Uutta heviä
Pidettiin eilen poikain kanssa heviraati, teemana tänä vuonna julkaistut levyt. Mieleen jäi muutama kiinnostava nimi.
Oma suosikkini oli Isis-niminen bändi kappaleella Hand of the Host. Muita puhtaampi soundi ja progevaikutteet toivat mieleen mm. Porcupine Treen. Yhdysvaltalaisyhtye esiintyy Ilosaarirockissa.
Mielenkiintoisin tapaus oli Ajattara, jonka kappale oli akustista metallia. En tiedä miten hyvin konsepti toimii täyspitkällä levyllä, mutta erilaista se ainakin on.
Illan voittajaksi selvisi Witherian Escaped In Blood. Jykevää kotimaista metallia.
Peli jouduttiin puhaltamaan poikki ennenkuin kaikki kappaleet oli kuultu, joten esim. kovasti hehkutetun Mastodonin kappale jäi harmillisesti arvioimatta.