CMX livenä Ylellä

CMX kävi vääntämässä Yleisradiossa keikan, joka vastapainoksi hiljattaiselle kokoelmalevylle ei suuremmin hittejä hakevaa yleisöä kosiskellut. Paikalla olikin vain kourallinen ihmisiä. Muutaman hengen yleisölle soittaminen näyttää aina yhtä hassulta.

Yle haastatteli samassa yhteydessä Roklinnun tutuksi tekemällä metodilla Yrjänää. Tosin kesken haastattelun haastattelija alkoi maitoilla ja kysyi toisenkin kysymyksen, ja kolmannen!

Huomiselle Tavastian keikalle näyttää olevan vielä lippuja. En muista olleeni kymmeneen vuoteen CMX:n Tavastian keikalla, johon olisi jäänyt lippuja ovelle myyntiin. Joko yleisö alkaa väsyä?

Eipä sitä itsekään toisaalta noin neljännellekymmenennelle (kyllä, laskin keikkakalenterista) CMX-keikalle mene ihan sillä samalla innolla kuin joskus ”CMX soittaa outoja” -keikalle ylioppilaskirjoitusten kevennykseksi keväällä 1996. Tosin harvassapa ovat ne bändit, joiden keikkoja jaksaa nelisenkymmentä katsoa.