We has free noise

Taannoin City-lehden gaalassa kaupungin (joka saattoi olla Helsinki, Tampere tai Moskova, tiedä näistä) parhaana metelinä esiintynyt ja palkittu Älymystö on laittanut täyspitkän Atomgrad-levynsä jakoon mp3-muodossa. Levyn saa noutaa suorana latauksena tai modernimmin torrenttina.

Noisesta musiikkimuotona pitää jos pitää, mutta painopaperijulkisuuden ohella levyn ilmaisjulkaisua voinee pitää jonkinlaisena omista sanoista kiinni pitämisenä – yhtye kun muutama vuosi sitten, tekijänoikeuslain käsittelyn ollessa kuumimmillaan, otti aiheeseen kantaa. Teko ei sinällään aiheuta valtaisaa yllätyksen aaltoa, yhtyeen kokoonpanosta kun löytyy mm. sivutoimekseen intterwepissä ilmaiseksi leviäviä elokuvia ohjaava Herra Vuorensola ja nimenomaista tekijänoikeuslakia vastaan masinointimainetta kerännyt Herra Honkonen.

Papukaijamerkin saa tosin vasta, kun laittaa seuraavan levyn suoraan jakoon ilman DRM-suojauksia, joko ilmaiseksi tai kohtuuhinnalla.

Tagit: , ,

  • http://www.alymysto.com/ Älymystö

    Ae kaahee, nythän tästä jäi sellainen kuva, niin kuin meillä olisi jotain DRM-käyttörajoitteita tuossa jaettavassa musiikissa, joka on valheellista panettelua. Tuoretta, raakaa ja vasta poimittua avointa vbr-MP3-mättöä on tarjolla.

  • Merten

    Väärin luettu.

  • Pingback: Älymystö » Something for the Weekend