The Smashing Pumpkinsilta uusi biisi

Billy Corgan on pistänyt jokin aika sitten pihalle uuden biisin nimeltä A Song For A Son. Julkaisu venähti alkuperäisestä aikataulusta, mutta blogin mukaan kolme biisiä on valmiina ja neljäs tekeillä.

Biisi ei ole yhtään hassumpi. Rauhallinen, pianolla soitettu intro kehittyy loppua kohden kitaravetoiseksi progeiluksi. Radiosoittoa tällä tuskin irtoaa.

Roklinnun vuosikymmenen parhaat albumit – 4. Queens of the Stone Age: Songs for the Deaf

Vuosikymmenen parhaiden albumien sijalla neljä on Queens of the Stone Age: Songs for the Deaf vuodelta 2002.

Tänä vuonna tuli ulos erinomainen Them Crooked Vulturesin debyyttilevy, joka käytännössä on kuin Queens of the Stone Age, jossa on Dave Grohl rummuissa. Tällä levyllä Queens of the Stone Age on Queens of the Stone Age, jossa on Dave Grohl rummuissa. Olennainen ero Them Crooked Vulturesiin on se, että biisimateriaali on vieläkin parempaa. Kun vaahtosin Them Crooked Vulturesista aiemmin, totesin ettei TCV ole monien vaahtoama vuosikymmenen klassikko, vaan Songs for the Deaf on se.

Stoner-junnaus ei yleensä ole kovin monen mieleen, enkä itsekään sen suurimpia ystäviä ole, mutta kun se on tehty näin hyvin, sillä on etäisesti mahdollisuuksia tulla suosituksi. Ei kuitenkaan järin suosituksi: Paras sijoitus Suomen listalla oli 33 18 11 Ks. kommentit. Roklinnun ystävät kuitenkin palkitsivat ja äänestivät levyn vuoden parhaaksi 2002 ja Go With The Flow’n vuoden parhaaksi biisiksi. Ehkä ihmiskunnalla on sittenkin toivoa. Itse mietin 2002, että Beckin Sea Change olisi ollut parempi, mutta aika oli armollisempi QOTSAlle.

Go With The Flow Spotifyssä

Roklinnun vuosikymmenen parhaat albumit – 5. Radiohead: Kid A

2010-luku alkaa, joten nyt on aika panna 2000-luvun ensimmäiset kymmenen vuotta pakettiin. Roklinnussa on aiemmin vaahdottu 90-luvun ja 80-luvun parhaista levyistä.

Lähtölaskenta parhauteen alkaa sijasta viisi, jonka valtaa Radioheadin Kid A.

Kid A:ta edeltänyt OK Computer (joka oli Roklinnun 90-luvun toiseksi paras levy) keräsi kaikki mahdolliset hehkutukset, mitä levy voi suinkin saada. Kuten kunnollista antikapitalistista vaihtoehtorokkaria pitääkin, Thom Yorkea alkoi ahdistaa kaikki tuo menestys ja piti tehdä jotain ihan muuta. Fanina olisin halunnut toisen, vieläkin paremman OK Computerin. En saanut sitä, mutta sain jotain yhtä hyvää – lähes yhtä hyvän täysin toisen genren elektronisen levyn, joka silti kuulosti Radioheadilta. You are witnessing the birth of Radiohead Mark II, hope you enjoy our new direction.

Ensimmäiset muutamat kuuntelut olin aika äimänä levystä. Ei se huonolta aluksi kuulostanut, mutta ei siitä tuntunut saavan mitenkään kiinni. Lopulta palaset loksahtivat kohdalleen ja ymmärsin, miksi Radiohead halusi heittää perinteiset instrumenttinsa hetkeksi pois.

Rolling Stonen, Pitchforkin ja Timesin mielestä tämä oli vuosikymmenen paras levy. Minä löysin neljä parempaakin. Kerron niistä lisää pian.

Kid A Spotifyssä

Fanien työstämä NIN-livevideo

Kiitos sen, että NIN on vapaamielinen tekijänoikeuksiensa suhteen, fanit ovat työstäneet nine inch nailsin viimeiseltä kiertueelta livevideon. Videota jaellaan (laillisesti!) bittorrentilla.

Kuten Youtube-versiosta alla näkyy, pätkä on editoitu niin antaumuksella, ettei sitä arvaisi harrastelijaprojektiksi. Harvempi konserttivideoharrastelijaprojekti jaellaan 1080p-videona 5.1-äänillä, kuten tämä.

Hovioikeus: Keikkailevan bändin kitaristia ei saa vaihtaa parempaan

Koska työsuhdelainsäädäntö on rok, cool ja nuorison suosiossa jos mikä, käsitelläänpä tovi suomalaista työsuhdelainsäädäntöä ja keikkailevaa muusikkoa.

Hovioikeus on juuri tehnyt mielenkiintoisen linjauksen. Tiiviisti keikkailevan bändin kitaristia ei saa vaihtaa parempaan, ellei vanhalle kitaristille löydy normaalin työsuhteen mukaista irtisanomisperustetta.

Marita Taavitsaisen taustabändistä oli vaihdettu kitaristi, jotta saataisiin lisää lauluvoimaa. Taavitsaisen kitaristi sai korvauksena laittomasta irtisanomisesta seitsemän kuukauden palkan.

”Taavitsainen ei edes väittänyt, että hänen mahdollisuutensa tarjota työtä orkesterin jäsenille olisi joulukuussa 2007 heikentynyt. Kitaristin vaihdolla haettiin lisää lauluvoimaa.”

Suomalaisessa työlainsäädännössä ei ole pykälää, jonka mukaan työntekijän saisi irtisanoa sen perusteella, että työntekijä ei ole järin hyvä työssään. Tämän saman työlainsäädännön soveltaminen esittävään taiteeseen tarkoittaa sitä, että vaikka olisi kuinka sopimaton kitaristi bändille tai bändi ottaisi uuden linjan, kitaristia ei saa irtisanoa, jos kitaristi saapuu kaikille keikoille sovitusti ja soittaa keikan loppuun asti. Tällaisessa tapauksessa ainoastaan työn määrän väheneminen (käytännössä keikkailun lopettaminen tai keikoilla kitarasta luopuminen kokonaan) olisi riittävä irtisanomisperuste.

En väheksy lainkaan keikkamuusikon elämän rankkuutta, siihen vaadittavia taitoja tai yleistä suomalaisessa työsuhteessa tarvittavaa turvaa, mutta mitä ihmettä se on, että esittävässä taiteessa sopimattomuus esitykseen ei ole minkäänlainen oikeutus vaihtaa esiintyjää? Kuvitelkaa tilanne, jossa suuttunut muusikko soittaisi veltosti tuohtuneena jokaisen keikkansa.

Hyvää joulua Rage Against The Machinelta

Rage Against The Machinen vuoden 1992 ei-kovin-jouluinen Killing in the Name nousi Briteissä X-Factor-vastalauseena joulun myydyimmäksi kappaleeksi pelkällä download-myynnillä.

X-Factorista pinnalle nousseen Joe McElderryn sinkku The Climb jäi kakkoseksi.

Joten tämä lienee ostavan yleisön terkut X-Factorille:

Fuck you, I won’t do what you tell me.

Via Music Ally