Roklinnun vuosikymmenen parhaat levyt – 1. The Strokes: Is This It
Lähtölaskenta 2000-luvun parhaaseen levyyn päättyy sijalle yksi, jonka valtaa The Strokes: Is This It vuodelta 2001.
Kuten niin monessa muussakin vastaavassa listassa, Strokes vei ykkössijan. 36 ja puoli minuuttia tasaista timanttista biisinkirjoitusta ja 2000-luvun näkemystä siitä, miltä Velvet Underground kuulostaisi nyt. Tämä levy oli varmasti myös Arctic Monkeysin poikien CD-lautasella, kun loivat omaa debyyttiään.
Tämän nostaminen ykköseksi on myös kannanotto perusasioiden puolesta. Rummut, basso, kaksi kitaraa, laulaja, 11 lyhyttä biisiä. Tuotannollisesti levy ei ole mitenkään ilmiömäinen. Kuten Arctic Monkeysillakin, salaisuus on biisinkirjoituksessa. Sitä eivät tämän maailman Timbalandit ja autotunet tule ikinä muuttamaan. Ettei totuus unohtuisi, muistetaan, että tämä nousi Billboardilla korkeimmillaan sijalle 33, ja vaikkapa Kanye Westin kolme viimeisintä levyä menivät kaikki ykköseksi.
