä muun muassa siksi, kun ei tule euroja sisään ja ei oikein kannata tehdä raskasta journalistista työtä tappiolla. Roklintu ei mene mihinkään, koska tämän ei missään vaiheessa tarkoittanutkaan tuoda meille euroja ja tämä on kevyttä. Journalismin voi maksimissaan panna lainausmerkkeihin. Kahdeksan ja puoli vuotta on väännetty, enkä näe ...

Prince ei tule Suomeen, tälläkään kertaa

...kertoo HS.

Tagit:

Laulu suomenmestareille

Jos satut voittamaan suomenmestaruuden, unohda Den glider in, We Are The Champions, Simply The Best ja muut vastaavat kappaleet. Ruudolfin uuden levyn päätösraita Leijonakuningas-laulu on ainoa oikea vaihtoehto.

Tagit:

Ministry 2010 on industriaalimetallin Eläkeläiset

Silloin, kun olin reippaasti nuorempi, Ministry teki vakavaa musiikkia, jossa oli välillä virne suupielessä. Kun nyt katsoo viimeistä kahta kokoelmalevyä "Every Day is Halloween" ja "Cover Up", niin vaikuttaa siltä, että bändistä on tullut huumoricoverbändi - industriaalimetallin Eläkeläiset. Ihan hauskoja läppiä nuo coverit ovat, mutta ei se sama vitsi toimi pariakymmentä ...

Tagit: , ,

Opethista puheen ollen…

Sain eilen puolivuosittaisen rautaisannoksen heviä kun heviraati kokoontui. Opethin uutta livelevyä kuunneltiin bonuksena, mutta varsinaisessa kisassa oli mukana hyvin samankaltaista musiikkia tekevä Ikuinen Kaamos -niminen bändi. Bändin suomenkielisestä nimestä huolimatta sen biisit ovat englanniksi. Yhtyeen kappale Indoctrination of the Lost sai runsaasti kritiikkiä Opeth-plagioinnista, mutta ansaitsee silti tulla mainituksi. Tsekatkaa itse.

Tagit: ,

Soundgarden: Telephantasm

Luulin, että uudelleenyhdistynyt Soundgarden julkaisisi uutta materiaalia, mutta tämä Telephantasm onkin kokoelma-albumi. Mukana on yksi aiemmin julkaisematon kappale Black Rain, josta on tehty myös musiikkivideo. Biisi on äänitetty 20 vuotta sitten Badmotorfinger-sessioissa, mutta jostain syystä jäänyt julkaisematta ennen kuin nyt. Ihan kelvollinen riffittely.

Tagit: