Viime vuoden parhaita: 2009 levyt
Viime vuoden parhaiden levyjen lista jäi taas tekemättä, joten päätin piirtää sen.
Tyhjä ruutu on villi kortti, jossa voisi olla esim. Samuli Putron soolo tai Fever Rayn esikoinen. Eikä Musen levykään huono ollut, sen verran paljon sitä tuli kuunneltua. (Nokkelimmat sanoisivat tähän että siinähän sinulla olisi ollut puuttuvat kolme levyä yhdeksän ruudun kuvaan. Niinpä.)
Eipä tuohon kovin omaperäisiä levyjä tullut kun vertaa Pitchforkin tai NME:n vuoden parhaat -listoihin.
