Supergrassilta tulossa uusi levy

Supergrass aikoo julkaista uuden levyn tänä keväänä, näillä näkymin toukokuussa.

Laulaja Gaz Coombesin ja rumpali Danny Goffeyn sivuprojekti The Hot Rats on juuri julkaissut esikoisalbuminsa. Levyltä löytyy mm. Beastie Boys -cover (You Gotta) Fight For Your Right (To Party)!. Kuulostaa lo-fi Supergrassilta.

NYCC ei saanut aikoinaan muuttaa seuraavaa kohtaa biisin sanoituksista (ja hyvä niin, sen verran karmiva versio se on).

Your mom busted in and said ”What’s that noise!?”
Aww, mom you’re just jealous, it’s The Beastie Boys!

Coombes on ilmeisesti saanut luvan, sillä The Beastie Boys korvaantuu sujuvasti The Hot Rat Boysilla.

Herra Ylppö & Ihmiset: Pojat ei tanssi

Ihmiset-projektin debyyttialbumi oli mukava yllätys. Kaikki kehuivat sitä maasta taivaaseen (minäkin), ja kaiken maailman palkintoja sateli. Levyjäkin meni kaupaksi ihan reippaasti. Tämän kaiken jälkeen on rima korkealla kakkoslevyä tehdessä.

Pojat ei tanssi ei ota kovin isoa irtiottoa debyyttiin verrattuna. Kitaroita on väännetty vähän enemmän särölle, ja hieman enemmän huudetaan herkistelyn seassa, mutta muutoin meininki on se sama toimivaksi osoittautunut.

Ykköslevystä teki hienon se, että biisimateriaali oli poikkeuksellisen tasaista. Sama linja jatkuu toisella levyllä. Jos tämän levyn heikoimmat raidat pannaan melkein minkä tahansa viime aikojen kotimaisen levyn heikoimpia raitoja vastaan, Ylppö vie skaban kotiin helposti.

Paikoin levyllä huomaa, että Ylppö alkaa paikoin muistuttaa itsensä parodiaa, etenkin herkistellessään. ”Lähdemmekö eri teille vai lähdemmekö teille” ja ”hyvää yötä, kulta, ei kai mikään paina? / haluan olla sinun nyt ja aina” -riimit hieman vaivaannuttavat.

Pari nyökkäystä menneeseenkin tehdään. Pikkukaupungin James Deanin outro on hauska nyökkäys Pink Floydin Great Gig in the Skylle ja Hamartiassa kuullaan kaikuja edellisen levyn alusta.

Ei tämä ole edellisen veroinen yllätys, mutta varsin hyvä lisä aivan liian harvoihin hyviin suomenkielisiin rocklevyihin. Tämä vahvistaa edelleen sitä, ettei Maj Karman määrittelemättömän mittainen tauko ole välttämättä mikään huono juttu.

Pojat ei tanssi Spotifyssä

Indiemusiikin aallonharjalla

Mitä tehdä jos haluaa päästä kärryille indiemusiikin uusista jutuista? Pitchforkin lisäksi suosittelen kuuntelemaan Radio Helsinkiä torstaisin iltakuudesta kahdeksaan. Silloin tulee Nick Trianin luotsaama ohjelma 8½.

Tämän illan löytö oli Field Music -niminen poppoo Englannista. Yhtye julkaisee uuden levyn helmikuussa ja liittymällä postituslistalle saa ladattua Measure ja Each Time is a New Time kappaleet itselleen. Suosittelen.

Axl Vegasiin

Tänään töissä ruokatunnilla käsittelimme kaikki maailman tärkeät asiat. Ne käsiteltyämme päädyimme siihen, että Guns N’ Rosesin tulisi Axlin johdolla tehdä elvikset. Tämä vaatinee jonkin verran selitystä.

Tämän päivän Guns N’ Roses on Axl ja liuta erittäin taitavia muusikkoja, jotka eivät kuitenkaan ole Gunnareiden kultakauden kokoonpanosta. Siksi nykyinen GN’R on falski, mutta pyrkii silti aitouteen. Siksi se ei vedä kuin nostalgiallaan. Jos Gunnarit näyttäisivät yleisölle avoimesti sen, että he eivät ole aitoja ja tekisivät sen suureellisesti, se olisi paljon mielenkiintoisempaa – ja aidompaa!

Gunnareiden pitäisi siis tehdä elvikset, eli siirtyä tekemään keikkaa ilta illan jälkeen Las Vegasissa. Show’n pitäisi olla tarkasti orkestroitu kabareehenkinen kokonaisuus. Koska lavarakennelmien ei enää tarvitsisi liikkua kaupungista toiseen, voitaisiin tehdä upeita virityksiä. Koska show olisi samanlainen joka ilta, koreografiat ja erikoisefektit pystyisi viilaamaan huippuunsa.

Kabareessa pitäisi käsitellä kaikki GN’R-aikakaudet. Sen pitäisi alkaa katurockbändin Reckless Life -vedolla ja siirtyä Appetite for Destruction -kulta-aikaan Ritzin ’88 legendaarisen keikan hengessä ja lyödä Axlille koppalakki päähän. Sitten pienen akustisen hetken jälkeen siirrytään 90-luvulle punaiset pyöräilyshortsit ja T-paita -meininkiin.

Konsertin 90-luvun vaiheessa keikka keskeytetään viimeisen biisin loppupuolella hetkeksi, kun joku yleisöstä (todellisuudessa tarkkaan suunniteltu statisti) kuvaa keikkaa ja Axl huomaa sen. Tämä episodi kestää kuitenkin vain muutaman minuutin ja lavalle palaa jenkkifutispaita- ja Dexter Holland -letti-Axl esittämään muutaman raidan Chinese Democracylta. Keikka loppuu siihen, kun vaihdetaan Las Vegas Elvis -vaihteelle valkoisine syväänuurrettuine pukuineen ja vedetään alkuaikojen hengessä Heartbreak Hotel.

Kaiken tämän nauttii maksanut yleisö siististi drinkkipöytiensä ääressä istuen, koska sen ei ole tarkoituskaan olla vaarallinen rock-keikka, ainoastaan näyttää siltä. Jos aidosti aitoa ei ole tehtävissä enää, aidosti falski voittaa nihkeästi aidon milloin tahansa.

Levynkansia postimerkkeinä

Englannissa postilaitos on julkaissut sarjan postimerkkejä, joiden kuvat ovat klassikkoalbumien kansia. Mukana on mm. The Clashin London Calling, The Rolling Stonesin Let It Bleed, Blurin Parklife ja Pink Floydin The Division Bell.

Merkkisarja ei korjaa Royal Mailin taloutta nousukiitoon, mutta onhan se hauskaa saada levynkansimerkillä varustettu kirje. Suomen postilaitos (nykyisin sitä kai kutsutaan Itellaksi) voisi ottaa tuotteisiinsa suomalaisia levynkansimerkkejä. Sarjassa voisivat olla esimerkiksi Eppu Normaalin Maximum jee & jee, CMX:n Aurinko ja J. Karjalaisen Villejä lupiineja. Pistäkää omia ehdotuksianne kommentteihin.

Kuvasarja brittimerkeistä nme.com:ssa.

The Knifelta uutta materiaalia

Ruotsalainen duo The Knife on viettänyt hiljaiseloa julkaisumielessä jo tovin. Asiaan tulee muutos kun Charles Darwinin Lajien synty -kirjan pohjalta tehdyn kokeellisen oopperan musiikki julkaistaan.

Oopperaesityksen nimi on Tomorrow, In a Year, ja samaa nimeä kantava kahden cd:n paketti julkaistaan maaliskuussa. Colouring Of Pigeons -kappale on jo ladattavissa The Knifen nettisivuilta.

Olen menossa katsomaan esitystä Tukholmaan loppukuusta ja tuo biisi nostaa tunnelmia (ja odotuksia) mukavasti.