Fever Ray Tavastialla

Ruotsalaisen Fever Rayn cd:n kannessa on tarra jossa lukee ”The New solo project from Karin Dreijer Andersson of The Knife”. Oletettavasti The Knife -referenssin avittamana Tavastialle oli tiistai-iltana tullut yllättävän paljon porukkaa. Keikka ei ollut loppuunmyyty, mutta siitä tuskin oltiin kovin kaukana.

Fever Ray kuulostaa The Knifeltä elektronisen äänimaailman ja etenkin Karin Dreijer Anderssonin persoonallisen (ja efektoidun) äänen ansiosta. Myös sanoitukset ovat samanhenkisiä. Fever Rayn kappaleet ovat kuitenkin seesteisempiä kuin The Knifen usein vahvasti rytmitetty materiaali.

Sooloprojektiksi mainostettu levy oli livenä muuttunut viisihenkiseksi bändiksi, jossa Anderssonin (laulu ja koskettimet) lisäksi oli kitaristi, perkussionisti ja kosketinsoittajat. Bändi tuli lavalle If I Had A Heartin alkuhuminan soidessa päällään hämmentävät asut jotka peittivät esiintyjien naamat. Lavan valaistus oli toteutettu niin että vaikka Andersson myöhemmin riisui naamion päästään ei hänen kasvojaan kunnolla erottanut. Tämä oli tarkoituksellista, sillä samaa on toteutettu myös The Knifen esiintymisten yhteydessä. Kontakti yleisöön oli muutenkin minimissä, sillä välispiikkejä ei ollut.

Fever Ray

Visuaalisesti keikka oli hieno. Lavalle oli tuotu vanhoja jalkalamppuja, jotka toivat kotoisen tunnelman. Kontrastina käytettiin lasereita jotka sopivat yhtyeen elektroniseen puoleen erinomaisesti. Mellakka-aita on Tavastialla suhteellisen harvinainen näky, mutta luultavasti sen käyttö johtui laservalojen sijoittamisesta lavan reunalle.

Keikka kesti noin tunnin mikä oli aivan sopivasti. Yleisö olisi halunnut enemmän, mutta kun levyllä materiaalia on 45 minuutin edestä (lisäksi taidettiin esittää muutama julkaisematon kappale), on vaikea esiintyä pitempään.

Fever Ray on kiinnitetty kesällä mm. Barcelonan Sonariin, Roskildeen sekä Göteborgin Way Out Westiin. Jää nähtäväksi ottaako Flow-festivaali tai Helsingin Juhlaviikot kokoonpanon ohjelmistoonsa.